§ 64 Vuoden 2023 lentopäästöjen kumoaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:1502/02.04.03/2024

Päätöspäivämäärä

18.3.2024

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Ympäristö- ja kehitysjohtaja Kari Kankaala, puh. 050 351 3020 ja kehittämisasiantuntija Emmi Nieminen, puh. 044 423 5136, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen:

Tampereen kaupunginvaltuusto on vuoden 2008 talousarviossa päättänyt, että Tampereen kaupunki ottaa käyttöön vapaaehtoisen lentomaksun työntekijöiden ja luottamushenkilöiden tekemien lentomatkojen hiilidioksidipäästöjen korvaamiseksi, ja että avustuskohteista päätetään vuosittain.

Vuonna 2023 Tampereen kaupungin työntekijöiden ja luottamushenkilöiden sekä kaupungin kustantamien vieraiden lentokilometrien määrä oli lähes kolme miljoonaa kilometriä. Määrä nousi vuodesta 2022 lähes 30 prosenttia, pysyen kuitenkin yhä hieman alhaisempana kuin ennen koronapandemiaa (8 % alhaisemmat kuin vuonna 2019). Lennoista aiheutui hiilidioksidipäästöjä 589 tonnia, joka on 78 prosenttia vuotta 2022 enemmän. Päästömäärän kasvu johtuu lisääntyneiden lentokilometrien ohella tarkentuneesta päästölaskennasta

Vuoden 2023 lentopäästöt kumotaan edellisvuoden tapaan Verified Carbon Standard (VCS) ja Climate, Community & Biodiversity (CCB) sertifioidun vapaaehtoiseen päästökauppaan kuuluvan Indonesian Borneoon sijoittuvan metsänsuojeluhankkeen kautta. Kumoaminen ostetaan Nordic Offset -palvelusta.

Rahoitettavassa hankkeessa suojellaan Rimba Rayan aluetta metsäkadolta kaakkoisessa Borneossa, Indonesiassa. Suojelualue kattaa 64 000 hehtaaria ja on elinympäristö sadoille lajeille, mukaan lukien uhanalaiselle borneonorangille. Borneo on kärsinyt vuosikymmeniä metsäkadosta, ja sen jäljellä olevat sademetsät ovat vaarassa hävitä puunkorjuun, palmuöljytuotannon ja laittomien hakkuiden vuoksi. Projektin tärkein suojelumekanismi on paikallisten kestävän toimeentulon turvaaminen luomalla paikallisille työllistymismahdollisuuksia esimerkiksi metsäpaloturvallisuuteen ja vartiointiin salametsästyksen ja laittoman puunkorjuun varalta.

Valittu lentopäästöjen kumoamistapa noudattaa Tampereen kaupungin kestävän kehityksen periaatteita edistämällä ekologisen kestävyyden ohella sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Indonesia on oikeudenmukaisuuden ja vastuunkannon näkökulmasta perusteltu kohde, sillä tuoreen luontojalanjäljen laskentaan keskittyvän yhteistutkimushankkeen tulosten perusteella merkittävä osa Tampereen kaupungin hankintojen luontohaitoista kohdentuu Indonesiaan. Merkittävimmät Indonesiaan kohdentuvat luontohaitat muodostuvat etenkin erilaisten elintarviketuotteiden hankinnoista.

Vaihtoehtona tarkasteltiin myös kotimaisia kohteita päästöjen kumoamiselle, mutta markkinoiden kiristymisen ja kasvaneen kysynnän vuoksi niiden hinta ylitti käytettävissä olevan budjetin.

Valittu lentopäästöjen kumoamistapa takaa, että yksi ostettu hiilidioksiditonni lisää hiilinieluja yhden hiilidioksiditonnin verran. 

Vuoden 2023 lentopäästöjen kumoaminen edellä kuvatulla tavalla maksaa 17,50 euroa kumottavaa hiilidioksiditonnia kohden eli yhteensä noin 10 310,00 euroa (+ alv 24 %).

Hallintosäännön 36 § 35)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupungin työntekijöiden ja luottamushenkilöiden vuoden 2023 lentopäästöt kumotaan Verified Carbon Standard (VCS) ja Climate, Community & Biodiversity (CCB) standardoidun vapaaehtoiseen päästökauppaan kuuluvan Indonesian Borneoon sijoittuvan metsänsuojeluhankkeen kautta. Lentopäästöjen kumoaminen ostetaan Nordic Offset -palvelusta. Kumoaminen maksaa 10 310,00 euroa (+ alv 24 %).

Lentomaksu maksetaan konsernihallinnon kustannuspaikalta 113003, Avustukset, maksuosuudet, sisäinen tilaus 25573, Vapaaehtoinen lentomaksu.

Ympäristö- ja kehitysjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus muuten parhaaksi katsomillaan ehdoilla.

Lausunnot

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Vapaaehtoiseen lentomaksuun on varauduttu konsernihallinnon vuoden 2024 vuosisuunnitelmassa.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.