§ 45 Takaisinsaantivaatimus liukastumisesta Sähköraitin kevyenliikenteenväylällä

Lataa  Kuuntele 

TRE:3717/03.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

19.3.2024

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö Oy on esittänyt Tampereen kaupungille 20.7.2023 päivätyn takaisinsaantivaatimuksen koskien liukastumisvahinkoa. Vahingonkärsijä on liukastunut Sähköraitin kevyen liikenteen väylällä 27.3.2023 noin klo 21.20.

Takaisinsaantivaatimus on tällä hetkellä 6 960,16 euroa perustuen vakuutusyhtiön vahingonkärsijän työnantajan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella vahingonkärsijälle maksettuihin korvauksiin.

Vakuutusyhtiö perustelee vaatimustaan sillä, että jalkakäytävällä oli jään päällä auraamaton lumikerros eikä aluetta ollut hiekoitettu. Näin ollen vakuutusyhtiö katsoo, että vahinkopaikan riittävä kunnossapito ja liukkaudentorjunta on laiminlyöty.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.

Urakoitsijan selvityksen GPS-tietojen mukaan kyseisellä kohdalla on suoritettu tapahtumaa edeltäen liukkauden torjuntaa 24.3.2023 kello 7.28, jolloin säätila on ollut plussalla ja on esiintynyt vesisadetta. Säätila on sittemmin kääntynyt pakkasen puolelle 25.3. ja pysynyt pakkasella 27.3. saakka.

Vahinkotapahtumaa edeltäen maanantaina 27.3. klo 21.07 kohteessa on suoritettu lumenaurausta. Säätietojen mukaan tapahtumahetkellä 27.3. klo 21.20 on ollut pakkassää ja käynnissä on ollut jatkuva lumisade kerryttäen noin 18 senttiä lunta. 

Tapahtumaa edeltävien päivien säätila on ollut osittain plussan puolella ja vettä on satanut ajoittain lämpötilan ollessa plussalla. Lämpötila on tämän jälkeen kääntynyt pakkasen puolelle. Vahinkoa edeltäneen hiekoituksen jälkeen on satanut vettä ja tapahtunut sulamista sekä jäätymistä, joka on tehnyt liukkaudentorjunnan osittain tehottomaksi hiekoitussepelin painuttua jään sisään.

Talvikunnossapidossa huollettavilla alueilla liukkautta on mahdotonta täysin poistaa, vaikka kunnossapidossa saavutetaankin kunnossapitolain edellyttämä tyydyttävä kunto. Jalankulkijalle tai muulle kadun käyttäjälle kuten polkupyöräilijälle jää aina velvollisuus huolelliseen ja varovaiseen toimimiseen mahdollisen vahingon välttämiseksi.

Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan vakuutuslaitoksella, joka on maksanut vahingosta korvausta, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin siltä, joka on korvausvastuussa vahingoittuneelle vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla. Takautumiskorvaus voi kuitenkin olla enintään sen suuruinen, mitä korvausvastuussa oleva olisi velvollinen korvaamaan vahingoittuneelle.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että vakuutusyhtiön esittämä takaisinsaantivaatimus tulee hyväksyä niiltä osin, kuin kaupunki olisi ollut velvollinen korvaamaan vahingosta aiheutuneita kustannuksia vahingonkärsijälle.

Kaupungin korvausvastuu tässä tapauksessa kattaa 45,20 euroa matkakuluja, 141,60 euroa sairaanhoitokuluja julkisen terveydenhuollon taksan mukaisesti sekä 2898,67 euroa ansionmenetyksestä. Yhteensä kaupungin korvausvastuu vahingosta on 3085,47 euroa.

 

Sovelletut säännökset:

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 3 § 1 ja 4 momentti.

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 § 1 momentti.

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 9.1.2024 § 5).

Päätös

Takaisinsantivaatimus hyväksytään. Vakuutusyhtiölle korvataan 3085,47 euroa.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassa pidettävät ja henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.