§ 842 Tammerkosken kalastusmääräykset v. 2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:5517/14.03.02/2023

Päätöspäivämäärä

29.11.2023

Päätöksen tekijä

Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Metsätalouspäällikkö Anne Tuominen, puh. 050 517 7053, etunimi.j.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on rakennusten sekä niihin liittyvien tilojen ja alueiden sekä luonnonvarojen myymisestä tai muusta luovuttamisesta sekä hankkimisesta enintään 10 vuodeksi, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.

Päätös

Tammerkosken erityiskalastusalueella noudatetaan kalastuksessa vuonna 2024 seuraavia määräyksiä: 

•Kalastus on sallittu kosken suojakaiteen takaa ja Mältinrannassa rannalta

•Kalastus on sallittu yhdellä uistimella tai enintään kolmella perholla perinteisellä perhokalastusmenetelmällä

•Perinteiseen perhokalastukseen (perhovapa, perhokela- ja perhosiima) on varattu alue Kehräsaaren kävelysiltojen alueella kosken itärannalla; muu heittokalastus on tällä alueella kielletty

•Kalastus on kielletty 1.9.–30.11. välisen ajan (Kalastusasetus 1§) Tammerkosken niskan ja Tampereen sähkölaitoksen padon välisellä kalastusalueella

•Valoramppien päälle ei saa astua

•Kaikkien syöttien käyttö on kielletty

•Kalan tartuttaminen ulkopuolelta on kielletty

•Ravustus on kielletty

•Saaliskiintiö on kaksi (2) lohikalaa/vrk (ei koske siikaa)

•Kiintiön täytyttyä kalastus on lopetettava heti, eikä toisen kalastajan kiintiöön saa pyytää

•Vuosiluvan hinta kalenterivuodeksi on 80 euroa ja vuosiluvan hinta alle 18-vuotiaille on 40 euroa. Viikkoluvan hinta on 25 euroa, päiväluvan hinta 8 euroa ja 6 tunnin luvan hinta 6 euroa.

Allekirjoitus

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.