§ 102 Tampereen kaupungin ja Pohjoismaiden Investointipankin välisen lainan korontarkistuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:2538/02.04.04/2024

Päätöspäivämäärä

15.5.2024

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtajan 1. varahenkilö, rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtajan 1. varahenkilö, rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti:

Pohjoismaiden Investointipankilta (Nordic Investment Bank NIB) on 29.6.2016 nostettu 50 milj. euron korkotukilaina 18 vuoden laina-ajalla. Lainan nostaminen on tehty rahoitusjohtajan päätöksellä 23.06.2016 6 § Talousarviolainan nosto Pohjoismaiden Investointipankilta. Laina on nostettu kaupinojan vedenpuhdistamoinvestointien ja kahden kouluhankkeen rahoittamiseksi. Lainapääoma on nyt 32 258 064.50 euroa.

Lainaehtojen mukaisesti lainassa on marginaalin uudelleen hinnoittelu 27.5.2024. Lainan nykyinen marginaali on 0,18 % + viitekorko 6kk Euribor.

NIB on antanut uuden marginaalin lainalle kolmella eri marginaalin tarkastuvälillä:

  • Vaihtoehto 1: 0,28 % p.a. Marginaali on voimassa kolme vuotta, jonka jälkeen korko neuvotellaan uudelleen ("Korontarkistuspäivä").
  • Vaihtoehto 2: 0,35 % p.a. Marginaali on voimassa viisi vuotta, jonka jälkeen korko neuvotellaan uudelleen ("Korontarkistuspäivä").
  • Vaihtoehto 3: 0,47 % p.a. Marginaali on voimassa kymmenen vuotta, lainan Eräpäivään saakka (25.5.2034).


Esitetään marginaalintarkastuväliksi kolme vuotta ja uusi marginaali on näin ollen 0,28 %. Viitekorko ja muut ehdot pysyvät ennallaan. Lainan eräpäivä on alkuperäisen päätöksen mukaisesti 25.5.2034.

Marginaalintarkastuksen hyväksyminen on talousarvion mukainen toimenpide. 

Hallintosäännön (1.5.2024) 36 § 10)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää talousarviolainojen ottamisesta ja ennenaikaisesta takaisinmaksusta sekä niiden asiakirjoista ja ehdoista.

Päätös

Pohjoismaiden Investointipankilta 29.6.2016 nostetun lainan lainaehtojen muutos hyväksytään. Uudeksi marginaaliksi kolmen vuoden hinnoittelukatkolla valitaan 27.5.2024 alkaen 0,28 % + 6kk Euribor.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.