§ 16 Tampereen kaupunginkirjaston AV-aineiston hankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:875/02.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

10.6.2024

Päätöksen tekijä

Kirjastopalvelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hankinta-asiantuntija Heidi Ikonen, 040 480 2498, etunimi.sukunimi@tuomi.fi, palvelupäällikkö Sonja Hakkarainen, 040 776 5455, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kirjastopalvelujohtaja Niina Salmenkangas, 040 800 4404, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tuomi Logistiikka Oy pyysi Tampereen kaupungin toimeksiannosta tarjouksia Tampereen kaupunginkirjaston AV-aineiston hankintaan kahden (2) vuoden sopimuskaudeksi. Hankintaan sisältyi optioehto, jonka mukaan sopimusta on mahdollista jatkaa alkuperäisin ehdoin varsinaisen sopimuskauden jälkeen kahden (2) vuoden optiokaudella. 

Kyseessä on osa-alueittain kolmen (3) toimittajan puitejärjestely, jonka sisäiset hankinnat tehdään puitejärjestelyssä vahvistettujen ehtojen mukaisesti. 

Hankintamenettelynä oli hankintalain 32 §:n mukainen avoin menettely. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävän tavaran hankinta. Hankinnasta lähetettiin hankintailmoitus julkaistavaksi HILMA-palvelussa 26.4.2024 ja tarjouspyyntö oli saatavilla Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalissa.

Hankinta jaettiin osiin seuraavasti: 

  • Osa-alue 1 Musiikkiäänitteet 
  • Osa-alue 2 Kuvatallenteet 
  • Osa-alue 3 Konsolipelit 
  • Osa-alue 4 Lautapelit 

Osatarjoukset otettiin huomioon siten, että tarjoajalla oli mahdollisuus tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta.

Hankintailmoitukseen tehtiin 30.4.2024 korjausilmoitus, jolla korjattiin tarjouspyynnön liitteellä 5 Tarjouslomake – Osa-alue 2 Kuvatallenteet olleet virheelliset Julkaisija/levittäjä-nimitiedot.

Tarjouksen jättivät määräaikaan 27.5.2024 klo 12:00 mennessä seuraavat seitsemän (7) yritystä:

  • Osa-alue 1 Musiikkiäänitteet: Fast Freddie Productions Oy / 8raita (2076484-1), Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6) 
  • Osa-alue 2 Kuvatallenteet: Elokuvakirjasto Oy (2590576-2), Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6), Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy (0562555-2) 
  • Osa-alue 3 Konsolipelit: VPD Finland Oy (2015063-9), Gigantti Oy (1523846-8), Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6), Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy (0562555-2) 
  • Osa-alue 4 Lautapelit: lautapelit piste fi Oy (1057374-2), Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6) 

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Hankintalain mukaan hankintayksikön on suljettava tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle, jos hankintayksikön tiedossa on, että tarjoajaa rasittaa jokin hankintalain 80 §:ssä luetelluista pakollisista poissulkemisperusteista. Hankintalain mukaan hankintayksikkö voi sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle tarjoajan, jota rasittaa jokin hankintalain 81 §:ssä luetelluista harkinnanvaraisista poissulkuperusteista.

Hankintayksikkö on tarkastanut kaikkien tarjouskilpailuun osallistuneiden tarjoajien soveltuvuuden (pois lukien rikosrekisteriotteen ja yhteisösakko-otteen tarkastaminen) ennen hankintapäätöstä. Tarjoajat ovat toimittaneet tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset.

Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Hankintalain 74 §:n mukaisesti tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta.

Hankintalain 113 §:n mukaan hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa määräajassa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täsmentämään puutteellisia tai virheellisiä tietoja ja asiakirjoja.  

Hankintayksikkö pyysi täsmennystä Fast Freddie Productions Oy:ltä koskien ristiriitaa osa-alueeseen 1 ilmoitetussa musiikkiäänitteiden vuoden 2023 uutuusnimekkeiden määrässä, Elokuvakirjasto Oy:ltä koskien ristiriitaa osa-alueeseen 2 ilmoitetussa kuvatallenteiden vuoden 2023 uutuusnimekkeiden määrässä sekä Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy:ltä ja VPD Finland Oy:ltä koskien ristiriitoja osa-alueeseen 3 ilmoitetuissa konsolipelien vuoden 2023 uutuusnimekkeiden määrissä. Tarjoajat toimittivat määräaikaan mennessä hyväksyttävät täsmennykset.

Kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön vaatimukset.

Tarjousten vertailu

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut toimittaja valitaan päätoimittajaksi ja seuraavat kaksi (2) varatoimittajiksi vertailussa muodostuneen sijajärjestyksen mukaisesti. Varatoimittajilta hankitaan tuotteita vertailun mukaisessa sijajärjestyksessä, mikäli päätoimittajan toimituskyky valikoimien kattamiseksi ei riitä.

Sellaiset tallenteet, jotka ovat saatavissa vain yksimyyntioikeuksien haltijalta, tilataan suoraan kuvatallennetta tarjonneelta toimittajalta.

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta-laatusuhdetta osa-alueittain seuraavin painotuksin:

Osa-alue 1 Musiikkiäänitteet (CD- ja LP-levyt sekä C-kasetit) 

  • Hinta max. 75 vertailupistettä 
  • Laatu max. 25 vertailupistettä

Hinnan vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Annetusta alennusprosentista muodostunut "vertailuhinta" max. 65 vertailupistettä 
  • Toimitusmaksu max. 10 vertailupistettä

Laadun vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Mitä musiikkiääniteryhmiä Tarjoaja on mahdollista tarjota, yhteensä max. 7 vertailupistettä 
  • Informatiivisuus: Lyhyen kuvauksen lisäksi tuotteen kuvaus sisältää osittain myös tuotteen taustoittavaa kuvausta, max. 3 vertailupistettä 
  • Valikoimatarjonnan toimittaminen, max. 5 vertailupistettä 
  • Musiikkiäänitteiden (CD- ja LP-levyt sekä C-kasetit) uutuusnimekkeiden määrä yhteensä vuonna 2023 Tarjoajan valikoimassa, max. 5 vertailupistettä
  • Toimitusaika, max. 5 vertailupistettä

Osa-alue 2 Kuvatallenteet (DVD ja Blu-ray)

  • Hinta max. 79 vertailupistettä 
  • Laatu max. 21 vertailupistettä

Hinnan vertailupisteet jakautuivat seuraavasti:

  • Annetuista alennusprosenteista muodostunut "vertailuhinta" max. 69 vertailupistettä 
  • Toimitusmaksu max. 10 vertailupistettä

Laadun vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Tuotteiden tulee olla aakkostettuna nimekkeen mukaan kussakin ryhmässä, max. 3 vertailupistettä 
  • Toimittajan tuotetiedoissa on ilmaistu genre, pääosan esittäjä ja luokka (YKL)., max. 3 vertailupistettä 
  • Valikoimatarjonnan toimittaminen, max. 5 vertailupistettä 
  • Kuvatallenteiden (DVD ja Blu-ray) uutuusnimekkeiden määrä yhteensä vuonna 2023 Tarjoajan valikoimassa, max. 5 vertailupistettä
  • Toimitusaika, max. 5 vertailupistettä 

Osa-alue 3 Konsolipelit 

  • Hinta max. 79 vertailupistettä 
  • Laatu max. 21 vertailupistettä

Hinnan vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Annetusta alennusprosentista muodostunut "vertailuhinta" max. 69 vertailupistettä 
  • Toimitusmaksu max. 10 vertailupistettä

Laadun vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Tuotteiden tulee olla aakkostettuna nimekkeen mukaan kussakin ryhmässä., max. 3 vertailupistettä 
  • Lyhyen sisältökuvauksen lisäksi kuvaus sisältää tiedon, mikäli peli vaatii jonkin lisäosan (esim. VR-lasit) tai maksullisen jäsenyyden toimiakseen., max. 3 vertailupistettä 
  • Valikoimatarjonnan toimittaminen, max. 5 vertailupistettä 
  • Konsolipelien uutuusnimekkeiden määrä yhteensä vuonna 2023 Tarjoajan valikoimassa, max. 5 vertailupistettä
  • Toimitusaika, max. 5 vertailupistettä 

Osa-alue 4 Lautapelit 

  • Hinta max. 85 vertailupistettä 
  • Laatu max. 15 vertailupistettä

Hinnan vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Annetusta alennusprosentista muodostunut "vertailuhinta" max. 75 vertailupistettä 
  • Toimitusmaksu max. 10 vertailupistettä

Laadun vertailupisteet jakautuivat seuraavasti: 

  • Valikoimatarjonnan toimittaminen, max. 5 vertailupistettä 
  • Lautapelien uutuusnimekkeiden määrä yhteensä vuonna 2023 Tarjoajan valikoimassa, max. 5 vertailupistettä
  • Toimitusaika, max. 5 vertailupistettä 

Tarjousvertailu toteutettiin tarjouspyynnössä kuvatulla tavalla. Tarjoajien kunkin vertailuperusteen osalta saamat pisteet ja pisteytyksen perustelut ilmenevät hankintapäätöksen liitteenä olevasta vertailutaulukosta.

Tarjoajien kokonaisvertailupisteet käyvät ilmi hankintapäätöksen liitteenä olevasta vertailutaulukosta.

Edellä mainitun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset tekivät osa-alueeseen 1 Fast Freddie Productions Oy ja Suomen kirjastopalvelu Oy, osa-alueeseen 2 Elokuvakirjasto Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy, osa-alueeseen 3 Gigantti Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja VPD Finland Oy ja osa-alueeseen 4 lautapelit piste fi Oy ja Suomen kirjastopalvelu Oy.

Vertailussa muodostuneen etusijajärjestyksen mukaisesti esitetään valittavaksi sopimuskumppaniksi; 

  • Fast Freddie Productions Oy ja Suomen kirjastopalvelu Oy osa-alueeseen 1 Musiikkiäänitteet (CD- ja LP-levyt sekä C-kasetit); 
  • Elokuvakirjasto Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy osa-alueeseen 2 Kuvatallenteet (DVD ja Blu-ray); 
  • Gigantti Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja VPD Finland Oy osa-alueeseen 3 Konsolipelit; ja 
  • lautapelit piste fi Oy ja Suomen kirjastopalvelu Oy osa-alueeseen 4 Lautapelit.

Valittavaksi esitettävän on ennen hankintasopimuksen allekirjoitusta toimitettava rikosrekisteriote (hankintamenettelyote) ja yhteisösakko-ote.

Asiakirjojen julkisuus

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa. Muutoksenhakua varten asiakirjat on saatavissa Tuomi Logistiikka Oy:stä ja asiakirjatiedustelut on osoitettava osoitteeseen hankintapalvelut@tuomi.fi.

Hankinnan valmistelijana toimi Tuomi Logistiikka Oy:ltä hankinta-asiantuntija Heidi Ikonen. Asiantuntijoina hankinnassa toimivat Tampereen kaupungin kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Sonja Hakkarainen, tietopalvelusihteeri Annette Kunnila-Harju ja kirjastovirkailija Taina Niininen.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista, sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii kirjastopalvelujohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Niina Salmenkangas. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Sopimuksen yhteyshenkilönä toimii palvelupäällikkö Sonja Hakkarainen.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 137 500,00 euroa vuodessa eli noin 550 000 euroa sopimuskauden aikana sisältäen option käytön.

Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön kulttuurin palveluryhmää koskevan liitteen (sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja, 29.4.2024 § 42) mukaan kirjastopalvelujohtaja päättää johtamansa toiminnan osalta irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa.

Päätös

Puitesopimukset Tampereen kaupunginkirjaston AV-aineiston hankinnasta kahden (2) vuoden sopimuskaudeksi tehdään osa-alueittain seuraavien yritysten kanssa:

  • Osa-alue 1 Musiikkiäänitteet (CD- ja LP-levyt sekä C-kasetit): Fast Freddie Productions Oy (2076484-1) ja Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6)
  • Osa-alue 2 Kuvatallenteet (DVD ja Blu-ray): Elokuvakirjasto Oy (2590576-2), Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6) ja Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy (0562555-2) 
  • Osa-alue 3 Konsolipelit: Gigantti Oy (1523846-8), Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6) ja VPD Finland Oy (2015063-9) 
  • Osa-alue 4 Lautapelit: lautapelit piste fi Oy (1057374-2) ja Suomen kirjastopalvelu Oy (0110020-6)

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään kirjastopalvelujohtaja (Niina Salmenkangas) ja yhteyshenkilöksi palvelupäällikkö (Sonja Hakkarainen).

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 550 000 euroa sopimuskauden aikana sisältäen option käytön. 
Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella.
Option käytöstä tehdään erillinen päätös.

Allekirjoitus

Kaupunginkirjastonjohtaja Niina Salmenkangas

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuohje ja valitusosoitus hankinta-asioissa

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan hakea muutosta vaatimalla julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaista hankintaoikaisua. Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 25 §:n mukaisen kyseistä hankintaa koskevan kynnysarvon.

1. Hankintaoikaisu (oikaisuohje)
  
Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisun voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Hankintaoikaisua koskevasta vaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Hankintaoikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuviranomaiselle. Hankintaoikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä.
Hankintaoikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikaisuviranomainen

Hankintaoikaisua haetaan päätöksen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon sinä päivänä, jolloin mainitut asiakirjat sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Jos päätös oheisasiakirjoineen annetaan tiedoksi tavallisena kirjeenä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä. Mikäli käytetään todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksiantopäivää ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

2. Valitus markkinaoikeuteen (valitusosoitus)

Jos hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain vastaisesti, voi tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 146 § 3 momentin mukaan puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan tai dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan hankintayksikön ratkaisuun ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos:
1)    asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai
2)    siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Muutoksenhakuaika

Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta perusteluineen sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoituksen).

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 130 §:n 1) tai 3) kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asiaosainen voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Tiedoksisaanti

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon sinä päivänä, jolloin mainitut asiakirjat sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.
 
Jos päätös oheisasiakirjoineen annetaan tiedoksi tavallisena kirjeenä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä. Mikäli käytetään todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Valituskielto

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta hallinto-oikeudesta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 146 § 2 momentin mukaisesti markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:
1) yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua
2) sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai
3) sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia.
 

Valituksen tekeminen

Valituksessa on ilmoitettava hankinta-asia, jota valitus koskee, sekä valittajan vaatimukset ja niiden perusteet. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta tai dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan hankintayksikön ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valitukseen on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, jota vaaditaan muutettavaksi, sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle ennen valitusajan päättymistä. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan.

Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Markkinaoikeuden yhteystiedot

Markkinaoikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki

puh. 029 56 43300
faksi 029 56 43314
sähköposti markkinaoikeus@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

Hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 148 §). Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava päätöksessä mainitulle muutoksenhakuviranomaiselle edellä kohdassa ”Oikaisuviranomainen” mainittuun osoitteeseen.