§ 6 Korotettu koulutuskorvaus v. 2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:63/02.04.01/2024

Päätöspäivämäärä

8.1.2024

Päätöksen tekijä

Johtaja, ammatillinen koulutus

Valmistelijan yhteystiedot

Oppisopimuspäällikkö Liisa Klinge p. 050 540 5309,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja ammatillinen koulutus,​ Kirsi Viskari p. 040 037 6420,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Opetus-​ ja kulttuuriministeriö rahoittaa hallitusohjelman mukaisen valtakunnallisen kolmivuotisen kokeilun,​ jossa seurataan koulutuskorvauksen kohdentamisen vaikutuksia nuorten alle 20-​vuotiaiden,​ vailla toisen asteen tutkintoa olevien oppisopimusopiskelijoiden määrään. Tavoitteena on tukea nuorten työllistymistä. Kokeiluun on varattu 5 miljoonan euron vuotuinen lisärahoitus vuosien 2022–2024 ajaksi.

Koulutuskorvauksen määräytymisestä oppisopimuskoulutuksessa säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (673/2017) 19 §:ssä. Valtioneuvoston asetuksella (OKM/2021/92) kyseistä pykälää muutettiin määräaikaisesti ajalle 1.1.2022–31.12.2024 siten,​ että työnantajalle maksettavassa koulutuskorvauksessa on otettava korottavana tekijänä huomioon,​ jos oppisopimuksen aloituspäivänä ammatillista perustutkintoa suorittava opiskelija on alle 20-​vuotias ja vailla toisen asteen tutkintoa.

Tampereen seudun ammattiopisto Tredulle on myönnetty varainhoitovuoden 2024 varsinaisella suoritepäätöksellä VN/28722/2023-OKM-133 oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksen harkinnanvaraista korotusta 375 922 €. Korotettua koulutuskorvausta maksetaan alle 20-vuotiaiden, vailla toisen asteen tutkintoa olevien perustutkintoa suorittavien opiskelijoiden työnantajille. Korotetun koulutuskorvauksen määrä on 300 €/kk ja sitä maksetaan oppisopimusopiskelijan työnantajalle kolmen ensimmäisen kuukauden ajalta. Korvausta maksetaan, kun oppisopimus tehdään 1.2.2024 tai sen jälkeen ja kun oppisopimus on ko. kuukauden aikana voimassa vähintään 15 päivää. Korotettua koulutuskorvausta maksetaan niin kauan,​ kuin rahoitusta riittää,​ enintään 31.12.2024 saakka. Kohderyhmän oppisopimusten määrää ei voida tarkasti ennakoida, joten rahoituksen riittävyyttä seurataan ja korvauksen määrää tarkastellaan tarvittaessa uudelleen.

Koulutuskorvauksia maksetaan Tredussa ammatillisen koulutuksen johtajan päätöksen Tampereen seudun ammattiopiston koulutuskorvaukset 2023 TRE:1684/01.03.01/2023 liitteen mukaisesti. Korotettu koulutuskorvaus tulee kohderyhmän työnantajille nykyisen koulutuskorvauksen päälle. Korotetun koulutuskorvauksen maksu päättyy sen kuukauden jälkeen,​ jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta.

Johtajan, ammatillinen koulutus päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 15.12.2023 § 160 Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen toimintasääntö. 

Päätös

Tampereen seudun ammattiopisto Tredulle on myönnetty varainhoitovuoden 2024 varsinaisella suoritepäätöksellä VN/28722/2023-OKM-133 oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksen harkinnanvaraista lisärahoitusta 375 922 €, jota Tredu maksaa kohderyhmän työnantajille. Korotettua koulutuskorvausta maksetaan tästä rahoituksesta 300 €/kk/oppisopimus kolmen ensimmäisen kuukauden ajalta,​ niin kauan kuin rahoitusta riittää,​ enintään 31.12.2024 saakka.

Allekirjoitus

Johtaja Kirsi Viskari

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.