§ 12 Päästöttömien työmaiden green dealin vaikuttavuusselvitys

Lataa  Kuuntele 

TRE:1843/02.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

15.4.2024

Päätöksen tekijä

Ympäristö- ja kehitysjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Enni Leppälä,​ puh. 040 800 7809, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Ympäristö-​ ja kehitysjohtaja Kari Kankaala,​ puh. 050 351 3020,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kaupungin johtoryhmän linjauksen mukaan, ennen kuin päästöttömien työmaiden green dealiin liittymistä voidaan käsitellä, tarvitaan konsernijaoston kanta. Konsernijaoston puheenjohtajisto linjasi puolestaan, että tarvitaan sopimuksen vaikuttavuusselvitys keskeisistä toiminnallisista ja taloudellisista asioista, jotta konsernijaosto voisi käsitellä asiaa. Tehtävä annettiin Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan yksikölle.

Hankinnan arvo alittaa hankintalaissa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. ​Kaupunki on neuvotellut selvityksen teettämisestä Motiva Services Oy:n (Y-​tunnus 2240720-7) kanssa. Motiva on ollut kyseisen green dealin Ympäristöministeriön palkkaama tukikonsultti, ja sillä on siten paras tieto siitä, miten green dealia on toteutettu eri kaupungeissa ja millaisia kustannusvaikutuksia green dealilla on ollut eri kaupunkien työmaihin liittyvien hankintojen kustannuksiin ja saatavuuteen. Konsulttityön tekevät työssä mukana olleet asiantuntijat. Hankinta tehdään kilpailuttamatta Motiva Service Oy:ltä.

Konsulttityössä kootaan kaikki päästöttömien työmaiden green dealeistä oleva relevantti selvitysaineisto yhteen ja haastatellaan Helsingin, Turun, Vantaan ja Espoon kaupunkien edustajat heidän kokemuksistaan. Konsulttityötä varten selvitettiin ensin Tampereen kaupungin rakennuttamisjohtajalta ja kiinteistöjohtajalta sekä Tilapalvelut Oy:n ja Tampereen Infra Oy:n toimitusjohtajilta toiveet työssä selvitettävistä asioista. Rakennuttamisjohtaja ja kiinteistöjohtaja vastaavat edellä mainituilta yhtiöiltä tehtävistä tilauksista.

Motivan Service Oy:n tarjous on kilpailukykyinen niin hinnaltaan (850,00 euroa/pv) kuin laajuudeltaankin (22 htpv), joten kilpailuttaminen ei ole tarkoituksenmukaista, koska Motivan tiedot nimenomaan tästä green dealista ovat ylivertaiset muihin konsultteihin nähden. Tämän vuoksi mikäli vaikuttavuusselvitys hankittaisiin muualta, konsulttityöhön kuluisi enemmän aikaa ja kokonaisuus tulisi kalliimmaksi.

Hankinnan toteuttaa Kestävä kaupunki palveluryhmä ja se maksetaan kustannuspaikalta 111289.

Hankinnasta tehdään erillinen sopimus. Sopimus tehdään aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. ​Sopimuksen yhdyshenkilö on ilmasto-​ ja ympäristöpäällikkö Laura Inha.

 

Toimivalta:

Ympäristö-​ ja kehitysjohtaja päättää johtamansa toiminnan osalta irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta,​ luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan palvelu-​ ja vuosisuunnitelman rajoissa (HS 37 § kohta 4) 250 000 euroon asti. (Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 1.1.2024 alkaen,​ 9.1.2024 § 5).

Päätös

Hankinta päästöttömien työmaiden green dealin vaikuttavuus​selvityksestä tehdään Motiva Services Oy:n (Y-​tunnus 2240720-7) kanssa. Hankinnasta tehdään hankintasopimus. Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii ilmasto-​ ja ympäristöpäällikkö Laura Inha.

Työ valmistuu 9.5.2024 mennessä. 

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on 18 700,00 euroa, joka maksetaan ympäristöpolitiikan yksikön kustannuspaikalta 111289. Hankinnasta tehdään hankintasopimus. Hankintapäätös on kaupunkia sitova vasta,​ kun hankintasopimus on allekirjoitettu. Hankinta maksetaan yhdellä kertaa, kun työ on valmistunut ja hyväksytysti vastaanotettu.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella. ​

 

Allekirjoitus

Ympäristö-​ ja kehitysjohtaja Kari Kankaala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

 

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.