§ 2 Linja-autohankinta 17

Lataa  Kuuntele 

TRE:5938/02.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

1.3.2024

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos

Valmistelijan yhteystiedot

Kalustopäällikkö Kalle Keinonen, puh. 050 376 9213, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Toimitusjohtaja Pekka Pirhonen, puh. 0400 172 328, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kalustopäällikkö Kalle Keinonen:

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen liikenteeseen sitoutuvien linja-autojen määrässä ei ole lähiaikoina odotettavissa merkittävää muutosta. Vuoden 2024 aikana TKL:n nykykalustosta käy 12 autoa 
yli-ikäiseksi minkä lisäksi kaksi autoa on jouduttu ennenaikaisesti poistamaan ennen kolarivaurioiden takia. Uusia akkusähköbusseja on tulossa 7 kappaletta, mikä ei näin ollen riitä täyttämään syntyvää kalustovajetta. Vajeen paikkaamiseksi onkin hankittava sen lisäksi muitakin autoja. Investointibudjetti on kohdennettu uusiin akkusähköbusseihin ja niiden vaatimaan latausasemaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi näiden ohella jää hinnaltaan edullisten käytettyjen linja-autojen hankinta.

Tampereen Kaupunkiliikenne on selvittänyt jopa Euroopan laajuisesti saatavilla olevia käytettyjä linja-autoja, jotka olisivat kohtuullisen hintaisia, Nyssen vaatimukset täyttäviä ja mieluiten päästötasoltaan puhtaimpia, eli Euro 6. Mahdollisesti myös Euro 5/EEV voisi tulla kysymykseen. Tilaajan liikennetilaus huomioiden autojen tulisi olla teli-tyyppisiä, joista muutenkin on kalustossa pulaa. Näitä käytettyjä Nyssen kalustovaatimuksiin sopivia autoja ei ole paljoa saatavilla, eivätkä aiemmin hankittavaksi esitetyt Linja-autohankinnat 15 -päätöksen mukaiset autot täyttäneet laatuvaatimuksia, minkä vuoksi hankinnasta niiden osalta jouduttiin luopumaan. Uudehkojen autojen hinta on tällä hetkellä erittäin korkea, mutta markkinoilta on löytynyt kymmenen kappaleen erä Volvo linja-autoja, jotka ovat malliltaan TKL:lle tuttuja. Näiden hankkimisessa voitaisiin nähdä etua myös kuljettaja-, huolto- ja hallintaosaamisen suhteen. Kyseisten kymmenen auton veroton yhteishinta on 65 000 euroa  ja niistä yhdeksän on valmiiksi NYSSE-väreissä, joten autojen saattaminen liikenteeseen onnistuu pienellä vaivalla. Autojen päästötaso on Euro 5/EEV, ja ne täyttävät Nyssen ikävaatimukset vielä vuodesta kahteen vuotta. Autot täyttävät niin ikään NYSSEn kalustovaatimukset ja ovat tai ovat olleet NYSSEn sopimusliikenteessä aiemmin. Autojen myyjä on Länsilinjat Oy.

Tampereen Kaupunkiliikenne on erityisalojen hankintayksikkö ja tämä hankinta alittaa kynnysarvot, joten hankinnassa ei noudateta erityisalojen hankintalakia. Hankinnassa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. Markkinoita laajasti tutkimalla on markkinakartoitus ja sitä kautta vertailu tullut tehtyä. Nämä autot ovat yhteishinnaltaan erityisen edullisia, kun huomioidaan niiden olevan NYSSE-värisiä jo valmiiksi ja näin helposti liikenteeseen saatettavia.

Esitän, että edellä mainitun perusteella päätetään hankkia Länsilinjat Oy:ltä liitteen mukaiset autot yhteishintaan 65 000 euroa, alv. 0% ja 

että kun autot vapautuvat viimeistään kesäkuussa ne tarkastetaan ja mikäli niissä havaitaan normaalia suurempia poikkeamia tai selkeitä vakavia vaurioita, ei tällaisia yksilöitä hyväksytä vaan hankinta jää silloin sellaisen yksilön osalta toteuttamatta ja että koska minkään kyseessä olevan yksittäisen auton hinta ei ylitä aktivoitavan investoinnin rajaa, autot merkitään TKL:n irtaimistoluetteloon, eikä hankinnalla ole näin ollen vaikutusta investointisuunnitelmaan.

Päätös

Päätän esitetyn mukaisesti.

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Pekka Pirhonen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.