Valmistelija
Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi
Perustelut
Tampereen pormestariohjelmassa hyväksyttiin valtuustoryhmien kesken, että valtuustokaudella 2022–2025 uudistetaan kahdella edellisellä valtuustokaudella tehty köyhyysohjelma vastaamaan uuden kunnan roolia ja tehtäviä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirryttyä Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen keskittyy tamperelainen köyhyyden ehkäisemis- ja vähentämistyö kunnan järjestysvastuulla oleviin tehtäviin kunnan eri sektoreille sekä hyvinvointialueen ja kunnan yhdyspinnalle.
Köyhyysohjelmaa laatimaan asetettiin työryhmä, joka koostui poliittisista päätöksentekijöistä ja asiantuntijoista. Työryhmän tehtävänä oli laatia vuoden 2022 loppuun mennessä pormestariohjelman ja kaupunginstrategian mukainen suunnitelma, joka sisältää tamperelaisen köyhyyden nykytilan kuvaukset ja toimenpiteet köyhyyden ja eriarvoistumisen vähentämiseksi Tampereella.
Pienituloisten osuus kotitalouksista on Tampereella suurempi kuin koko maassa keskimäärin (2021: Tampere 16,8 % ja koko maa 13,2 %). Köyhien määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana. Kaupunginosien väliset tuloerot ovat myös kasvaneet. Tampereella toimeentulotukea saavia on jonkin verran enemmän kuin koko maassa keskimäärin ja määrä on viime vuosina hieman kasvanut. Työttömyysaste on Tampereella korkeampi koko maan tasoon verrattuna. Viimevuosina kehityssuunta on kuitenkin ollut myönteinen.
Tampereen kaupunkistrategiassa Tekemisen kaupunki – Tampereen strategia 2030 yhtenä painopisteenä on yhdenvertaiset yksilöt. Tähän painopisteeseen liittyen köyhyystyöryhmä on ohjelmatyössään asettanut toimenpiteitä seuraavien osatavoitteiden edistämiseksi:
- Vähennetään eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Tavoitteena se, että Tampereella hyvinvointi jakautuu tasaisesti eri väestöryhmien ja alueiden välillä.
- Panostetaan ennaltaehkäisyyn. Edistetään hyvinvointialueen kanssa tamperelaisten hyvinvointia.
- Tuetaan tamperelaisten työkykyä, työllisyyttä ja joustavia mahdollisuuksia osallistua työelämään.
Köyhyysohjelmaan on kerätty jo kokeiltuja ja käytössä olevia toimenpiteitä ja toimintamalleja, joilla torjutaan ja vähennetään köyhyyttä. Toimenpiteet ovat: Aktiivipassi, Kaikukortti, Ruokapankki, Nuorisopassi, asumisneuvonta, yhteisöneuvonta, puistoruokailu, maahanmuuttajalasten erityiset tukitoimet ja SIB-vaikuttavuusinvestointimalli. Toimenpiteet on kuvattu tarkemmin päätösehdotuksen liitteenä olevassa ohjelmassa. Myös köyhyystyöryhmän toiminta kuvataan yksityiskohtaisemmin liitteessä.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi
Tampereen kaupungin köyhyysohjelma 2022–2025 hyväksytään.
Esitetään valtuuston päätettäväksi:
Tampereen kaupungin köyhyysohjelma 2022–2025 merkitään tiedoksi.
Päätös
Tampereen kaupungin köyhyysohjelma 2022–2025 hyväksyttiin.
Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi seuraavan ponnen:
Kaupunginhallitus edellyttää, että köyhyystyöryhmä vahvistaa yhteistyötä kaupungin, kaupungin asumisyhteisöjen, kaupunkiseudun sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa erityisesti pienituloisten asumiseen liittyvien haasteiden vähentämiseksi.
Esitetään valtuuston päätettäväksi:
Tampereen kaupungin köyhyysohjelma 2022–2025 merkitään tiedoksi.
Kokouskäsittely
Asian käsittelyn kuluessa Jaakko Stenhäll teki seuraavan ponsiehdotuksen:
"Kaupunginhallitus edellyttää, että köyhyystyöryhmä vahvistaa yhteistyötä kaupungin, kaupungin asumisyhteisöjen, kaupunkiseudun sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa erityisesti pienituloisten asumiseen liittyvien haasteiden vähentämiseksi." Jouni Markkanen ja Lauri Lyly kannattivat ehdotusta.
Puheenjohtaja tiedusteli Stenhällin ehdotuksen saamaa kannatusta ja totesi sen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.