§ 4 Hallinto-oikeuden päätös kunnallisvalitusta koskevassa asiassa

Lataa  Kuuntele 

TRE:5747/01.02.01/2021

Päätöspäivämäärä

17.1.2024

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Juristi Minna Kaipinen, puh. 040 800 4581, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja on täyttänyt julkisessa haussa olleet neljä palomestarin virkaa viranhaltijapäätöksellään 28.10.2021 § 112. Valitsematta jäänyt hakija A on jättänyt päätökseen oikaisuvaatimuksen, jonka Tampereen kaupunginhallitus on hylännyt päätöksellään 31.1.2022 § 32. Hakija A on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien päätösten kumoamista ja virkojen uudelleen haettavaksi julistamista, koska hän katsoi, että kaikilla valituilla hakijoilla ei ollut kelpoisuusvaatimuksena ollutta kolmen vuoden kokemusta pelastustoiminnan johtamisesta. 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus ei tutkinut selityksessä esitettyä ansiovertailua koskevaa valitusperustetta ja hylkäsi valituksen 12.5.2023 antamallaan päätöksellä 968/2023, Dnro 598/03.04.04.04.10/2022. Hallinto-oikeus hylkäsi myös kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Hallinto-oikeus katsoi, että pelastusjohtajan ja kaupunginhallituksen päätökset eivät olleet valittajan esittämällä, kelpoisuutta koskevalla valitusperusteella lainvastaisia.

Hallintosäännön 35 § 33)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää muiden kuin kaupunginhallituksen tai pormestarin toimivaltaan kuuluvien lausuntojen sekä yleishallintoa koskevien lausuntojen antamisesta, esitysten tekemisestä, muutoksenhakuoikeuden käyttämisestä, muutoksenhakuun liittyvien lausuntojen hyväksymisestä ja kanteluihin vastaamisesta, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 968/2023, Dnro 598/03.04.04.04.10/2022 kunnallisvalitusta koskevassa asiassa merkitään tiedoksi.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)