§ 23 Vieraanvaraisuuden osoittaminen Transforming Health and Care Systems-kumppanuusohjelman kongressin osallistujille Raatihuoneella 22.5.2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:612/00.04.02/2024

Päätöspäivämäärä

9.2.2024

Päätöksen tekijä

Pormestari

Valmistelijan yhteystiedot

Suhdetoimintakoordinaattori Erika McSherry, p. 040 758 1724, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Pormestarin sihteeri Anne Valtakari, p. 050 484 0040, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen yliopisto järjestää THCS-kumppanuusohjelmaan liittyvän kongressin 22.–23.5.2024. Tammikuussa 2023 käynnistynyt Euroopan komission rahoittama ”Transforming Health and Care Systems” -kumppanuusohjelma toimii osana Horizon Europe -puiteohjelmaa. Ohjelman yleisenä tavoitteena on edistää eurooppalaisten hoito- ja hoivajärjestelmien muutosta entistä kestävämmiksi ja ihmislähtöisemmiksi. Kyseessä on 26 maan ja 65 organisaation yhteinen 7-vuotinen ohjelma, jonka tavoitteena on luoda mahdollisuuksia tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden avulla hoiva- ja hoitojärjestelmien uudistamiseen. Tampereen yliopisto on THL:n ja Suomen Akatemian kanssa mukana ohjelmassa ja ohjelma on myös Tampereen yliopiston taholta tunnistettu erittäin strategiseksi ponnisteluksi.

Myöntämisperusteet:
- muut Tampereen kaupungin imagon tai kansainvälisen näkyvyyden kannalta merkittävät tapahtumat harkinnan mukaisesti
(Vieraanvaraisuuksien ja huomionosoitusten periaatteet Tampereen kaupungilla)

Hallintosäännön 34 § kohtien 7 ja 10 mukaisesti pormestari päättää kaupungin edustustilaisuuksien ja juhlaliputuksen järjestämisestä sekä vieraanvaraisuuden periaatteista sekä kaupungin edustustilojen käytöstä.

Päätös

Transforming Health and Care Systems-kumppanuusohjelman kongressin osanottajille tarjotaan kaupungin vastaanotto Raatihuoneella 22.5.2024.

Vastaanoton kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113272 Raatihuone.

Kaupungin emäntä / isäntä vahvistetaan lähempänä tilaisuuksien ajankohtaa.

Allekirjoitus

Pormestari Kalervo Kummola

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.