§ 110 Startup-palvelujen alkuvaiheen innovaatiotiimien ja toimintaympäristöjen fasilitointi pienhankintana

Lataa  Kuuntele 

TRE:131/02.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

31.8.2023

Päätöksen tekijä

Johtaja, elinvoiman palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Elinkeinojohtaja Timo Antikainen, puh. 050 321 1279, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Elina Lehtoniemi, puh. 040 353 0385, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Startup-​yritysten ja yhteisöjen kehittäminen elinkeinopolitiikalla on yksi kaupungin strategiakauden tärkeistä tavoitteista. Lisäksi Tampereen kaupungin pormestariohjelman tavoitteita ovat mm. teollisuuden uudistumiskyvystä huolehtiminen vihreä siirtymä huomioiden sekä aloittavien yrittäjien ja startup-​ yritysten tukeminen.

Hankinnan taustalla on Startup-palvelujen alkuvaiheen innovaatiotiimien fasilitoinnin ja kartoituksen hankinta, jolla tuotettiin uusia alkuvaiheen tiimejä ja selvitettiin toiminnan jatkuvuuden ja kestävyyden edellytyksiä. Hankinnassa huomioitiin erityisesti alueen nykyinen innovaatio- ja startup-ympäristö kuten korkeakouluyhteisö ja Paltform6-startupkeskittymä.

Nyt hankittava kokonaisuus jatkaa tehtyä työtä alkuvaiheen innovaatiotiimien ja toimintaympäristön fasilitoinnilla 

Hankinnan arvo alittaa alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 1-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. ​

Tampereen kaupungin hankintaohjeen mukaisesti hankinnan kilpailuttaminen on pääsääntö myös pienhankinnoissa. Edelleen hankintaohjeen mukaisesti pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista,​ mikäli hankinta on arvoltaan vähäinen tai kilpailuttaminen on muutoin epätarkoituksenmukaista.

Kilpailuttamisen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi hankinnan arvo,​ hankkeen erityinen laatu,​ kilpailuttamisen vaatimat henkilöresurssit,​ siitä aiheutuvat kustannukset ja siihen kuluva aika. Pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista esimerkiksi silloin,​ jos tarjouskilpailussa mahdollisesti saavutettavat paremmat hinta-​ tai muut ehdot eivät oletettavasti ylitä kilpailun järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista myös silloin, kun kysymyksessä on poikkeuksellisen kiireinen hankinta. Kilpailuttamatta jätettävässä pienhankinnassa hankintayksikkö suorittaa hankinnan yhdeltä tai useammalta toimittajalta pyydetyn tarjouksen perusteella varsinaista tarjouskilpailua järjestämättä.

Hankintayksikön kannalta kyseessä on hankinta palveluiden jatkuvuuden takaamiseksi,​ sekä menestyksekkään toteutuksen varmistamiseksi suhteessa muiden palveluiden aikatauluun. Hankintayksikkö suunnittelee palveluiden hankkeistamista ja kilpailuttamista vuoden 2023 lopussa tai vuoden 2024 alussa. Näiden tietojen ja arvion perusteella Tampereen kaupungin Elinkeinopalvelut pyysi tarjouksen palvelusta yhdeltä toimittajalta,​ Demola Global Oy:ltä.

Keväällä 2023 on tehty hankinta Demola Global Oy:ltä vastaavan kokonaisuuden aloittamisesta. Hankinnan arvo oli 30 000 euroa. Palvelun jatkuvuuden varmistamiseksi tehdään tätä työtä jatkava hankinta Demola Global Oy:ltä. Startup-​palvelujen alkuvaiheen innovaatiotiimien ja toimintaympäristön fasilitoinnin hankinnan arvonlisäveroton arvon on enintään 29 500 euroa. Hankinnat ovat samaa hankintakokonaisuutta. Ne ovat yhteenlasketulta arvoltaan enintään 59 500 euroa.  

Saadun tarjouksen perusteella startup-​palvelujen alkuvaiheen innovaatiotiimien ja toimintaympäristön fasilitointi hankitaan Demola Global Oy:lta (Y-​ tunnus: 2408701-​6).

Palvelun arvonlisäveroton kokonaiskustannus on 29 500 €. Palvelu hankitaan ajalle 1.9.2023-​31.12.2023. Palvelun kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 154051.

Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi vasta päätöksenteon jälkeen ja asiakirjat ovat liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen sekä asianosaisjulkisia hankintapäätöksen jälkeen (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999). Asiakirjoja säilytetään Tampereen kaupungin sähköisessä arkistossa.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii elinkeinojohtaja,​ jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Timo Antikainen. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. 

Hankinnan valmistelijana toimi Elina Lehtoniemi.

Hallintosäännön 37 §:n kohdan 4) mukaan palvelualueen johtaja päättää palvelualueensa osalta irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista edellytyksellä,​ että hankintapäätös on saanut lainvoiman.

 

Päätös

Sopimus alkuvaiheen innovaatiotiimien ja toimintaympäristön fasilitoinnista tehdään Demola Global Oy:n (Y tunnus: 2408701-​6) kanssa.

Palvelu hankitaan ajalle 1.9.2023-​31.12.2023 Palvelun arvonlisäveroton kokonaiskustannus on 29 500 €. Palvelun kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 154051.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään Timo Antikainen

Hankintapäätös on kaupunkia sitova vasta,​ kun hankintasopimus on allekirjoitettu.

 

Allekirjoitus

Johtaja Teppo Rantanen