§ 5 Paikkatietopohjaisen kartta-alustan hankinta Turvallinen kävelijöiden kaupunki -kokonaisuuteen

Lataa  Kuuntele 

TRE:727/02.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

13.2.2024

Päätöksen tekijä

Hankejohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Anniina Autero (puh. +358 (44) 431 4194) ja talous- ja hankintavastaava Pekka Ranta (puh. +358 (50) 564 6637), etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hankejohtaja Tero Tenhunen, puh. +358 (50) 5402 860,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Turvalliseksi koettu kävelijöiden kaupunki työskentelyn tavoitteena on parantaa keskusta-alueen käveltävyyttä, jotta ydinkeskusta olisi kaupunkilaisten saavutettavissa sekä uusin tavoin koettavissa ja liikuttavissa. Turvalliseksi koettu kävelijöiden kaupunki -lippulaivassa testataan uusia, kansalaisia osallistavia työkaluja, joiden avulla kannustetaan kaupunkilaisia kävelemään, löytämään uusia elämyksiä lähistöltä ja joilla voidaan lisätä keskusta-alueen vetovoimaisuutta.  

Zoneatlaksen palvelun avulla tuodaan lippulaivan kulttuurikävelyn ja Kulttuurikehän reitit älykkäästi esiin. Tavoitteena on Kulttuurikehän reittien pilotointi ja Kulttuurikehän tunnettuuden kasvattaminen. Yhteistyön aikana alustalle kootaan ensimmäiset kokeiltavat reitit, jalostetaan sisältöä sekä esitetään ne käytettävästi, näyttävästi ja toimivasti. Reiteistä, kartoista ja sisällöistä kerätään käyttäjäpalautetta seuraavia kehittämisvaiheita varten. Zoneatlaksella on erinomainen kokemus interaktiivisten työkalujen tuottamisesta kulttuuritapahtumiin. 

Hankinta alittaa kansallisen kynnysarvon, joten hankintalakia ei sovelleta.

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajan päätöksellä toimivalta strategisen hankekehityksen palveluryhmän hankintapäätösten tekemiseen on siirretty strategisen hankekehityksen hankejohtajalle.
 

Päätös

Zoneatlas Oy:lta (2163580-6) tilataan paikkatietopohjainen kartta-alusta, jota käytetään Turvalliseksi koettu kävelijöiden kaupunki -hankkeen kulttuurikävelyä koskevassa kokonaisuudessa hintaan 14 850 euroa +alv. Kustannukset suoritetaan Wegenerate -projekilta E1540_23_01_4. Sopimus sisältää palvelun käyttöönoton ja käyttökoulutuksen, yhden (1) vuoden SaaS-palvelun 1M käyttökerralla, sekä 12 henkilötyöpäivää asiakaskohtaista työtä lisävarustelun/upotuksen käyttöönottoon. 
Tämä hankintapäätös sitoo Tampereen kaupunkia vasta, kun hankintasopimus tai kirjallinen tilaus on tehty.

Allekirjoitus

Hankejohtaja Tero Tenhunen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

 

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.