§ 702 Pispalan koulun väistötilan muuttaminen Tahmelan päiväkodin väistötilaksi, sopimusmuutos

Lataa  Kuuntele 

TRE:1675/10.03.07/2022

Päätöspäivämäärä

6.9.2023

Päätöksen tekijä

Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kiinteistöpäällikkö Jenni Rämälä, puh. 040 198 1286, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunki on vuokrannut Adapteo Finland Oy:ltä varhaiskasvatukselle siirtokelpoisen väistötilan Tahmelan päiväkotirakennuksessa ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Rakennus muutettiin Pispalan koulun väistötilakäytöstä päiväkotikäyttöön vuoden 2022 kesällä, jolloin rakennukseen lisättiin kahdeksan moduulia.  

Päiväkotirakennuksen vuokra-aika alkoi 1.7.2022 ja päättyy 31.8.2025. Vuokra-aika jatkuu toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla, mikäli sopimusta ei ole irtisanottu kuutta (6) kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. 

Vuokrasopimuksen mukainen alkuperäinen vuokran määrä varsinaisella vuokra-ajalla on 23 650 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi maksetaan muutostöistä aiheutunutta lisävuokraa 883,05 euroa kuukaudessa. Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Vuokraa korotetaan kolme (3) prosenttia vuodessa. Ensimmäinen mahdollinen korotusajankohta on 12 kk varsinaisen vuokra-ajan alkamisesta. Kokonaisvuokrakustannus ajalle 1.9.2023 - 31.8.2025 oli 25 242,55 euroa kuukaudessa. Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.

Päiväkotirakennuksen jäähdytystarpeen vuoksi osaan tiloista lisätään ilmalämpöpumppuja. Kokonaiskustannus on yhteensä 23 300 euroa (alv 0 %). Kustannukset jyvitetään vuokra-ajalle 1.1.2024 - 31.8.2025. Lisävuokran suuruus on 1 232,50 euroa kuukaudessa (alv 0 %). 

Kokonaisvuokrakustannus ajalla 1.1.2024 - 31.8.2025 on ilmalämpöpumppujen lisäyksen jälkeen 26 475,05 euroa kuukaudessa. Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.

Sopimusehdoista sovitaan tarkemmin varsinaisen vuokrasopimuksen lisälehdellä.

Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on rakennusten, tilojen ja niihin liittyvien alueiden vuokraamisesta.

Päätös

Hyväksytään Adapteo Finland Oy:n (vuokranantaja, Y-tunnus 2889709-1) ja Tampereen kaupungin (vuokralainen, Y-tunnus 0211675-2) välisen vuokrasopimuksen lisälehti/muutos koskien vuokra-ajalla 1.1.2024 - 31.8.2025 maksettavaa lisävuokraa.

Lisävuokran määrä on 1 232,50 euroa kuukaudessa, jolloin vuokran kokonaismäärä on 26 475,05 euroa kuukaudessa. Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.

Vuokrasopimus sitoo vuokranantajaa heti ja vuokralaista sitten, kun asiaa koskeva viranhaltijapäätös on saanut lainvoiman.

Allekirjoitus

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm