§ 34 Tampereen kaupungin ja SOS-Lapsikyläsäätiö sr:n Unelmista totta -harrastustuen yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:1914/02.04.01/2024

Päätöspäivämäärä

9.4.2024

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Erityisasiantuntija Tiia Heinäsuo, p. 050 411 2434, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja Lauri Savisaari, p. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin ja SOS-Lapsikyläsäätiö sr:n on tarkoitus sopia yhteistyöstä Unelmista totta -harrastustuen parissa vuosina 2024-2025.

Unelmista totta -toiminnan tavoitteena on edistää lasten tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia harrastustoimintaan, vähentää lasten ja nuorten vapaa-ajan eriarvoistumista ja syrjäytymistä mahdollistamalla heille mielekkäitä ohjattuja harrastuksia. Kohderyhmänä on 7-17-vuotiaat lapset ja nuoret. Unelmista.fi -digialusta saattaa yhteen tukea tarvitsevat sekä harrastustoimintaa tarjoavat yhteisöt ja tukijat. Toiminta on alkanut SOS-Lapsikylän Stea-rahoitteisena hankkeena (vuosina 2018-2021) ja jatkunut lahjoitusvaroin osana SOS-Lapsikylän ehkäisevää työtä. Tampereen kaupungille toiminta on maksuton. 

Tampereen kaupungin työntekijät, jotka auttavat perheitä ja lapsia, voivat toimia tuen hakijoina unelmista.fi -palvelussa. Tuen hakijat, joita voivat olla muun muassa perusopetuksen henkilöstöön kuuluvat, ohjaavat lapsia ja perheitä palvelun piiriin. SOS-Lapsikylä vastaa toiminnan koordinoinnista ja tuesta sekä järjestää perehdytyksiä tuen hakijoille.Tampereen kaupungin osalta yhteistyön edustajina toimivat perusopetuksen luokanopettaja/kehittäjäopettaja (Katja Saxholm) ja sivistyspalvelujen yhteiset palvelujen erityisasiantuntija (Tiia Heinäsuo).  

Yhteistyösopimus tulee voimaan kaikkien sopijaosapuolten allekirjoitettua sopimuksen. 

Päätösvallan peruste: Tampereen kaupungin hallintosääntö, § 37 kohta 6) palvelualueen johtaja päättää muiden kuin lautakunnan toimivaltaan kuuluvien sopimusten hyväksymisestä.

Päätös

Hyväksytään yhteistyösopimus SOS-Lapsikyläsäätiö sr:n kanssa koskien Unelmista totta -harrastustukea vuosille 2024-2025. 

Sopimukseen liittyen yhteyshenkilöinä toimivat luokanopettaja/kehittäjäopettaja (Katja Saxholm) ja erityisasiantuntija (Tiia Heinäsuo).

Allekirjoitus

Johtaja Lauri Savisaari

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.