§ 30 Tampereen kaupungin osallistuminen Tubecon Games 2024 -tapahtumayhteistyöhön ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:370/12.03.03/2024

Päätöspäivämäärä

9.2.2024

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Tapahtumajohtaja Perttu Pesä, puh. 050 587 6200, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.

Tubecon Games on ikärajaton koko perheen pelitapahtuma, joka järjestettiin nyt toista kertaa Tampere-talossa 6.1.2024. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurimman vaikuttajatapahtuma Tubeconin sisartapahtuma. Tapahtuma on käsitelty suurtapahtumatyöryhmän kokouksessa 16.11.2023. Ryhmässä on puollettu kaupungin osallistumista tapahtumakumppanuuteen nuorisopalvelujen kärjellä. Erityisesti lapsille ja nuorille suunnatulla tapahtumalla tunnistetaan olevan positiivisia vaikutuksia niin yhteisöllisyyteen kuin aluetalouteenkin.

Tampereen kaupunki ja Suomen Tubetapahtumat Oy solmivat sopimuksen kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17-kohdan perusteella.

Sopimusta laadittaessa on huomioitu hankintalainsäädännön ja EU:n valtiotukilainsäädännön vaikutukset sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tuki ei ole kiellettyä valtiontukea, sillä kyseessä on tapahtumakumppanuus, ei avustus. Kaupungin osallistumisella yhteistyöhön ei nähdä myöskään olevan kilpailua vääristäviä tai jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvia vaikutuksia, koska tapahtuma on paikalliselle yleisölle suunnattu, eikä pyri tavoittelemaan kävijöitä muista jäsenvaltioista. Yhteistyökorvaus jää myös hankintalain näkökulmasta liitteen E palveluna kynnysarvon alittavaksi eli pienhankinnaksi. Pienhankinnan kilpailuttamatta jättämisen syynä on sen erityinen luonne. Vastaavaa tapahtumaa ei ole saatavilla muilta toimittajilta.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoiman ja edunvalvonnan palveluryhmän tapahtumapalvelut.

Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja tukemista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja tuettaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina ja harkinnanvaraisesti myöntää tukia kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.

Hallintosäännön 36 §:n 32)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupungin osallistuminen Tampereella 6.1.2024 järjestetyn Tubecon Gamesin tapahtumayhteistyöhön liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin hyväksytään.

Tampereen kaupungin ja Suomen Tubetapahtumat Oy:n välinen sopimus hyväksytään. Sopimus tulee voimaan ja voidaan allekirjoittaa, kun päätös on saanut lainvoiman.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Lausunnot

Konsernijuristi Janne Kytö:
Sopimukset tulee tehdä kirjallisesti etukäteen ennen sopimuksen kohteena olevaa tapahtumaa. Suullinen sopimus kuitenkin tässä tapauksessa sitoo osapuolia sopimus- ja siviilioikeudellisesti, kun sen on asemavaltuutuksen perusteella arvioiden toimivaltainen henkilö tehnyt. Katson tässä tapauksessa näin tapahtuneen. Asiassa on syytä vahvistaa suullisesti tehty sopimus jälkikäteen kirjallisesti.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin taloudellinen tuki tapahtumalle sisältyy konsernihallinnon vuoden 2024 vuosisuunnitelmaan.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.