§ 76 Elämysympäristöllä lisää osaajia teollisuuteen -projektin toteuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:2961/02.04.01/2023

Päätöspäivämäärä

30.5.2023

Päätöksen tekijä

Työllisyysjohtaja, Työllisyys- ja kasvupalvelut

Valmistelijan yhteystiedot

Yrityskoordinaattori, Jenni Santanen, 040 8063617, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Työllisyysjohtaja Regina Saari,​ p. 050 346 9603,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Valmistaja teollisuus kärsii valtavasta työntekijäpulasta eikä alan koulutuksiin hae tarpeeksi opiskelijoita. Ala onkin pyrkinyt kohentamaan imagoaan ja houkuttelevuuttaan osaajapulan torjumiseksi. Tulokset ovat kuitenkin olleet kohtuullisen matalat, koska osaajapula on vain pahentunut. Panostaminen teollisuuden imagon parantamiseen ja osaavien työntekijöiden houkutteluun on tärkeämpää kuin koskaan ennen. Osaajien houkuttelu teollisuuteen vaatii uusia keinoja ja kohderyhmiä. Alalle houkuttelussa pitää hyödyntää kohderyhmille jo arjesta tuttuja ja sopivia virtuaalisia ja pelillisiä ja muita innovatiivisia digitaalisia mahdollisuuksia sekä panostaa ulkomaisen työvoiman hankintaan uusilla keinoilla.  Näiden toimien avulla teollisuuden koulutuksiin ja työtehtäviin saadaan motivoitua ja houkuteltua uusia kohderyhmiä sekä kotimaasta että ulkomailta. 

Hanke koostuu kahdesta työpaketista, joiden avulla houkutellaan uusia osaajia valmistavaan teollisuuteen.  

Työpaketin 1. tavoitteena on luoda uusi ja innovatiivinen tapa houkutella uusia osaajia valmistavan teollisuuden työtehtäviin ja alan koulutuksiin luomalla elämysympäristö teollisuuden imagon, vetovoimaisuuden ja houkuttelevuuden lisäämiseksi. 

Tämä tehdään rakentamalla virtuaalisuutta, pelillisyyttä ja fyysisiä elementtejä hyödyntävä elämysympäristö, jolla buustataan teollisuuden imagoa ja houkuttelevuutta sekä tutustutaan teollisuuteen: alan yrityksiin, teknologioihin, tuotteisiin, ammatteihin sekä koulutusväyliin. Elämysympäristössä tututustaan toimialaan omakohtaisesti kokeillen, opitaan ymmärtämään teollisuuden aloja kokemuksellisella, leikkimielisellä ja jännittävällä tavalla. Tila hyödyntää fyysisen tilan, virtuaalisuuden ja pelillisyyden parhaita puolia. 

Työpaketissa 2. selvitetään ratkaisuja Tampereen seudun konepajojen, etenkin liikkuvien työkoneiden valmistajien, pulaan sulautettujen ja avointen järjestelmien radiojärjestelmien osaajista (Internet of Things). Työpaketissa 2. rakennetaan yritys- ja kumppanuusverkosto, selvitetään erilaisia malleja osaajapulan ratkaisemiseksi (esim. Public-Private partnership) ja selvitetään rekrytointivaihtoehdot ko. ulkomaisen työvoiman houkuttelemiseksi konepajoihin sekä konepajojen rekrytoinnin tueksi saatavat työperäiseen maahanmuuttoon liittyvät integraatiopalvelut. 

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön 5 §:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu Työllisyysjohtajan tehtäviin. 

Projektissa mahdollisesti käsiteltävien henkilötietojen osalta henkilörekisterin vastaava viranhaltija on Regina Saari.  

Projektiin liittyvistä yli 15 000 euron hankinnoista päättää työllisyysjohtaja.  Alle 15 000 euron hankinnoissa noudatetaan Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön 14 §:n mukaisia hankintaoikeuksia. 

Projektin kokonaiskustannusarvio on 115 052 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 92 042 € (rahoittajana Pirkanmaan Liitto) ja Tampereen kaupungin osuus on 23 010 €.  

Projektin rahoitus: Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden rahoitusosuus 23 010 €, ulkoinen rahoitusosuus AKKE / Pirkanmaan liitto 92 042€; virallista rahoituspäätöstä ei ole vielä saatu, mutta rahoittajalta saadun ennakkotiedon mukaan rahoitus tullaan myöntämään. 

Projektin toteuttamisaika 01.06.2023– 31.12.2023. Rahoitus on käytettävissä 31.12.2023 saakka.   

Projektin operatiivinen omistaja on Kasvupalvelujohtaja Irene Impiö. 

Projektisuunnittelijana toimii Jenni Santanen. 

Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Heidi Karppi konsernihallinnon tukipalveluista. 

Projektisuunnittelijan ja projektiryhmän jäsenten ylempänä esihenkilönä toimii kasvupalvelujohtaja Irene Impiö ja taloushallinnon yhteyshenkilön Heidi Karpin esihenkilönä palvelupäällikkö Sanna Sipilä. 

Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektisuunnittelijalle. 

Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.  

Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Työllisyys- ja kasvupalvelujen johtoryhmässä 23.5.2023.  

Päätös

Elämysympäristöllä lisää osaajia teollisuuteen-projekti toteutetaan ajalla 01.06.2023 – 31.12.2023 Tampereen työllisyys- ja kasvupalveluissa. 

Projektin kokonaiskustannusarvio on 115 052 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 92 042 € ja Tampereen kaupungin osuus on 23 010 €.  

Projektia rahoittaa Pirkanmaan Liitto 92 042 eurolla Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) -määrärahasta ja kaupungin rahoitusosuudesta vastaa Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut (23 010 euroa).  

Virallista rahoituspäätöstä ei ole vielä saatu, mutta rahoittajalta saadun ennakkotiedon mukaan rahoitus tullaan myöntämään.  Projektin toteutus aloitetaan omalla riskillä rahoittajan ennakkotietoon perustuen.  Aloitus ennen rahoituspäätöstä on tärkeää, koska hankinta työpaketin 2 selvityksestä on alkamassa ja rahoittajan rahoituspäätös on viivästynyt merkittävästi suhteessa suunniteltuun toteutuksen aloitukseen. 

Rahoitus on käytettävissä 31.12.2023 saakka. 

Projektin operatiivinen omistaja on kasvupalvelujohtaja Irene Impiö. 

Projektisuunnittelijaksi nimetään Jenni Santanen (projektityöntekijä, 50% työajasta). 

Projektiryhmään nimetään  

Jenni Santanen, Tampereen kaupunki 
Harri Katajisto, Tampereen kaupunki 
Elina Wallin, Tampereen kaupunki 
Vesa-Matti Ruottinen, Tampereen kaupunki 
Projektin ohjausryhmän jäseniksi nimetään 
Irene Impiö, Tampereen kaupunki 

ja kutsutaan 

Peer Haataja, Tampereen Kauppakamari 
Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry 
Timo Antikainen, Tampereen kaupunki 
Hanna Miettinen, ATA Gears Oy 

Projektin kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 154302 ja projektin SAP-tunnus on H1540_23_03. 

Allekirjoitus

Työllisyysjohtaja Regina Saari