§ 34 Tampereen kaupungin sijoitus- ja lainanottosuunnitelmat 2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:424/02.04.04/2024

Päätöspäivämäärä

15.2.2024

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh. 050 345 1397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen:

Kuntalain mukaan valtuusto päättää varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista. Kaupunginvaltuusto on 16.9.2019 § 140 hyväksynyt sijoitustoiminnan ja rahoituksen periaatteet. Hallintosäännön 35 § mukaan konsernijohtaja hyväksyy vuotuiset sijoitus-​ ja lainanottosuunnitelmat,​ missä toimintaa ja tavoitteita linjataan yksityiskohtaisemmin.

Vuoden 2024 suunnitelmissa on otettu huomioon valtuuston hyväksymät periaatteet,​ vallitseva markkinatilanne ja odotukset. Sijoitussuunnitelman mukaisesti alkaneena vuonna ei kovin suuria muutoksia sijoitusallokaatioon esitetä,​ mutta pieni painopisteen muutos osakesijoituksista korkosijoituksiin on paikallaan. Kuluva vuosi vaikuttaa tarjoavan korkosijoituksissa hyvän tuotto-riski suhteen. Uusien sijoituspäätösten osalta sijoitusten vastuullisuus on entistä enemmän fokuksessa ja vastuullisen sijoitustoiminnan toteutumista on nykyisen sijoitusraportointityökalun ansiosta mahdollista myös seurata. Kaupungin sijoitussalkku on kehittynyt vastuullisuuden osalta suotuisasti ja tätä kehityskulkua jatketaan. 

Lainanottosuunnitelman mukaan rahoituksen saatavuuden ja lainamarginaalien odotetaan olevan suotuisat julkiselle sektorille. Korkotaso saavutti huippunsa viime vuoden lopulla ja alkaneelle vuodelle odotetaan lyhyiden markkinakorkojen laskua. Tampereen kaupungin rahoitukselliset valmiudet vuoteen 2024 ovat hyvät. Uusien lainojen nostot ovat talousarvion mukaisesti 147,0 milj. euroa ja vanhojen lainojen lyhennykset 66,6 milj. euroa,​ eli korollisen lainamäärän arvioidaan kasvana nettona 80,4 milj. euroa. Vuoden 2024 rahoitustarve ja nostoaikataulu tarkentuvat maksuvalmiuden ennusteen ja likviditeettitilanteen mukaan vuoden kuluessa. Vihreän rahoituksen osuutta pyritään kasvattamaan edelleen, sillä kaupungilla on vihreään rahoitukseen soveltuvia ilmasto- ja ympäristöystävällisiä investointeja. Lisäksi vihreän rahoituksen hyödyntäminen tarjoaa pienen alennuksen korkokustannuksiin. Lainasalkun suojaus on hyvällä tasolla,​ lainasalkun suojauksiin voidaan kuitenkin tehdä hienoisia lisäyksiä ja tehtyjen suojausten muutoksia.

Rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteet pyritään uudistamaan alkaneen vuoden aikana.

Hallintosäännön 36 § 7)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sijoitus- ja lainanottosuunnitelmien hyväksymisestä 

Päätös

Liitteinä olevat Tampereen kaupungin sijoitus-​ ja lainanottosuunnitelmat vuodelle 2024 hyväksytään.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.