§ 95 Valmennuksen pienhankinta Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen rehtoreille PRO koulutus ja konsultointi Oy:ltä

Lataa  Kuuntele 

TRE:4893/02.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

10.10.2023

Päätöksen tekijä

Lukiokoulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut

Valmistelijan yhteystiedot

Projektipäällikkö Tuija Leppäharju, puh. 040 1942364, etunimi.sukunimi@tampere.fi  

Lisätietoja päätöksestä

Lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto, puh. 040 187 4593, etunimi.sukunimi1@tampere.fi

Päätöksen perustelut

"Tampereen lukiokoulutuksen palveluverkkoselvityksessä (2023) tarkasteltiin aloituspaikkojen ja lisätilan tarpeen lisäksi myös lukioiden muuttuvaa toimintaympäristöä. Keskeisimmät lukiokoulutusta muuttaneet säädökset liittyvät oppivelvollisuuteen ja koulutuksen maksuttomuuteen sekä lakisääteiseen velvoitteeseen tehdä yhteistyötä esimerkiksi korkeakoulujen kanssa. Uudet säädökset, viime vuosina syntynyt hyvinvointivaje sekä kasvava opiskelijamäärä ovat lisänneet tarvetta panostaa uudella tavalla opiskelijoiden hyvinvointiin, yhteisöllisyyteen ja joustaviin opintopolkuihin. Nämä asiat korostuvat myös sekä opiskelijoille että henkilöstölle tehdyssä kyselyssä, jossa tärkeinä asioina nähtiin lähiopetus, turvallisuus, kohtaaminen, ruokalan viihtyisyys ja rauhallisen työskentelyn tilat. Hyvän ilmapiirin ja turvallisuuden edistäminen on olennaisen tärkeää tulevissa ratkaisuissa.” (Tampereen kaupungin lukioverkkoselvitys 2023)

Lukiokoulutuksen saavutettavuutta edistetään käynnistämällä vuonna 2025 englanninkielinen lukiokoulutus vastaamaan maahanmuuton ja monikielisten opiskelijoiden koulutustarpeeseen. Lukion johtaminen vaatii uudenlaisia taitoja ja tietoja: varsinkin tiimityö ja johtamisalueiden jakaminen johdon ja henkilöstön kesken ovat olennaisia tavoitteita. Henkilöstön tukeminen muuttuvassa toimintaympäristössä ja tasa-arvoisen sekä laadunhallintajärjestelmään sitoutuneen työyhteisön kehittäminen nousevat keskiöön.

Tampereen lukiokoulutus (Pikkasen parempaa -projekti) pyysi tarjouksia Tampereen lukiokoulutuksen valmennukseen 2023 -2024 sopimuskaudeksi. 

 Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 1-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.  

Hankintamenettelynä käytettiin Tampereen kaupungin hankintaohjeen mukaista rajoitettua menettelyä, jossa tarjouksia pyydettiin etukäteen määrätyltä joukolta yrityksiä, jotka arvioitiin luotettaviksi ja toimituskykyisiksi suorittamaan hankinta. Tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostitse 20.9.2023 kolmelle yritykselle, jotka olivat PROkoulutus ja konsultointi Oy (Y-tunnus 1829230-4), MCID Oy (Y-tunnus 2704771-4) sekä Sitomo Oy (Y-tunnus 2405929-3). 

Hankintayksikkö on tarkistanut kaikkien tarjouskilpailuun osallistuneiden tarjoajien soveltuvuuden ennen hankintapäätöstä. Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä. Kaikki tarjoajat täyttävät tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset. Ennen tarjouspyyntöä käytiin sähköpostitse ja puhelimitse markkinakeskustelua kaikkien tarjoajien kanssa. 

Kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön vaatimukset.

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. 

Tarjousvertailu toteutettiin tarjouspyynnössä kuvatulla tavalla.

Edellä mainitun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki PROkoulutus ja konsultointi Oy (Y-tunnus 1829230-4).

Tarjouskilpailun PROkoulutus ja konsultointi Oy (Y-tunnus 1829230-4) esitetään valittavaksi sopimuskumppaniksi. 

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa. Asiakirjatiedustelut osoitetaan osoitteeseen kirjaamo@tampere.fi.  

Hankinnan valmistelijana toimi projektipäällikkö Tuija Leppäharju. 

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.  

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii Tampereen lukiokoulutuksen johtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Mari Aalto. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. 

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 7800 euroa sopimuskauden aikana. 

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasäännön 1.4.2023 yleishallinnon liitteen mukaisesti lukiokoulutuksen johtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan pavun mukaisesti, lukuun ottamatta salkkuprojekteja.

Päätös

Sopimus Lukiokoulutuksen rehtoreiden valmennus tehdään PRO koulutus ja konsultointi Oy (Y-tunnus 1829230-4)  kanssa.  

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto. 

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 7800 euroa sopimuskauden aikana.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella. 

 

Allekirjoitus

Lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto, puh. 040 187 4593, etunimi.sukunimi1@tampere.fi