§ 844 Kalastusmääräykset Tampereen kaupungin vesialueilla vuonna 2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:5516/14.03.02/2023

Päätöspäivämäärä

29.11.2023

Päätöksen tekijä

Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Metsätalouspäällikkö Anne Tuominen, puh. 050 517 7053, etunimi.j.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 23.10.2019 § 144 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on rakennusten sekä niihin liittyvien tilojen ja alueiden sekä luonnonvarojen myymisestä tai muusta luovuttamisesta sekä hankkimisesta enintään 10 vuodeksi, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.

Päätös

Tampereen kaupungin vesialueilla noudatetaan kalastuksessa vuonna 2024 seuraavia määräyksiä:

Yleiset kalastusmääräykset

Kaikki luvat ovat järvikohtaisia. Pyydyksiin tulee merkitä järvi, pyydys, pyydysten numerot sekä kalastajan nimi ja yhteystiedot kalastuslain mukaisesti. Kalastettaessa tulee välttää kaikkea sellaista toimintaa, joka aiheuttaa tarpeettomasti haittaa tai häiriötä rannan omistajille tai haltijoille. Kaupungin uimarannoilla sekä niillä olevilla laitureilla kalastus on kielletty. Sukelluskalastus ja tuulastus on kielletty. Tammerkosken ja Pahalammen erityiskalastusalueiden kalastusmääräykset sekä ravustusmääräykset päätetään erikseen. Muutoin kalastuksessa on noudatettava kalastuslain säädöksiä ja määräyksiä.

Seisovien pyydysten hinnat järville

Verkko 10 euroa, katiska 5 euroa, pitkäsiima (enintään 100 koukkua) 5 euroa, madekoukut (enintään 5 kpl) 5 euroa, rysä 5 euroa ja ravustuslupa 5 euroa/merta. Hinnat ovat voimassa vapaa-ajankalastuksessa ja kaupallisessa kalastuksessa.      

Pyydyskiintiöt

•Näsijärvellä verkkokalastuksen pyydyskiintiö on 600 lupaa, joista varataan 400:n luvan kiintiö vapaa-ajankalastukseen ja 200:n luvan kiintiö kaupalliseen kalastukseen. Näsijärvellä voidaan myöntää kaupalliseen kalastukseen lupia isorysille enintään kolme kappaletta.

•Pyhäjärvellä verkkokalastuksen pyydyskiintiö on enintään 300 lupaa, joista varataan 200:n luvan kiintiö vapaa-ajankalastukseen ja 100:n luvan kiintiö kaupalliseen kalastukseen.

•Kaupallisen kalastuksen luvat myönnetään Tampereella ja ympäryskunnissa asuville kaupallisille kalastajille. Verkkolupia myönnetään yhdelle kaupalliselle kalastajalle enintään 50 kappaletta. 

•Pulesjärvellä verkkokalastuksen pyydyskiintiö on 20 lupaa ja Tohlopilla 30 lupaa.

Valvonta

Kalastuksen ja ravustuksen valvontaa Tampereen kaupungin vesialueilla suorittaa Pirkanmaan kalatalouskeskus ry. Lisäksi valvontaa tekevät kalastusalueiden ja eri yhdistysten kalastuksenvalvojat sopimusten mukaisesti.

Järvikohtaiset määräykset:

Pienvedet

•Tohlopissa seisovien pyydysten käyttö on kielletty, paitsi verkkokalastus on sallittu syys- ja lokakuun ajan. Yhteen ruokakuntaan myydään yksi (1) verkkolupa. Verkon korkeus saa olla enintään kolme metriä ja pituus enintään 30 metriä. Suurin jadan pituus on yksi verkko (30 m). Verkkojen, solmuväliltään 26–44 mm, käyttö on kielletty. Pitkäsiiman käyttö on sallittu 1. kesäkuuta lähtien vuoden loppuun. Yhteen ruokakuntaan myydään yksi (1) lupa pitkäsiimaa varten.

•Pulesjärvessä kalastus on sallittu katiskalla 1. päivästä kesäkuuta alkaen vuoden loppuun. Yhteen ruokakuntaan myydään pyydyslupa enintään neljälle (4) katiskalle. Kalastus pitkäsiimalla on sallittu. Yhteen ruokakuntaan myydään yksi (1) lupa pitkäsiimaa varten. Verkkokalastus on sallittu 1. päivästä syyskuuta talvikauden loppuun. Verkkolupia myydään Pulesjärvelle enintään 2 kappaletta yhteen ruokakuntaan. Verkon korkeus saa olla enintään kolme metriä ja pituus enintään 30 metriä. Suurin jadan pituus on kaksi verkkoa (60 m). Verkkojen, solmuväliltään 26–44 mm, käyttö on kielletty. Mateen koukkukalastus jään aikana on sallittu Pulesjärvellä enintään 20 koukulla/ruokakunta, ei elävällä syötillä eikä iskukoukulla.

•Sääksjärvessä kalastus on sallittu katiskalla. Yhteen ruokakuntaan myydään enintään kaksi (2) lupaa katiskalle.

Näsijärvi ja Pyhäjärvi

•Näsijärvellä ja Pyhäjärvellä kaupungin omistamilla vesialueilla on kalastaminen sallittu seuraavin määräyksin ja rajoituksin:

•Kalastus on kielletty Näsijärvellä Tammerkosken niskalla rajoittuen pohjoisessa Särkänniemen itäisimmästä niemennokasta Aspinniemen nokkaan.

•Verkkokalastus on kielletty ympäri vuoden Viinikanlahdessa rajoittuen idässä Ratinan siltaan Ratinan suvannossa ja lännessä Joselininniemen itäisestä kärjestä Hatanpään niemen laivalaituriin.

•Verkkokalastus on kielletty toukokuun ajan 50 m:n etäisyydellä Jalkasaaren ja Pyynikin saarten ympärillä sekä niiden välisellä alueella ja Jalkasaaren pohjoispuolisessa lahdessa Trikookujan ja Nahkakujan välissä olevaan niemen kärkeen asti sekä Viinikanlahdessa rajoittuen idässä Ratinan siltaan Ratinan suvannossa ja lännessä Jalkasaaren eteläkärjestä Härmälänsaaren kärkeen.

•Kalastus seisovilla pyydyksillä on kielletty Viinikanojassa, Pyhäjärven Viinikanlahdessa, rajana Soutukeskuksen ja entisen speedway-radan itäpuoli.

•Näsijärvellä Siivikkalanlahdessa, rajana Jänissaaren ja Keissaaren länsipuoli, on seisovien pyydysten käyttö kielletty jäiden lähdöstä kesäkuun 15. päivän loppuun.

•Yhteen ruokakuntaan myydään verkkolupia enintään neljä (4) kappaletta/ruokakunta. Verkon korkeus saa olla enintään viisi metriä ja pituus enintään 30 metriä. Suurin jadan pituus on neljä verkkoa (120 m).

•Kuhan ja muiden petokalojen verkkokalastuksessa ovat sallittuja solmuväliltään vähintään 50 mm verkot. Talvipyynnissä suositellaan solmuväliltään vähintään 55 mm verkkoja. Muikun verkkokalastuksessa suurin sallittu solmuväli on 25 mm. Siian verkkokalastuksessa solmuvälin tulee olla vähintään 45 mm. Pyhäjärvellä solmuväliltään vähintään 40 mm siikaverkot ovat sallittuja 1.6.-15.8. yli 8 m syvännealueella sekä 1.10.-31.12. alle 5 metrin syvyisessä vedessä. Näsijärvellä on salittu solmuväliltään alle 50 mm siikaverkoilla kalastus vain 1.6.-31.8. yli 15 metrin syvännealueilla.

•Yhteen ruokakuntaan myydään enintään neljä (4) lupaa katiskalle/ruokakunta. 

•Mateen koukkukalastus on sallittu jään aikana enintään 20 koukulla/ruokakunta, ei elävällä syötillä eikä iskukoukulla. 

•Kalastus pitkäsiimalla on sallittu. Yhteen ruokakuntaan myydään enintään kaksi (2) lupaa pitkäsiimaa varten.

•Yhteen ruokakuntaan myydään enintään neljä (4) lupaa rysälle/ruokakunta. Rysän korkeus saa olla enintään yksi metriä ja aidan pituus enintään viisi metriä. 

Kalastuslupien myynti

Kaikki kalastusluvat ovat myynnissä Kalapassin verkkokaupassa ja Kalapassin käteismyyntipisteissä. Luvanmyyjät lisäävät lupien myyntihintoihin palvelumaksun.

Allekirjoitus

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.