§ 193 Tampereen kaupungin osallistuminen Kirkon juhlat 2024 -tapahtuman tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4946/12.03.03/2023

Päätöspäivämäärä

29.11.2023

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Tapahtumajohtaja Perttu Pesä, puh. 050 587 6200, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.

Kirkon juhlat on ensimmäistä kertaa järjestettävä koko perheen kaupunkifestivaali, joka järjestetään Tampereella 17. - 19.5.2024. Tapahtuma kokoaa Tampereen Keskustorille tuhansien laulajien kuoron sekä tarjoaa ajankohtaiskeskusteluja, kulttuuria sekä ajatusten, uskon ja elämänkatsomusten vuoropuhelua eri puolilla kaupunkia. Tapahtuman pääohjelma Keskustorilla on yleisölle avointa, maksutonta ja mahdollistaa osallistumisen maailmankatsomuksesta riippumatta. Kirkon juhlat 2024 järjestää Kirkkopalvelut ry yhteistyössä kirkkohallituksen, Suomen Kanttori-Urkuriliiton, Suomen Kirkkomusiikkiliiton, Suomen Lähetysseuran ja Tampereen seurakuntayhtymän kanssa.

Tapahtuma on käsitelty suurtapahtumatyöryhmän kokouksessa 7.4.2022. Ryhmässä on päätetty Tampereen kaupungin osallistumisesta tapahtuman tukemiseen, koska Kirkon juhlat on uusi, kaikille kaupunkilaisille suunnattu tapahtuma, joka tuo elämää kaupungin keskustaan ja monipuolistaa Tampereen tapahtumatarjontaa. Lisäksi kaupunki näkee tapahtuman lisäävän kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja vaikuttavan positiivisesti aluetalouteen. Keskustorin avoin ja maksuton ohjelma tarjoaa musiikkia ja muuta kulttuuriohjelmaa kaikille kaupunkilaisille edistäen siten myös yhdenvertaisuutta.

Tampereen kaupunki ja Kirkkopalvelut ry solmivat sopimuksen kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17-kohdan perusteella.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tuki ei ole kiellettyä valtiontukea, sillä kulttuuritapahtumalla on kielellisistä syistä rajattu yleisö eikä se pyri houkuttelemaan vierailijoita toisista jäsenvaltioista. Tuki ei näin ollen vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai vääristä kilpailua.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoiman ja edunvalvonnan palveluryhmän tapahtumapalvelut.

Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja tukemista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja tuettaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina ja harkinnanvaraisesti myöntää tukia kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.

Hallintosäännön 36 §:n 32)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 17. - 19.5.2024 järjestettävän Kirkon juhlat 2024 -tapahtuman tukemiseen liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Tampereen kaupungin ja Kirkkopalvelut ry:n välinen sopimus hyväksytään. Sopimus tulee voimaan ja voidaan allekirjoittaa, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat. Vieraanvaraisuuden kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113227, Vieraanvaraisuudet tai 113272, Raatihuone lopullisen toteutustavan perusteella.

Lausunnot

Konsernijuristi Janne Kytö:
Lakiasioilla ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin vuoden 2024 talousarviosuunnittelussa esitetään varauduttavan tapahtuman tukemisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.