§ 3 Yhteistoimintahankkeen sopimuksen hyväksyminen Taidevaltakunnan Biennaaliyhteistyöstä

Lataa  Kuuntele 

TRE:1385/12.03.00/2024

Päätöspäivämäärä

20.3.2024

Päätöksen tekijä

Museonjohtaja, Tampereen taidemuseo

Lisätietoja päätöksestä

Museonjohtaja Selma Green, puh.040 689 3800, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Taidevaltakunta on perustettu Hämeenlinnan taidemuseon aloitteesta museoiden alueellisen toiminnan kehittämiseksi, erityisesti alueen ammatillisesti toimivien kuvataiteilijoiden työtä tukemaan ja tuomaan heille mahdollisuuksia esittää teoksiaan julkisesti museotasoisissa näyttelyissä. 

Sopimusosapuolet Hämeenlinnan kaupunki, Lahden kaupunki ja Tampereen kaupunki ovat sitoutuneet biennaaliyhteistyöhön kunkin museon alueellisen taidemuseotyön nelivuotissuunnitelmassa (2023–2026). Museot kehittävät pitkäjänteisesti yhteistyössä Taidevaltakunnan konseptia ja biennaalien toteuttamista. 

Olennaista on kuvataiteilijoiden työn tukemisen lisäksi kaikkien museoiden henkilökunnan vastavuoroinen mahdollisuus vertaisoppimiseen ja kehittymiseen yhteistyön myötä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on edistää kuvataiteen merkitystä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja tehdä siitä saavutettavaa niin kuntien ja alueiden asukkaille kuin matkailijoillekin.

Järjestävä museo valmistelee Taidevaltakunnan työryhmän keskusteluiden pohjalta kaksivuotisen toimintasuunnitelman. Ensimmäisenä järjestävänä museona vuosina 2023–2024 toimii Hämeenlinnan taidemuseo. Ks. Liite 1, Vastuunjakotaulukko

Hyväksyttävässä sopimuksessa osapuolet sopivat Taidevaltakunnan biennaalikonseptiin ja -näyttelyihin liittyvästä yhteistyöstä. Taidevaltakunta on kolmen toimijan yhteistoimintahanke, joka kattaa  Taidevaltakuntakon-septin kehittämisen, koordinoinnin ja toteuttamisen. Taidevaltakuntakonseptin puitteissa toteutetaan näyttelyitä biennaaliperiaatteella (kahden vuoden välein) vuorotellen jokaisessa kaupungissa siten, että vastuutahona toimii kulloinkin näyttelyn järjestävä taidemuseo.

Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen delegoinnit 1.2.2024 alkaen, toimintasäännön liite, johtaja Lauri Savisaari 1.2.2024 § 13

Päätös

Hyväksytään  Yhteistoimintahankkeen sopimus Taidevaltakunnan Biennaaliyhteistyöstä.

Allekirjoitus

Museonjohtaja Selma Green

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.