Päätöksen perustelut
ARAn asunnottomuuslaskentojen marraskuun 2023 poikkileikkauspäivänä Tampereella oli asunnottomia henkilöitä 274 henkilöä ja pitkäaikaisasunnottomia 33 henkilöä. Asunnottomuutta on edelleen kaupungissa, vaikka asunnottomuustyötä on tehty pitkäjänteisesti ja poikkihallinnollisesti yhdessä toimijoiden kanssa. Asunnottomuuden vähentämiseen kohdistuu tavoitteita Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelmassa, pormestari Kalervo Kummolan kaupunkistrategiassa, valtuuston toiminnallisissa tavoitteissa, asunto- ja maapolitiikan linjauksissa ja asunto- ja kiinteistölautakunnan vuosisuunnitelmassa. Yhtenä keskeisenä Tampereen kaupungin vaikuttamiskeinona on asumisneuvonnan järjestäminen. Kaupunki järjestää Asukas ensin -asumisneuvontahankkeessaan asumisneuvontaa sekä omana työnään että hankkimalla asumisneuvontapalvelua. Kaupunki saa Asukas ensin -asumisneuvontahankkeelle Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralta avustusta.
Tampereen kaupungin köyhyystyöryhmä on päättänyt osoittaa 20 000 euroa ruokajakelun yhteydessä toteutettavalle asumisneuvonnalle.
Kestävä asuminen ja rakentaminen -yksikkö pyysi Nauha ry:ltä tarjousta hävikkiruokajakelun yhteydessä toteutettavasta asumisneuvonnasta vuodelle 2024.
Hankinnan arvo alittaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 25.1 §:n 4 kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.
Nauha ry on antanut tarjouksen matalan kynnyksen jalkautuvan talous- ja asumisneuvonnan toteuttamisesta hävikkiruokajakelun yhteydessä. Toiminnan tavoitteena on parantaa ruoka-apua hakevien tietämystä Kelan ja hyvinvointialueen etuuksista, oikeuksista hakea niitä, muusta palvelujärjestelmästä sekä asukkaan oikeuksista ja velvollisuuksista.
Toiminta sisältää asiakkaiden talousneuvonnan kuten tuen Kelan ja hyvinvointialueen etuuksien hakemisessa, tukea laskujen maksamiseen, talous- ja velkaneuvontaan hakeutumiseen sekä tukea palveluiden käytössä. Lisäksi toiminta sisältää neuvontaa asumisasioissa, kuten tuen asunnon etsimiseen, vuokrasopimuksiin liittyvien velvoitteiden ymmärtämiseen, asumistuen hakemiseen ja apua mahdollisissa asumisen kriisitilanteissa. Toiminta koostuu tarvelähtöisestä yksilöllisestä tuesta ja neuvonnasta. Toiminnan odotetut vaikutukset liittyvät asukkaiden tiedollisten valmiuksien lisääntymiseen, taloudellisen tilanteen parantumiseen ja asumistilanteiden vakiintumiseen.
Nauha on valikoitunut toiminnan tuottajaksi, koska yhdistyksellä on kattavat verkostot, hyvä kohderyhmän tuntemus ja valmiudet työskennellä talous- ja asumisasioissa matalalla kynnyksellä haavoittuvassa asemassa olevien hävikkiruokajakelussa asioivien kanssa. Asiantuntijahankinta on arvoltaan pienhankinta ja se toteutetaan ilman kilpailuttamista. Hankinnan kilpailuttaminen on epätarkoituksenmukaista, koska kilpailuttamisen vaatimat henkilöresurssit olisivat suuremmat, kuin kilpailutuksen kautta saatavissa oleva hyöty.
Nauha ry (y- tunnus 0276697-4) on tarjonnut asiantuntijaresurssin niin, että Nauha ry tuottaa asumisneuvontatoimintaa kohtaavana työnä hävikkiruokajakelun yhteydessä maanantaisin ja perjantaisin kaksi tuntia kerrallaan syksyn 2024 aikana. Tarjouksen kokonaiskustannus on vuoden 2024 loppuun mennessä maksimissaan 10 000 € + ALV ja veloitus perustuu henkilötyötunnin veloitukseen 50 €/tunti. Tämä sisältää kaikki työstä aiheutuvat kulut. Tilaaja maksaa palvelusta palveluntuottajalle tässä viranhaltijapäätöksessä ja sitä toimeenpanevassa sopimuksessa sovitun mukaisesti. Tilaaja maksaa laskut jälkikäteen toteutuneen palvelun ja laskun mukaisesti. Maksuehto on 21 vuorokautta.
Sopimuksen mukaisesti hinnat sisältävät kaikki palvelusta syntyvät kustannukset. Nauha ry laskuttaa kustannukset kuukausittain toteutuneiden tuntien mukaisesti. Laskuun merkitään viitteeksi: Nauha ry asumisneuvonta, kehittämiskoordinaattori Elina Pekkarinen.
Palveluntuottaja velvoitetaan osallistumaan Asukas ensin -asumisneuvontahankkeen ohjausryhmän työskentelyyn. Ohjausryhmä seuraa palvelua ja sen vaikuttavuutta palveluntuottajan raportoinnin ja ohajusryhmätyöskentelyyn osallistumisen kautta.
Nauha ry:n tulee toimittaa ennen hankintapäätöksen tekemistä tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijana toimivat asunto- ja kehityspäällikkö Auli Heinävä ja kehittämiskoordinaattori Elina Pekkarinen. Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii kiinteistöjohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Virpi Ekholm. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Sopimus hankinnasta syntyy vasta, kun hankintapäätös on lainvoimainen ja toimeksiantosopimus on allekirjoitettu. Sopimuksen yhteyshenkilö on asunto- ja kehityspäällikkö Auli Heinävä. Viranhaltijapäätöksellä valtuutetaan toimeksiantosopimuksen allekirjoittajaksi asunto- ja kehityspäällikkö Auli Heinävä.
Hallintosäännön 37 § 4 kohdan mukaista palvelualueen johtajalle määrättyä päätösvaltaa on delegoitu kiinteistöjohtajalle (elinvoiman palvelualueen toimintasääntö 1.8.2024 alkaen, 15.5.2024 § 52).
Toimintasäännön 19 §:n mukaan vähintään 15 000 euron hankinnan osalta tulee tehdä viranhaltijapäätös.