§ 72 Tampereen kaupungin ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liitos aiesopimus ESR+ -projektin toteuttamisesta

Lataa  Kuuntele 

TRE:5877/02.04.01/2023

Päätöspäivämäärä

4.12.2023

Päätöksen tekijä

Kulttuurijohtaja, Sivistyspalvelut

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Jaakko Laurila, puh. 044 4309 014, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen, puh. 050-411 3033, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ry hakee ESR+ -rahoitusta taiteen ja taideharrastamisen saavutettavuutta S2-ryhmille parantavaan hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja yhdenvertaista osallistumista kulttuuri- ja liikuntapalveluihin sekä ohjattuun vapaa-ajan toimintaan. Erityisesti tuetaan sellaisten ryhmien osallistumista, jotka tällä hetkellä osallistuvat heikosti, kuten selkokielisyydestä hyötyvät lapset ja nuoret.

Hankkeessa järjestetään selkosuomella operoivia taideharrastusryhmiä, joissa lapset ja nuoret osallistuvat luomaan taiteellisesti korkeatasoista esittävän taiteen sisältöä. Lisäksi kehitetään monitaiteinen, lasten kanssa yhdessä luotava esittävän taiteen harrastamisen ja taidesisältöjen luomisen konsepti, jota voi toteuttaa muualla Suomessa ja kansainvälisesti. Hankkeessa lisätään myös taiteen tekijöiden ja taidekasvattajien osaamista saavutettavuudesta ja osallisuudesta. Hankkeessa luodaan yhteys mukana olevien kaupunkien olemassa oleviin harrastuspalveluihin.

Tampereen kaupunkia ja muita suomalaisia lastenkulttuurikeskuksia pyydetään hankkeen osatoteuttajiksi. Hankkeet tavoitteet palvelevat Tampereen kaupungin strategian ja lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavotteita: sen avulla kaupunki voi tarjota lapsille ja nuorille laadukkaita ja saavutettavia taideharrastusmahdollisuuksia, jotka tukevat heidän kasvuaan, oppimistaan ja osallisuuttaan. Tampereella on noin 10 000 lasta ja nuorta, joille suomi on toinen kieli. Hankkeen avulla kaupunki voi edistää heidän kielellistä ja kulttuurista integraatiotaan sekä vahvistaa heidän identiteettiään ja itsetuntoaan.

Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön liite: Sivistyspalvelujen palvelualueen delegoinnit 10.8.2023 alkaen, Kulttuuri (johtaja Lauri Savisaari § 63, 18.8.2023)

Päätös

Tampereen kaupunki sitoutuu aiesopimuksella toteuttamaan Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinoiman valtakunnallisen hankkeen osatoteutuksen Pirkanmaan alueella yhdessä Pirkanmaan lastenkulttuuritoimijoiden kanssa. Sopimuksen ehtona on hyväksytty ESR+ -rahoituspäätös.

Tampereen kaupunki vastaa osaprojektin hallinnoinnista, raportoinnista, viestinnästä ja arvioinnista Pirkanmaan osalta. Tampereen kaupunki osallistuu myös kokonaishankkeen sisällön suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen yhteistyössä muiden osatoteuttajien kanssa. Kaupunki nimeää hankkeeseen museolehtorin, joka toimii hankkeen koordinaattorina ja yhteyshenkilönä Pirkanmaan alueella.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 144 200 €, josta ESR-rahoitusta on 108 200 €. Tampereen kaupungin omarahoitusosuus hankkeessa on 36 600 €. Omarahoitus katetaan kaupunkikulttuuriyksikön toimintamäärärahoista. Hankkeen toteutusaika on 1.7.2024 - 31.12.2026.

Allekirjoitus

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.