§ 71 Ylöjärven kaupungin ja Tampereen kaupungin välinen sopimus Operaatio Pirkanmaa -hankkeeseen liittyvän tuottajan työpanoksesta ja sen korvattavuudesta vuonna 2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:5875/00.01.06/2023

Päätöspäivämäärä

4.12.2023

Päätöksen tekijä

Kulttuurijohtaja, Sivistyspalvelut

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Jaakko Laurila, puh. 040-801 6868, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen, puh. 044-430 9014, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Operaatio Pirkanmaa on Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun jatkohanke vuosille 2022–2024. Hankkeen toteutuksesta on laadittu sopimukset 20 osallistujakunnan kanssa syksyllä 2021 (TRE:8860/02.04.01/2021). Ylöjärvi on yksi projektin toteuttajakunnista. Kukin kunta osallistuu hankkeeseen taloudellisesti erikseen määritellyllä maksuosuudella.

Operaatio Pirkanmaan tavoitteena on kehittää elinvoimaista kulttuurimaakuntaa ja luovien alojen kansainvälistä osaamiskeskittymää, jossa ammattilaisten toimintaedellytyksiä kehitetään ja kuntalaisten kulttuuriset oikeudet toteutuvat. Kuntien yhteisellä rahoituksella toteutetaan osa kulttuuripääkaupunkiprojektin hakuvaiheessa tehdyistä projektisuunnitelmista ja kehitetään luovien alojen osaamista, alueellisia verkostoja ja osaamispohjaa työllisyyden edistämiseksi.

Keskeinen osa projektia on Pirkanmaan toimijoiden yhteistyön edistäminen ja uusien toimintamallien ja kulttuuritapahtumien luominen. Kahdenkymmenen kunnan yhteistyönä luodaan projektille suuri yhteisöllinen päätöstapahtuma, jonka toteutukseen osallistuu kymmeniä kulttuuriyhteisöjä ja satoja henkilöitä ympäri maakuntaa. Ylöjärvellä on erityisosaamista yhteisötaiteessa ja tätä osaamista halutaan valjastaa kuntaverkoston käyttöön päätöstapahtumaa varten Operaatio Pirkanmaa -projektin kautta.
Projektin ja päätöstapahtuman toteutus perustuu kuntien kulttuuritoiminnasta säädetyn lain mukaisiin tehtäviin.


Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön liite: Sivistyspalvelujen palvelualueen delegoinnit 10.8.2023 alkaen, Kulttuuri (johtaja Lauri Savisaari § 63, 18.8.2023)

 

Päätös

Ylöjärven kaupunki osoittaa yhteisötaiteilijan työpanosta 25 % aikavälillä 1.1.-31.3.2024 ja 50 % aikavälillä 1.4.-30.11.2024 kuntien väliseen sopimukseen perustuvan Operaatio Pirkanmaa -projektin kuntatyöskentelyyn. Työpanoksen osoittaminen hankkeelle täydentää kuntien aiemmin solmimaa yhteistyösopimusta. Työpanoksesta korvataan Ylöjärven kaupungille 20151,8 € (alv 0 %) Operaatio Pirkanmaan kustannuspaikalta. Asiasta laaditaan erillinen sopimus päätöksen astuttua lainvoimaiseksi.

Allekirjoitus

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.