§ 119 Vahigonkorvausvaatimus liukastumisesta Härmälänkadun ja Tuomaankadun risteyksessä

Lataa  Kuuntele 

TRE:2979/03.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

3.8.2023

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 25.5.2023 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella Härmälänkadun ja Tuomaankadun risteyksessä 11.2.2023 klo 16 sattuneesta liukastumisesta. Asianosaisen kertoman mukaan hän oli liukastunut ollessaan juoksulenkillä. Hän kertoo juosseensa ajoradan reunassa, sillä Härmälänkadulla ei ole kevyen liikenteen väylää. Liukastuminen on hänen mukaansa sattunut kohdassa, joka oli todella liukas ja jäinen vaikka muualla ympäristössä oli lumista. Asianosainen mursi nilkkansa liukastumisen seurauksena.

Asianosaisen esittämä korvausvaatimus on 3 000,00 euroa perustuen terveydenhoidosta aiheutuneisiin kustannuksiin sekä kivusta, särystä ja kipsin aiheuttamasta haitasta haettaviin korvauksiin.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.

Alueen kunnossapitäjän selvityksen GPS-tietojen mukaan katu oli aurattu vahinkoa edeltäneen päivän aikana, mutta liukkaudentorjuntaa ei oltu suoritettu aurauksen ja vahinkotapahtuman välisenä aikana.

Säätietojen mukaan lumisateen aikana lämpötila on ollut plussan puolella, mutta laskenut sen jälkeen pakkaselle. Lämpötila on ollut pakkasella myös tapahtumahetkellä.

Vahingonkorvauslain mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista; ansionmenetyksestä; kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta; sekä pysyvästä haitasta. Kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrätään korvaus ottamalla huomioon henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika.

Asianosaiselle voidaan edellä esitettyyn perustuen korvata vahingosta aiheutuneet sairaanhoidon kustannukset (173,80 euroa) sekä Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaisesti sääriluun alaosan murtumasta aiheutunut tilapäinen haitta (2 000,00 euroa).

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että korvausvaatimus tulee hyväksyä osittain. Asianosaiselle tulee korvata vahingosta aiheutuneet sairaanhoidon kustannukset sekä sääriluun alaosan murtumasta aiheutunut tilapäinen haitta, yhteensä 2 173,80 euroa.

 

Sovelletut säännökset:

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 2 § ja 2 c §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2023 § 22).

Päätös

Korvausvaatimus hyväksytään osittain. Asianosaiselle korvataan 2 173,80 euroa.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen