TRE:2907/02.04.00/2023
Tampereen kaupungilla on metsäkohteisiin ja kolmeen yksittäiseen kiinteistökohteeseen liittyen otettu aikanaan ns. ainaisvakuutuksia eri vuosina 1930 - 1960 -lukujen aikana. Lähi-Tapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö on ostanut vanhoja ainaisvakuutuksia eri organisaatioilta ja yksityishenkilöiltä takaisin ja maksaa niistä korvauksen. Kaupungin aikanaan ottamista ainaisvakuutuksista ei tule kaupungille enää vakuutusmaksuja. Kuitenkaan niillä ei myöskään ole käytännössä juurikaan arvoa mahdollisessa vahinkotilanteessa, koska kohteiden vakuutusmäärät ovat hyvin pieniä. Oheisen listauksen kolme kiinteisökohdetta on käsitelty Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmän kanssa ja palveluryhmästä on saatu lupa ainaisvakuutusten päättämiselle. Ainaisvakuutuksiin kuuluvia kiinteistökohteita oli yhteensä kolme kappaletta, joista kahta ei ollut myöskään enää kaupungin kiinteistörekisterissä. Eli ko. kiinteistökohteet olivat siirtyneet todennäköisesti pois kaupungin omistuksesta. Tällä hetkellä kaupungin taseessa oleva omaisuus- ja irtaimisto on vakuutettuna IF Vahinkovakuutus Oyj:ssä. Kaupungin metsäomaisuus taas on vakuutettu Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa.
Lähi-Tapiolan ainaisvakuutuksien metsäkohteet on käyty läpi kaupungin metsätalouspäällikön kanssa. Samalla kun metsien ainaisvakuutuksista luovutaan, kaupungin varsinaisen metsävakuutuksen vakuutusturvaa vakuutusyhtiö Turvassa laajennetaan nykyistä palovakuutusturvaa kattavammaksi. Tällöin vakuutus kattaisi myös uudempia metsiä koskevia riskejä, kuten lumi-, ja tuulituho- sekä hyönteistuhoriskejä.
Ainaisvakuutusten arvoa ei ole sidottu mihinkään indeksiin, joten korvaus maksetaan vakuutussopimuksen mukaisesti sopimuksen tekohetken rahan arvon mukaisesti.
Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen mukaan konserniyksikön johtaja päättää johtamansa toiminnan osalta irtaimen omaisuuden ja enintään 60 000 euron suuruisten palvelujen hankinnasta sekä sopimusten hyväksymisestä konsernihallinnon palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa.
Asian liitteet ovat salaisia laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24.1 §:n 17-kohdan perusteella.
Lähi-Tapiolalta aikanaan otetut ainaisvakuutukset päätetään ja myydään takaisin Lähi-Tapiolalle oheisen listauksen mukaisesti. Lähi-Tapiola ostaa ainaisvakuutukset hintaan 1 093,50 euroa.
Kaupungin metsävakuutuksen vakuutusturvaa laajennetaan huomioiden uudemmat metsäomaisuuteen liittyvät riskit.