Päätöksen perustelut
Tila Murto 837-717-1-3 sijaitsee Viitapohjassa Oriveden rajalla. Alueen läpi kulkee ulkoilureitti Pukalan ja Kintulammin retkeilyalueiden välillä.
Murron tilan eteläpäässä on Natura 2000 –aluetta sekä tummaverkkoperhosen elinympäristö sekä perinnebiotooppialue.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry myi tilan 837-717-1-3********* 5.9.2023. Kauppahinta oli 481 000 euroa.
Kaupunginhallitus, kiinteistötoimen esityksestä päätti 23.10.2023 § 423 käyttää etuostolaissa tarkoitettua etuosto-oikeuttaan.
Etuosto-oikeutta voidaan käyttää, jos kaupan kohde on tarpeen saada kaupungin omistukseen yhdyskuntarakentamiseen, virkistys- tai suojelualueeksi.
Etuoston perusteena oli virkistys- ja suojelualueen saaminen kaupungin omistukseen.
Metsätaloutta varten ei etuostomenettelyllä voida maata hankkia eikä etuosto-oikeutta ei voi käyttää vain osaan kaupankohdetta.
********* valitti määräajassa kaupungin etuostopäätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
*********perui valituksensa HAO:een ja käydyissä neuvotteluissa hän esitti halukkuutensa ostaa Murron tilasta noin 34,3 ha:n määräalan. Neuvotteluissa ei sitoumuksia valituksen perumisen ja määräalan myymisen välille ei ole tehty.
Määräalan myynti ei heikentäisi etuoston käytön perusteena olleita suojelu- ja virkistysaluetarpeita, koska määräalan alueella ei ole luonnonsuojelullisia arvoja ja ulkoilureittiyhteys turvataan määräalan alueelle perustettavilla rasitteilla. Ulkoilureitin taukopaikat jäisivät määräalan ulkopuolelle.
Neuvotteluissa on päädytty siihen, kaupunki myisi ********* tilasta Murto 837-717-1-3 noin 34,3 ha:n suuruisen määräalan. Määräala on metsätalousmaata. Yleiskaavassa sille on osoitettu kaksi rakennuspaikkaa Määräala saisi pinta-alaansa vastaavan osuuden yhteisiin maa- ja vesialueisiin.
Kauppahinnaksi on sovittu 186 200,00 euroa.Kauppahinta vastaa käypää markkina-arvoa, joka perustuu tehtyyn Metsänhoitoyhdistyksen ja Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV:n tekemään kiinteistöarvioon.
Kaupungin rooli neuvottelevana ja vapaaehtoiseen kauppoihin pyrkivänä osapuolena näin vahvistuisi.
Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmän kiinteistöjohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Virpi Ekholm.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 21.3.2024 § 36 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.