§ 2 Avustajan työsopimuksen purkautuneena pitäminen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmässä

Lataa  Kuuntele 

TRE:1030/01.02.07/2024

Päätöspäivämäärä

21.2.2024

Päätöksen tekijä

Aluejohtaja Etelä

Valmistelijan yhteystiedot

Henkilöstöpäällikkö Satu Hakulinen, p. 040 801 6236, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Tanja Moisala p. 040 485 6275,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Määräaikaisessa palvelusuhteessa 9.10.2023.-​31.5.2024 oleva varhaiskasvatuksen avustaja ilmoitti 5.2.2024 olevansa sairaana ja hänet aikaisempien poissaolojen perusteella ohjeistettiin hakemaan lääkäriltä sairauslomatodistus. Työntekijä antoi tiedon, että sairausloma olisi 5.-6.2.2024. Työntekijä ei ole saapunut töihin 7.2.2024 jälkeen, eikä tavoiteltaessa vastannut puhelimeen tai viestiin. 9.2.2024 työntekijä ilmoitti olevansa sairaana.

12.2.2024 työntekijä ei saapunut työhön, mutta ilmoitti viestitse pohtivansa irtisanoutumista tai sairauslomaa. Työntekijä toimitti työnantajalle myös sairauslomatodistuksen ajalta 5.2.2024. Muita sairauslomatodistuksia hän ei toimittanut, eikä hänellä sellaisia ollut esittää. Työntekijä on ilmeisimmin osallistunut lakkoon 13.-14.2.2024 välisen ajan ja tämän jälkeen työntekijä on ollut yhtäjaksoisesti poissa työstä ilmoittamatta hyväksyttävää syytä poissaololleen.

Työsopimuslain 8 luvun 3§ mukaan,​ mikäli työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololle,​ työnantaja saa käsitellä työsopimusta purkautuneena poissaolon alkamisesta lukien.

Varhaiskasvatuksen aluejohtajan päätösvalta perustuu sivistyspalvelujen palvelualueen johtajan päätökseen 1.2.2024 § 13,​ toimintasäännön liitteiden delegointimatriiseihin (palvelussuhdeasioiden delegointimatriisi).

Päätös

Avustajan 9.10.2023 alkanutta työsopimusta pidetään 15.2.2024 lukien purkautuneena työsopimuslain 8 luvun 3 §:n 1 mom. perusteella,​ koska hän on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololleen.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassa pidettävät ja henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Tanja Moisala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.