§ 26 Päätös varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaisesta huomion kiinnittämisestä - Pilke tiedepäiväkoti Komeetta

Lataa  Kuuntele 

TRE:4878/12.06.00/2023

Päätöspäivämäärä

26.3.2024

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Valvontakoordinaattori Pia-Christine Montin-Niemi, p. 050 528 7379, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja Lauri Savisaari, p. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Asian tausta ja toimivalta

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on siirtänyt 25.8.2023 saapuneen, Pilke Päiväkodit Oy:n tiedepäiväkoti Komeettaa koskevan epäkohtailmoituksen (LSSAVI/14681/2023) 4.10.2023 Tampereen kaupungin valvontaviranomaisen käsiteltäväksi valvonta-asiana. Aluehallintovirasto katsoo, että kunta on ensisijainen valvontaviranomainen yksityisen varhaiskasvatuspalvelun osalta.

Varhaiskasvatuslain 52 §:n mukaan varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisia ovat yksityisen palveluntuottajan järjestämän ja tuottaman varhaiskasvatuksen osalta aluehallintovirasto, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä 50 §:ssä tarkoitettu kunnan toimielin tai sen määräämä viranhaltija.

Kasvatus- ja opetuslautakunta toimii Tampereen kaupungin hallintosäännön 19 §:n mukaan varhaiskasvatuslain 50 §:n tarkoittamana monijäsenisenä toimielimenä. Kasvatus- ja opetuslautakunta on päätöksellään 20.2.2024 § 17 siirtänyt toimivallan päättää varhaiskasvatuslain 57 §:ssä tarkoitetusta huomautuksesta ja huomioon kiinnittämisestä sivistyspalvelujen palvelualueen johtajalle. 

Epäkohtailmoitus 

Epäkohtailmoituksen laatija on työskennellyt sijaisena Tiedepäiväkoti Komeetassa. Epäkohtailmoituksen huomiot ongelmatilanteista koskevat toimintaa päiväkodissa 15.8.2023. Ilmoituksessa on tuotu esiin huoli lasten henkisestä hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Epäkohtailmoituksen laatijan mukaan Tiedepäiväkoti Komeetan alakerran 1-3 -vuotiaiden lasten ryhmissä on tapahtunut lukuisia asioita, jotka ovat vastaan varhaiskasvatuslakia ja lasten hyvinvoinnista huolehtimista. 

Epäkohtailmoituksen mukaan päiväkodin johtajaan on ollut vaikea saada yhteyttä ja johtajat ovat hänen tietonsa mukaan jatkuvasti vaihtuneet. Hänen mukaansa päiväkotia ei johdeta riittävästi. Epäkohtailmoituksen laatija on kuvannut päiväkodin toimintakulttuuria pelottavaksi ja lapsia laiminlyöväksi. 

Epäkohtailmoituksen laatijan mukaan ryhmän työntekijöiden puhekulttuuri on hyvin aggressiivinen ja ahdistava. Lapsille on huudettu, räyskitty, heitä oli kiskottu kovakouraisesti käsistä sekä tuupittu eteenpäin. Jos lapsi itki, häntä on vaadittu huutamalla lopettamaan huutaminen. Työntekijää on kielletty ottamasta juuri päiväkodissa aloittanutta 1-vuotiasta lasta syliin ja lapsi on siirretty syöttötuolissa ikkunan ääreen itkemään yksin. 

Epäkohtailmoituksen laatija on kertonut pienten lasten pakkosyöttämisestä, johon on joutunut puuttumaan. 

Selvitys

Tiedepäiväkoti Komeetan päiväkodin johtaja on toimittanut selvityksen liitteineen.

Lisäksi valvontaviranomaisella on ollut käytettävissään Tiedepäiväkoti Komeetan aiempiin valvontoihin liittyvät selvitykset. 

Tiedepäiväkoti Komeetan päiväkodin johtajalta saadun selvityksen mukaan päiväkotia johtaa hallinnollinen päiväkodin johtaja. Johtaja vastaa yksikön varhaiskasvatustoiminnasta ja sen kehittämisestä, henkilöstöjohtamisesta, asiakas- ja sidosryhmäyhteistyöstä sekä taloudesta. Hänen tukenaan on apulaisjohtaja, joka toimii myös lapsiryhmässä. Komeetalla on lisäksi pedagoginen lähiesihenkilö, joka on vahvasti mukana pedagogisessa johtamisessa.

Selvityksen mukaan päiväkodin johtajan rooli pedagogiikassa on mahdollistamista, rajaamista, suuntaamista ja valintoja. Johtajan tehtävänä on pitää huolta, että sovitussa linjassa pysytään. Yhteisen keskustelukulttuurin luominen ja ylläpitäminen ovat johtajuuden kannalta olennaisia. Rakenteisiin ja resursseihin liittyvät järjestelyt ovat osa pedagogista johtamista. Rakenteellisiin ratkaisuihin kuuluvat mm. tilajärjestelyt, työvuorojärjestelyt, pedagoginen toiminta ja tiimirakenne. Pedagogista johtamista tehdään moniammatillisen osaamisen kautta. 

Tiedepäiväkoti Komeetan pedagoginen esihenkilö, apulaisjohtaja ja päiväkodin johtaja pitävät joka viikko palaverin, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita, joita on tullut käsittelyyn sekä yrityksen johdolta että päiväkodin työntekijöiltä. 

Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajien suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöaika eli sak -aika toteutuu joka päivä tunnin mittaisena. Siitä on jokainen opettaja itse vastuussa, ja heitä on ohjeistettu pyytämään asian kanssa apua tarvittaessa pedagogiselta lähiesihenkilöltä tai päiväkodin johtajalta.

Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan epäkohtailmoituksessa mainituista asioista on ko. työntekijä ollut yhteydessä apulaisjohtajaan syksyllä 2023. Aluejohtaja ja apulaisjohtaja ovat tuolloin keskustelleet asiasta päiväkodin alakerran työntekijöiden kanssa eikä epäammatillista käytöstä ole tuon jälkeen havaittu. 

Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan lapsiryhmien työntekijöillä on keskinäiset tiimisopimukset. Niissä sovitaan tiimin toiminnan perusperiaatteet ja yhdessä määritellyt pelisäännöt, joihin jokainen tiimin jäsen sitoutuu. Peruslähtökohtana tiimisopimuksen laatimiseen ovat tiimin perustehtävä ja tavoitteet. Siinä myös sovitaan keinot, joilla säilytetään hyvä tiimihenki sekä tavat, joilla käsitellään tiimin mahdolliset erimielisyydet. Jos joku työntekijöistä havaitsee epäammatillista käytöstä, on ohjeena kertoa siitä mahdollisimman pian lähimmälle esihenkilölle sekä päiväkodin johtajalle viipymättä. Työntekijöiden keskinäisiä ongelmia on sovittu ratkottavan aina mahdollisimman nopeasti ratkaisukeskeisellä otteella. Ilmapiiriä Komeetassa on pyritty parantamaan johtajan läsnäololla noin 2-3 krt/vko. On tuotu myös esiin, että pienimmästäkin epäkohdasta tulee kertoa johdolle.

Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan pedagogiikan vahvistamiseksi on työntekijöille tarjolla erilaisia koulutuksia Pilkkeen konsernin sekä Tampereen kaupungin kautta. Näiden lisäksi päiväkodin pedagoginen tiimi kokoontuu joka toinen viikko. Tapaamisessa pohditaan yhdessä ennalta sovittuja asioita sekä tuodaan arjesta esiin nousseita asioita. Positiivista pedagogiikkaa on koulutettu Pilkkeen varhaiskasvatuksen asiantuntijan toimesta syyskuussa 2023. Tämän lisäksi Pilke järjestää Huomaa Hyvä-koulutussarjan. Tämän koulutuksen ensimmäinen osa on käyty joulukuussa 2023 ja kaksi seuraavaa tulevat kevään 2024 aikana koko henkilöstölle.

Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan päiväkodin ruokakasvatus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksiin sekä valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Pilkkeelle on luotu näiden pohjalta omat materiaalit ruokakasvatukseen. Komeetan ruokakasvatuksen tavoitteena on tarjota lapsille monipuolista ravintoa sekä opettaa hyvät ruokailutavat. Päiväkodin johtajan mukaan pakkosyöttämistä ei Pilke Komeetalla harjoiteta. Lapsia toki kannustetaan maistamaan erilaisia ruokia ja kaikkia ruokia tarjotaan yhä uudelleen, vaikka se ei olisi lapselle viimeksi maistunutkaan. Ruokalistat on laadittu kansallisia suosituksia tukien.

Päiväkodin johtajan selvityksessä todetaan, että selvityspyynnön perusteena on selkeästi päiväkodin loppukesän tilanne, jolloin silloinen päiväkodin johtaja on ollut työvapaalla ja arjen vastuu on ollut apulaisjohtajalla. Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan uusi päiväkodin johtaja on aloittanut työssään lokakuussa ja tämä on vaikuttanut talon päivittäisjohtamiseen ja pedagogiikkaan erittäin positiivisesti. 

Keskeiset sovellettavat säännökset ja määräykset

Varhaiskasvatuslain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia sekä 3 kohdan mukaan mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset ja 5 kohdan mukaan turvata lasta kunnioittava toimintatapa. 

Varhaiskasvatuslain 4 §:n mukaan varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.

Varhaiskasvatuslain 10 §:n mukaan varhaiskasvatusympäristön on oltava kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen lapsen ikä, kehitys ja muut edellytykset huomioon ottaen. Lasta tulee suojata väkivallalta, kiusaamiselta ja muulta häirinnältä.

Varhaiskasvatuslain 11 §:n 1 momentin mukaan varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on järjestettävä lapsen ravitsemustarpeet täyttävä terveellinen ja tarpeellinen ravinto, jollei muun kuin päiväkodissa tai perhepäivähoidossa annetun varhaiskasvatuksen luonteesta muuta johdu. Ruokailu järjestetään ohjatusti kaikille läsnä oleville lapsille.

Varhaiskasvatuslain 21 §:n mukaan Opetushallitus määrää tähän lakiin perustuen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2022 kohdan 4.5 mukaan ruokakasvatuksen tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen sekä tukea monipuolisia ja terveellisiä ruokatottumuksia. Lapsia ohjataan omatoimiseen ruokailuun ja monipuoliseen, riittävään syömiseen. Päivittäiset ateriahetket järjestetään kiireettömässä ilmapiirissä opetellen ruokarauhaa ja hyviä pöytätapoja sekä yhdessä syömisen kulttuuria. Eri aistien avulla ja tutkimalla tutustutaan ruokiin, niiden alkuperään, ulkonäköön, koostumukseen ja makuominaisuuksiin. Ruoasta keskusteleminen, tarinat ja laulut edistävät lasten ruokasanaston kehittymistä.

Varhaiskasvatuslain 57a §:n 1 momentin mukaan lain 26-30 §:ssä tarkoitettuun varhaiskasvatushenkilöstöön kuuluvan on toimittava siten, että lapsen varhaiskasvatus toteutetaan varhaiskasvatuslaissa edellytetyllä tavalla.

Varhaiskasvatuslain 34 §:n mukaan varhaiskasvatuksen ryhmät tulee muodostaa ja tilojen suunnittelu ja käyttö järjestää siten, että varhaiskasvatukselle säädetyt tavoitteet voidaan saavuttaa. 

Varhaiskasvatuslain 35 §:n 1 momentin mukaan päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan suhteutettuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on tässä laissa säädetty varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan ammatillinen kelpoisuus. Mitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa.
Pykälän 3 momentin mukaan päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea varhaiskasvatuksen tehtävissä olevaa 1 momentissa tarkoitettua henkilöä vastaava määrä lapsia.

Varhaiskasvatusasetuksen (753/2018) 1 §:n 1 momentin mukaan päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26–28 §:ssä säädetty ammatillinen kelpoisuus, enintään seitsemää enemmän kuin viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden tulee päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on edellä tarkoitettu ammatillinen kelpoisuus. (30.12.2019/1586). Pykälän 2 momentin mukaan päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on 1 momentissa mainittu ammatillinen kelpoisuus enintään 13 enintään viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden.

Arviointi 

Varhaiskasvatukselle lain 1 §:ssä säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi varhaiskasvatuslaissa muun ohella säädetään 34 §:ssä ryhmien muodostamisesta ja 25 §:ssä riittävästä määrästä eri kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöstöä. Varhaiskasvatusympäristön on myös lain 10 §:n mukaisesti oltava kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen lapsen ikä, kehitys ja muut edellytykset huomioon ottaen. Varhaiskasvatusta suunniteltaessa ja tuotettaessa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu varhaiskasvatuslain 4 §:n mukaisesti.

Esitetyn selvityksen perusteella Tiedepäiväkoti Komeetan alakerrassa toimivissa alle 3-vuotiaiden ryhmissä on esiintynyt epäammatillista käytöstä. Päiväkodin johtajan mukaan kyse ollut päiväkodin loppukesän tilanteesta. Päiväkodin johtajan selvityksestä ilmenee, että epäkohtailmoituksessa mainittuun epäammatilliseen käytökseen on puututtu syksyllä 2023 keskustelemalla siitä asianomaisten työntekijöiden kanssa eikä epäammatillista käyttäytymistä ole tuon jälkeen havaittu. Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan päiväkodin päivittäisjohtaminen ja pedagogiikka ovat kehittyneet positiivisesti uuden päiväkodin johtajan aloitettua työssään lokakuussa. 

Valvontaviranomainen toteaa, että Tiedepäiväkoti Komeetan varhaiskasvatusympäristö ei ole epäkohtailmoituksen ajankohtana täyttänyt varhaiskasvatuslain 10 §:n edellytyksiä siltä osin kuin päiväkodissa on esiintynyt epäammatillista käytöstä. 

Valvontaviranomaisen saaman selvityksen ja valvontaviranomaisen aiempien valvontakäyntien yhteydessä tekemien havaintojen perusteella Tiedepäiväkoti Komeetan johtamisen rakenteita ja johtamiskäytäntöjä on pohdittu ja kehitetty syyskuusta 2023 alkaen. Päiväkodissa toteutuu jaettu johtajuus, jonka myötä johtaminen on vahvistunut. Päiväkodin pedagogiikan laatua pidetään yllä ja kehitetään viikoittain kokoontuvassa varhaiskasvatuksen opettajien pedagogisessa tiimissä. Positiiviseen pedagogiikkaan ja lasten hyvään kohteluun liittyviä koulutuksia tarjotaan koko henkilökunnalle.  Varhaiskasvatuksen opettajien sak-aika on suunniteltu toteutuvan päivittäin ja sen toteutumista seurataan säännöllisesti. Tiimien työskentely pohjautuu tiimisopimukseen, jossa on sovittu toimintatavat liittyen mahdolliseen epäammatilliseen käyttäytymiseen. 

Valvontaviranomaisen aiempien Tiedepäiväkoti Komeettaan kohdistuneiden valvonta-asioiden yhteydessä saamien selvitysten mukaan koko päiväkodin lasten ja henkilökunnan välinen suhdeluku on 1.8.2023 – 27.10.2023 ylittynyt neljänä päivänä varhaiskasvatuslain 35 §:ssä ja varhaiskasvatusasetuksen 1 §:ssä säädetystä. Vastaavana ajanjaksona Tiedepäiväkoti Komeetan alakerrassa toimivissa kolmessa alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä lasten ja henkilökunnan välinen suhdeluku on ylittynyt 32 päivänä. Valvontaviranomainen toteaa, että tämä saattaa olla vaikuttava tekijä henkilökunnan työhyvinvoinnin haasteissa ja työn kuormittavuudessa. Henkilöstön sijoittumisella epätasaisesti lapsiryhmiin voi olla kielteisiä vaikutuksia varhaiskasvatuksen laatuun, työntekijöiden työssä jaksamiseen sekä lasten turvallisuuteen varhaiskasvatuksessa.

Pienten lasten pakkosyötöstä asiassa esitetty on ollut keskenään ristiriitaista. Epäkohtailmoituksen tekijä on kertonut joutuneensa puuttumaan pienten lasten pakkosyöttämiseen. Päiväkodin johtajan selvityksen mukaan päiväkodissa ei esiinny pakkosyöttöä. Pilkkeen selvityksen mukaan päiväkodin ruokakasvatuksessa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksia. Pilke on luonut suositusten pohjalta oman ruokakasvatusmateriaalin, jota päiväkodissa noudatetaan. Käytettävissä olevan selvityksen perusteella valvontaviranomaisen ei ole mahdollista ottaa kantaa väitteeseen. 

Yleisellä tasolla selvyyden vuoksi valvontaviranomainen toteaa, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan vastavuoroinen ja kunnioittava vuorovaikutussuhde sekä myönteinen kosketus ja läheisyys muodostavat perustan hyvälle hoidolle ja huolenpidolle. Päivittäin toistuvat tilanteet, kuten ruokailu, pukeminen ja riisuminen, lepo ja hygieniasta huolehtiminen, ovat keskeinen osa lapsen päivää ja osa pedagogista toimintaa. Varhaiskasvatuksen hoitotilanteet ovat aina samanaikaisesti kasvatus- ja opetustilanteita, joissa opitaan esimerkiksi vuorovaikutustaitoja, itsestä huolehtimisen taitoja, ajan hallintaa sekä omaksutaan hyviä tottumuksia.

Esitetyn selvityksen perusteella palveluntuottajan toiminnassa on ilmennyt lasten varhaiskasvatuksen laatuun, johtamiseen ja henkilöstön jaksamiseen liittyviä epäkohtia, jotka ovat korjattavissa palveluntuottajan omilla korjaavilla toimenpiteillä. 

Valvontaviranomainen kiinnittää palveluntuottaja Pilke Päiväkodit Oy:n sekä päiväkodin johtajan ja aluejohtajan huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen. 

Päiväkodin johtajan ja aluejohtajan tulee huolehtia, että päiväkodin kaikissa lapsiryhmissä työskentelee riittävästi kelpoisuusehdot täyttäviä työntekijöitä, pedagogiikka on laadukasta ja toiminta on ammatillista. Aluejohtajan ja päiväkodin johtajan on varmistettava hyvällä johtamisella, toimivalla työvuorosuunnittelulla ja riittävällä sijaisjärjestelmällä henkilöstön jakautuminen tasaisesti lapsiryhmiin. Lisäksi johtajan tavoitettavuus, läsnäolo ja pedagoginen tuki koko henkilöstölle täytyy olla riittävää.

Valvontaviranomainen seuraa varhaiskasvatuslain 53 §:n mukaisesti toiminnan positiivista kehitystä yhteistyössä päiväkodin johtajan kanssa.

Sovelletut oikeusohjeet 

Perusteluissa mainitut
Varhaiskasvatuslaki (13.7.2018/540): 5 §, 11 §, 25 §, 39 §, 43 §, 52–53 §, 57 §, 59 § ja 63 § 
 

Päätös

Palveluntuottaja Pilke Päiväkodit Oy:n aluejohtajan ja Pilke Tiedepäiväkoti Komeetan päiväkodin johtajan huomiota kiinnitetään toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen seuraavien seikkojen osalta perusteluissa tarkemmin kerrotusti

  • varhaiskasvatuslain 3 §:n 1 momentin 1, 3, ja 5 kohdissa säädettyjen varhaiskasvatuksen tavoitteiden huomioimiseen päiväkodin johtamisessa,
  • varhaiskasvatuslain 10 §:ssä ja 34 §:ssä säädettyjen varhaiskasvatuksen toiminnan edellytysten huomioimiseen toiminnan järjestämisessä ja
  • varhaiskasvatuslain 4 §:ssä säädetyn lapsen edun huomioimiseen varhaiskasvatuksen pedagogiikan toteuttamisessa. 

Muilta osin asia ei anna aihetta toimenpiteisiin. 

Valvonta-asian TRE:4878/12.06.00/2023 käsittely päättyy tähän.   
 

Henkilötietoja sisältävä teksti

Henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Johtaja Lauri Savisaari

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
-varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaista huomautusta tai huomion kiinnittämistä (Varhaiskasvatuslaki 63 § 2 mom.)