§ 207 Liikunnan projektiavustus - Hiking Travel, Hit Ky

Lataa  Kuuntele 

TRE:34/12.04.00/2023

Päätöspäivämäärä

4.12.2023

Päätöksen tekijä

Liikunta- ja nuorisojohtaja

Lisätietoja päätöksestä

Liikunta- ja nuorisojohtaja Jukka Etu-Seppälä, puh. 050 342 2812, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Hiking Travel, Hit Ky:lle on myönnetty liikunta- ja nuorisojohtajan päätöksellä 9.1.2023 § 1 (TRE:34/12.04.00/2023) liikunnan projektiavustusta Näsijäven retkiluisteluradan olosuhteiden ylläpitoon kaudelle 2022 - 2023 yhteensä 28 000 euroa.

Avustuksen myöntämisessä on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta. Arvioinnin perusteella on todettu, että avustus kohdistuu toiminnan järjestämisestä aiheutuvien kulujen kattamiseen eikä kyse ole taloudellisesta toiminnasta. Näin ollen avustukseen ei sisälly kiellettyä valtiontukea.

Hiking Travel, Hit Ky:n kanssa käytyihin neuvotteluihin ja saatuihin kuluselvityksiin sekä yleisiin kohonneisiin kustannuksiin perustuen on sovittu 2 000 euron lisäavustuksesta kauden 2022 - 2023 kustannuksiin.

Liikunta- ja nuorisojohtajan päätösvalta asiassa perustuu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätökseen 29.11.2023, § 52, Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimivallan siirto sivistyspalvelujen palvelualueen viranhaltijoille 30.11.2023 alkaen.

 

Päätös

Hiking Travel, Hit Ky:lle (y-tunnus 0921767-9) myönnetään lisäavustuksena Näsijärven retkiluisteluradan olosuhteiden ylläpitoon kaudella 2022 - 2023 liikunnan projektiavustusta 2 000 euroa.

Allekirjoitus

Liikunta- ja nuorisojohtaja Jukka Etu-Seppälä

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.