Päätöksen perustelut
Kiinteistötoimi on 2.10.2023 ja 4.10.2023 julkaistuilla ilmoituksilla tarjonnut haettavaksi pientalotontteja omatoimiseen rakentamiseen. Tonteista 56 vuokrataan ja kymmenen myydään kiinteällä hinnalla. Vuokrattavista tonteista 15 sijaitsee Haukiluomassa, kaksi Hervantajärvellä ja 39 Ojalan kaupunginosassa. Kolme kiinteällä hinnalla myytävää tonttia sijaitsee Holvastissa ja seitsemän Ojalan kaupunginosassa. Lisäksi oli mahdollisuus jättää tarjous yhdestä Koivistonkylän ja kahdesta Kämmenniemen tontista. Tarjouksen hyväksymisestä ja tontin varaamisesta on tehty erillinen päätös.
Asunto- ja maapolitiikan linjausten 2022 – 2025 mukaisesti vuokratontteja oli mahdollista hakea tamperelaisten lapsiperheiden. Hakijan on tullut olla yhtäjaksoisesti kirjoilla Tampereella vähintään edellisen vuoden viimeisestä päivästä hakuhetkeen. Mikäli hakijoita on kaksi, on ainakin toisen hakijan pitänyt täyttää tamperelaisuuteen liittyvä kriteeri. Hakemuksella vähintään yhdellä hakijalla on lisäksi pitänyt olla ainakin yksi alle 16-vuotias lapsi hakuajan alkaessa.
Sekä vuokrattavien että kiinteällä hinnalla myytävien tonttien saamisen edellytyksenä on lisäksi, etteivät hakijat yksin tai yhdessä ole saaneet viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana kaupungin luovuttamaa pientalotonttia. Tontin saannoksi on katsottu pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen solmiminen tai tonttikauppa.
Hakuaika alkoi 2.10.2023 ja päättyi 16.10.2023. Hakemuksia jätettiin kaikkiaan 128, joista arvontaan osallistui 122 hakemusta. Viisi hakemusta hylättiin kriteerit täyttämättöminä ja yksi tarjousten perusteella tontin saaneen hakemus poistettiin arvonnasta. Hakuaikana peruttiin kolme hakemusta, joista kaksi oli testihakemuksia.
Mikäli tonttihakemus on ollut tarkoitus jättää kahden hakijan nimissä edellytettiin myös toisen hakijan liittymistä hakemukselle vahvalla tunnistautumisella. Ellei toinen hakijoista ole liittynyt hakemukselle Asioin.fi:n kautta, varataan tontti ja myöhemmin vuokrataan tai myydään se yksin tontinsaaneen nimissä.
Pientalotonttien arvonta suoritettiin 18.10.2023. Arvonnasta on tehty erillinen arvontapöytäkirja. Arvonnan tuloksena hyväksytään tonteille erillisissä liitteissä esitetyt vuokralaiset ja ostajat sekä varahenkilöt. Ennen tonttia varasijalle tarjottaessa tarkistetaan hakijan tai hakijoiden arvontaan pääsyn edellytysten täyttyminen. Mainittakoon, että varasijoille päässeille tarjotaan varasijan osoittamassa järjestyksessä kohtuulliseksi katsotun ajan ainoastaan niitä peruuntuneita tontteja, joita he ovat hakeneet. Tämän jälkeen mahdolliset vapaaksi jääneet tontit siirtyvät uudelleen haettaviksi.
Tontit tulisi varata rakennushankkeen jatkoselvittelyä varten 31.5.2024, 30.6.2024 tai 31.8.2024 asti riippuen siitä milloin tontit ovat rakennettavissa. Varausajalta peritään 800 euron varausmaksu, ellei tontista ole luovuttu kirjallisesti 30.11.2023 mennessä. Viimeistään varausajan päättyessä tulee tontin varaajan pyytää vuokrauspäätöksen tekemistä pitkäaikaisen vuokrasopimuksen solmimiseksi tai myyntipäätöstä tonttikaupan tekemiseksi.
Asunto- ja kinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.