§ 19 Passiivisen tietoliikenneverkon kapasiteetin hankinta operaattoreilta

Lataa  Kuuntele 

TRE:317/02.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

25.1.2024

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Tietoverkkoasiantuntija Petteri Karvonen, puh. 040 158 3101, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin passivisen tietoliikenneverkon vuokraustoiminnassa on ollut aiemmin käytäntö, jossa kaupunki on vähentänyt omassa vuokrauslaskutuksessa operaattoreilta omaan käyttöön vuokraamiaan yhteyksiä ja sijoitusoikeuksia.

Tämä menetelmä ja nykyiset toistaiseksi voimassa olevat sopimukset päivitetään niin, että jokainen operaattori laskuttaa jatkossa omat vuokrasaatavansa. Hyvityskäytäntöä ei siis täten enää tehdä vuoden 2024 alusta alkaen.

Yhteydet ja sijoitusoikeudet on hankittu suorahankintana, koska kukaan muu ei ole voinut tarjota kyseisiä yhteyksiä tai sijoitusoikeusreittejä. Vuositasolla hankinnan kokonaiskustannusvaikutus on ollut noin 33 500,00 euroa (alv 0 %).

Hyvitettävät yhteydet ovat olleet:

- Tampereen Energia Oy (y-tunnus: 0153791-8) 4 kpl kuituyhteyksiä

- DNA Oyj (y-tunnus: 0592509-6) 10 kpl kuituyhteyksiä ja 10 kpl kaapelin sijoitusoikeuksia.

 

Kustannukset kohdentuvat kustannuspaikalle 111396.

Valmistelijana toimii tietoverkkoasiantuntija Petteri Karvonen.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii järjestelmäpäällikkö, jota vakanssia hoitaa tällä hetkellä Mika Heikkilä. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.​

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa (HS 37 § kohta 4) 250 000 euroon asti.

Päätös

Päätetään, että toistaiseksi voimassa olevat sopimukset yhteyksien ja sijoitusoikeuksien hankkimisesta Tampereen Energian ja DNA:n kanssa päivitetään niin, että ei käytetä hyvityksiä vaan jokainen osapuoli laskuttaa omat saatavansa.

Vuokrayhteyksistä ja sijoitusoikeuksista tehdään ostotilaukset.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään järjestelmäpäällikkö Mika Heikkilä.

Hankinnan arvonlisäveroton kustannusarvio on 33 500,00 euroa (alv 0%) vuodessa ja sopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassa pidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

 

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.