§ 150 Vahingonkorvausvaatimus ajoneuvovahingosta Pispalan valtatie 18-26:n kohdalla

Lataa  Kuuntele 

TRE:5460/03.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

30.11.2023

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Vesi

Valmistelijan yhteystiedot

Verkostojohtaja Pekka Laakkonen,​​ puh. 050 552 6267,​​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Toimitusjohtaja Petri Jokela, puh.040 556 0604, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen Kaupungilta on haettu vahingonkorvausta Pispalan valtatie 18-26:n kohdalla sattuneesta ajoneuvovahingosta. Tampereen Kaupunki on siirtänyt asian käsittelyn Tampereen Vesi Liikelaitokselle 15.11.2023, sillä vahinko on tapahtunut Tampereen Veden vesijohdon saneeraus työmaalla. Vahinko tapahtui kadulla olleesta terävä reunaisesta kuopasta, josta johtuen auton rengas on hajonnut.

Asianosaisen esittämä korvausvaatimus on 222,80 euroa perustuen uuden auton renkaan ostoon  ja auton hinauksesta aiheutuviin kustannuksiin. Yksi vanha rengasta oli hajonnut kyljestä niin pahoin että niitä ei voinut korjata.

Huomioitavaa, että työmaalla oli nopeusrajoitus 30km/h.

Tampereen Vesi Liikelaitos katsoo edellä esitetyn perusteella, että korvausvaatimus tulee hyväksyä ja aiheutunut vahinko korvata asianosaiselle.

Toimitusjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 39 §, kappale kaksi, kohta 19).

Päätös

Korvausvaatimus (TRE:5460/03.07.01/2023 Vahingonkorvaushakemus autolle sattuneesta vahingosta Pispalan valtatie 18:n kohdalla 4.11.2023) hyväksytään. Asianosaiselle korvataan 222,80 euroa korvausvaatimuksen mukaan.

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Petri Jokela

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.