§ 53 Takahuhdintien vesihuollon saneeraus liittyvän lisätyön hankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:4820/02.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

2.6.2023

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Vesi

Valmistelijan yhteystiedot

Verkostojohtaja Pekka Laakkonen, puh. 050 552 6267, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Toimitusjohtaja Petri Jokela, puh.040 556 0604, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Takahuhdintie välillä Irjalankatu-Haukkamäenkatu oli vesijohtovuoto keväällä 2023, jonka korjauksen yhteydessä todettiin, että myös kyseinen välin on vesijohto ja jätevesiviemäri huonokuntoista.

Putkistosaneeraus Eerola Oy valittiin työn suorittajaksi, koska heillä on saneerauskalusto paikanpäällä  ja aikaisempi työ samalla kadulla on mennyt suunnitelmien mukaisesti. Lisätyö toteutetaan samoilla hinnoilla kuin pääurakalla sovittu.

Hankinta on kokonaisedullisin hankkia yhden tarjouksen perusteella. Lisätyön osalta hankinnan arvolisäveroton kokonaishinta on 224.140,00 euroa.

Tampereen Vesi Liikelaitos on arvioinut ja todennut valitun toimittajan luotettavaksi ja toimituskykyiseksi suorittamaan kyseisen hankinnan.

Päätösehdotus perusteluineen tulee julkiseksi vasta päätöksen teon jälkeen ja asiakirjat ovat liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen sekä asianosaisjulkisia hankintapäätöksen jälkeen. Tilaus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän jälkeen päätöksen tiedoksisaannista edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. 

 

Päätös

Tampereen Vesi tilaa Takahuhdintien vesihuoltolinjojen liittyvän lisätyön hankinnan (TRE:4820/02.07.01/2022) Putkistosaneeraus Eerola Oy:ltä 1.6.2023 saadun tarjouksen mukaiseen hintaan

Lisätyön kokonaishinta on 224.140,00 euroa. Hinnat ovat verottomia ja niihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.

Hankintapäätös sitoo Tampereen Vesi Liikelaitosta vasta, kun kirjallinen tarjous on allekirjoitettu.

 

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Petri Jokela