§ 124 Tampereen kaupungin osallistuminen Music x Media -tapahtumayhteistyöhön ja yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:2140/12.03.03/2024

Päätöspäivämäärä

7.6.2024

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Asiakkuuspäällikkö Maiju Viiki, puh. 040 646 2841, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla luovien ihmisten koti ja kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon sekä luovien alojen kehittymiseen.

Music x Media on vuosittain Tampereella järjestettävä Suomen johtava musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alan konferenssi. Tapahtuma rakentaa siltoja toimialojen välille ja edistää niiden välistä yhteistyötä. Tapahtumalla on vahvat osaamisen kehittymiseen tähtäävät, yhteiskunnalliset, kulttuuriset sekä luovien alojen kasvuun ja kehittämiseen perustuvat tavoitteet. Music x Media toimii yhteistyössä muun muassa julkisen sektorin toimijoiden (Business Finland, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen Edistämiskeskus), yhdistys- ja säätiökentän sekä yritysmaailman kanssa.

Tampereen kaupungilla ja Music x Media -tapahtumalla on pitkät yhteistyöperinteet. Yhteistyössä kaupungin ja tapahtuman järjestäjän kesken on luotu strategia tapahtuman kehitykselle tulevina vuosina. Kehitysstrategian mukaisesti Music x Media kehittyy musiikkialan ammattilaistapahtumasta vahvemmin kansainväliseksi luovien alojen (esim. tapahtumateollisuus, musiikkiteollisuus, AV-ala, peliala, tekoäly) tulevaisuusfoorumiksi Tampereella, joka toimii aktiivisesti luovien alojen edistämisen ja yhteiskunnallisen arvostuksen lisäämiseksi ympäri vuoden, myös tapahtuman ulkopuolella.

Tampereen kaupunki ja Suomen Musiikki & Media -tapahtumat S.M.M Oy:n solmivat sopimuksen tapahtumayhteistyöstä. Sopimus on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 20-kohdan perusteella.

Yhteistyö koskee tapahtuman toteuttamista Tampereella 2. - 5.10.2024, jonka jälkeen yhteistyötä voidaan jatkaa aina vuosi kerrallaan vuoteen 2026 asti osapuolten käymän palautekeskustelun pohjalta. Vuoden 2024 yhteistyökorvaus on 80 000 euroa (alv 0%). Yhteistyön jatkon edellytyksenä on, että Tampereen kaupunginvaltuusto myöntää tarvittavat varat, että yhteistyöhön voidaan valtiontukisäännösten nojalla osallistua, ja että osapuolten välisen palautekeskustelun pohjalta yhteistyötä päätetään jatkaa.

Yhteistyösopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin osallistumista tapahtumayhteistyöhön ei lasketa valtiontueksi, sillä kyseessä on hybridisopimus, joka on luonteeltaan pääosin yhteistyösopimus, ei avustus. Kaupungin osallistumisella tapahtumayhteistyöhön ei nähdä olevan kilpailua vääristäviä vaikutuksia, vastaavaa, kilpailevaa tapahtumaa ei ole tunnistettu. Yhteistyökorvaus jää myös hankintalain näkökulmasta liitteen E palveluna kynnysarvon alittavaksi eli pienhankinnaksi. Pienhankinnan kilpailuttamatta jättämisen syynä on Tampereen kaupungin hankintaohjeen peruste yhteistyön erityinen luonne. Olisi epätarkoituksenmukaista yhteistyöhankkeen luonne huomioiden kilpailuttaa sopimus, mikäli se tulkittaisiin hankintasopimukseksi. Osapuolten strategisen yhteistyön tavoitteena on vahvistaa elämystaloutta ja luovia aloja kehittämällä Tampereelle kansallista ja kansainvälistä luovien alojen ammattilais- ja yleisötapahtumaa, jossa eri luovien alojen teollisuuden alat kohtaavat verkostojen, uuden liiketoiminnan ja yhteisen keskustelun ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi. Yhteistyö toteuttaa osaltaan laissa kuntien kulttuuritoiminnasta määriteltyä tehtävää edistää kulttuurista vuorovaikutusta ja kansainvälistä toimintaa (3 §, kohta 7). Huomioiden kaupungin ja Music x Media -tapahtuman yhteistyön laajuus ja kaupungin mukanaolo tapahtuman suunnittelussa ja toteuttamisessa, kyseessä ei ole kaupungin avustustoiminnan periaatteiden mukainen vastikkeeton avustus. Maksettu korvaus on palautettava kokonaan tai osittain soveltuvin osin kaupungin niin vaatiessa, mikäli korvaus myöhemmin katsottaisiin kielletyksi valtiontueksi viranomaispäätöksellä.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii Elämystalouden kehitysohjelman asiakkuuspäällikkö, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Maiju Viiki. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.

Sopimuksen ja sen liitteiden mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimii konsernihallinnossa toimiva Elämystalouden kehitysohjelma.

Hallintosäännön 36 § 35)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 2. - 5.10.2024 järjestettävän Music x Media -tapahtumaa koskevaan tapahtumayhteistyöhön liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Yhteistyötä tapahtuman kanssa voidaan jatkaa aina vuosi kerrallaan vuoteen 2026 asti. Yhteistyön jatkamisesta päättää Tampereen kaupunki ja yhteistyön jatkamisesta tehdään erillinen viranhaltijapäätös. Vuosien 2024–2026 yhteistyön edellytyksenä on, että Tampereen kaupunginvaltuusto myöntää tarvittavat varat, että yhteistyöhön voidaan valtiontuki- ja hankintasäännösten nojalla osallistua, ja että osapuolten välisen palautekeskustelun pohjalta yhteistyötä päätetään jatkaa.

Suomen Musiikki & Media -tapahtumat S.M.M Oy:n ja Tampereen kaupungin välinen sopimus hyväksytään. Sopimus tulee voimaan ja voidaan allekirjoittaa, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään asiakkuuspäällikkö Maiju Viiki.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut ja vuosisuunnitelmaan sisältyvät kustannukset maksetaan kustannuspaikoilta 113511, Vetovoima ja edunvalvonta ja 113515, Elämystalouden kehitysohjelma.

Lausunnot

Konsernijuristi Janne Kytö:
Lakiasioilla ei huomautettavaa.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.