§ 700 Tammelan stadionin rakennusnosturien perustusten ja laatan sijoittamissopimus

Lataa  Kuuntele 

TRE:4286/10.00.03/2023

Päätöspäivämäärä

6.9.2023

Päätöksen tekijä

Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Maanhankintapäällikkö Ari Kilpi, puh. 050 346 9311, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tammelan stadionin alueen rakentamisen aikana tonttien 837-116-562-2 ja 837-116-562-3 sekä katualueelle 837-116-9901-0 (Salhojankatu) oli kaksi torninosturia. Rakentamisen valmistuttua, nosturit puretttiin mutta niiden maanalaiset perustukset ja anturat jätettiin purkamatta. Kadunpidon kannalta maanalaisten perustusten purkamatta jättämiselle ei nähty esteitä. Asiassa tehtiin sijoittamissopimus tonttien 837-116-562-2 ja 837-116-562-3 omistajan sekä haltijoiden ja kaupungin kesken. Allekirjoitettu sijoitussopimus liitteenä.

Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.

Päätös

Tammelan stadionin alueen rakentamisen aikaisten kahden torninosturien perustusten sijoittamista koskeva sopimus hyväksytään.

Allekirjoitus

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm