§ 149 Tuntiopettajan siirtäminen lehtorin virkaan lukiokoulutuksessa

Lataa  Kuuntele 

TRE:5688/01.02.01/2023

Päätöspäivämäärä

8.12.2023

Päätöksen tekijä

Johtaja, elinvoiman palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto, puh. 040 187 4593, etunimi.sukunimi1@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Kirsi Nyman, puh. 040 355 9107, kirsi.s.nyman@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 24 §:ssä todetaan, että viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan ja tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa.

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärän edelleen kasvaessa esitetään, että avoimeen lukion matematiikan ja fysiikan lehtorin virkaan siirretään 1.8.2024 alkaen ilman hakumenettelyä lukiokoulutuksessa tällä hetkellä toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa oleva päätoiminen tuntiopettaja. Opetettavien aineiden opetustuntimäärät sijoituspaikkana olevassa lukiossa ovat vakiintunut vähintään opetusvelvollisuustuntimäärän tasolle. Siirrosta ei aiheudu lisäkustannuksia. 

Opettajaa on kuultu asiassa ja hän on antanut siirtoon suostumuksensa.

Hallintosäännön 51 §:n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 24 §:n nojalla päättää palvelualueella palvelualueen johtaja.

Päätös

Siirretään kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 24 §:n perusteella toistaiseksi otettu päätoiminen tuntiopettaja Erik Suominen lukion lehtorin virkaan 1.8.2024 alkaen. Toimipiste tehtävän alkaessa Tammerkosken lukio.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Johtaja Teppo Rantanen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.