§ 90 Takaisinsaantivaatimus liukastumisesta Lemminkäisenkatu 11 kevyenliikenteen väylällä

Lataa  Kuuntele 

TRE:1973/03.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

30.5.2023

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Vakuutusyhtiö Turva on esittänyt takaisinsaantivaatimuksen Tampereen kaupungille. Vakuutusyhtiö Turva kaupunkia maksamaan sille takaisin asiakkaalleen 12.1.2023 klo 6.45 kevyenliikenteen väylällä sattuneen kaatumistapauksen johdosta työnantajan tapaturmavakuutuksen perusteella maksettuja korvauksia yhteensä 354,80 euroa.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.

Urakoitsijan selvityksessä, GPS-tietojen mukaan kyseisellä kohdalla oli suoritettu aurausta harkkoterällä, joka jättää hiekoitusmateriaalia jälkeensä 11.1.2023 klo 12.06 ja liukkaudentorjuntaa 12.1.2023 kello 13.54. Kyseessä on B1 luokan kevyenliikenteenväylä. Kelitietojen mukaan lämpötila on ollut noin plus 2 astetta ja on satanut vettä sekä räntää.

Talvikunnossapidossa huollettavilla alueilla liukkautta on mahdotonta täysin poistaa, vaikka kunnossapidossa saavutetaankin kunnossapitolain edellyttämä tyydyttävä kunto. Jalankulkijalle tai muulle kadun käyttäjälle kuten polkupyöräilijälle jää aina velvollisuus huolelliseen ja varovaiseen toimimiseen mahdollisen vahingon välttämiseksi.

Kaupunki on suorittanut jalkakäytävän kunnossapidon lain ja muun ohjeistuksen mukaan, mutta liukkaudentorjunta-aine on painunut polanteen sisään tehden siitä tehottoman.

Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan vakuutuslaitoksella, joka on maksanut vahingosta korvausta, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin siltä, joka on korvausvastuussa vahingoittuneelle vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla. Takautumiskorvaus voi kuitenkin olla enintään sen suuruinen, mitä korvausvastuussa oleva olisi velvollinen korvaamaan vahingoittuneelle.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että vakuutusyhtiön esittämä takaisinsaantivaatimus tulee hyväksyä niiltä osin, kuin kaupunki olisi ollut velvollinen korvaamaan vahingosta aiheutuneita kustannuksia vahingonkärsijälle.

Kaupungin korvausvastuu tässä tapauksessa kattaa 20,90 euroa sairaanhoitokuluja julkisen terveydenhuollon taksan mukaisesti sekä 159,06 euroa ansionmenetyksestä. Yhteensä kaupungin korvausvastuu vahingosta on 179,96 euroa.

 

Sovelletut säännökset:

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 § 1 momentti.

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 36 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2023 § 22).

Päätös

Takaisinsaantivaatimus hyväksytään. Vakuutusyhtiö Turvalle korvataan 179,96 euroa.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen