Alueellinen jätehuoltolautakunta, kokous 2.10.2024

§ 44 Esitys kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi 1.1.2025 alkaen 

TRE:4288/02.04.03/2024

Valmistelija

  • Suoniemi Jani, Jätehuoltosuunnittelija

Valmistelijan yhteystiedot

Jätehuoltosuunnittelija Jani Suoniemi, puh. 040 596 4737, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Yleistä jätetaksasta

Jätelain (646/2011) 78 §:n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksuilla katetaan kaikki kustannukset, joita aiheutuu lakisääteisen kuntavastuullisen jätehuollon toteuttamisesta (esim. jätteiden kuljetus, käsittely ja hyötykäyttö, neuvonta, tiedotus ja valistus, jätehuollon kehittäminen ja investointeihin varautuminen). Jätemaksuilla katetaan myös lakisääteisten jätehuollon viranomaistehtävien hoitaminen.

Jätelain luvussa 9 säädetään jätemaksun ja sen perustana olevan jätetaksan laadinnasta. Jätetaksa on asiakirja, joka sisältää luettelon käytössä olevista jätemaksuista ja niiden laskentaperusteista yksikköhintoineen. Kunnassa on oltava voimassa oleva jätetaksa, jotta julkisoikeudellista jätemaksua voidaan periä. Jätetaksan mukaisten maksujen on vastattava kunnan tarjoamaa jätehuollon palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon.

Jätetaksa koskee kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluvia jätteitä, kuten asumisen ja julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan jätteitä. Taksa ei koske saostus- ja umpisäiliölietteitä, kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvia jätteitä eikä alueellisen putkikeräysjärjestelmän jätetaksaa, joille on omat taksansa.

Jätetaksa päätetään ilman arvonlisäveroa. Esityksessä jätetaksaksi yksikköhinnoille esitetään myös arvonlisäverollinen yksikköhinta pyöristettynä likiarvona.

 Jätetaksan valmistelu ja päätöksenteko

Jätetaksan valmistelua varten kunnallinen jäteyhtiö, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, on tehnyt laskelmat eri jätehuoltopalvelujen kustannuksista ja niiden perusteista. Pirkanmaan Jätehuolto Oy on toimittanut jätehuoltolautakunnalle 13.9.2024 päivätyllä kirjeellään 1.1.2025 voimaan tulevan jätetaksan valmisteluaineiston. Käsittelyssä on nyt esitys jätemaksutaksaksi 1.1.2025 alkaen (Liite 1). Jätetaksaa esitetään astuvaksi voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta.

Kuntalaisille ja muille asianosaisille on varattava vaikutusmahdollisuus asiaan ennen jätetaksan hyväksymistä. Vaikutusmahdollisuuksien varaamisen ja mahdollisten muutosten jälkeen jätetaksa tuodaan hyväksyttäväksi jätehuoltolautakunnalle.

Jätehuoltolautakunta voi jätelain sallimissa puitteissa määritellä maksupolitiikan ja maksujen nimikkeet, kohteet ja suuruuden. Lautakunta ei voi kuitenkaan hyväksyä laillisesti taksaa, jolla ei katettaisi kunnallisen jäteyhtiön toimintaa jätelain mukaisesti.

Jätehuoltolautakunnan alaisuudessa toimiva viranhaltija määrää jätemaksut maksuunpantavaksi jätetaksan mukaisesti. Jätemaksut suoritetaan jäteyhtiölle, joka toimii jätehuoltolautakunnan lukuun hoitaen laskutuksen ja maksukertymien seurannan.   

Jätetaksan rakenne ja merkittävimmät muutokset jätetaksaan

Jätetaksan rakenne on sama kuin vuonna 2024. Jätemaksu koostuu perusmaksuosuudesta sekä järjestetyn jätehuollon maksusta. Järjestetyn jätehuollon maksu on maksu jäteastioiden tyhjennyksistä tai aluejätepisteen käytöstä. Samoin kuin aikaisempina vuosina, perusmaksu sisältyy edelleen aluejätepisteiden käyttäjien vuosimaksuun sekä kiinteistöittäisessä jätehuoltopalvelussa sekajätteen keräysvälineen yksikköhintaan.

Jätemaksun perusmaksuosuutta ei esitetä korotettavaksi vuoden 2025 jätetaksaan. Perusmaksuosuudeksi esitetään vakinaiselle asuinkiinteistölle/huoneistolle 23,97 € (alv 0 %)/vuosi ja vapaa-ajan asunnolle 12,68 € (alv 0 %)/vuosi. Samoin kuin vuonna 2024, jätemaksun perusmaksuosuudella esitetään katettavaksi tiedotusta ja neuvontaa, kotitalouksien vaarallisten jätteiden jätehuoltoa, jäteasemien ja ekopisteiden hoitoa sekä jätehuoltoviranomaisen kustannuksia.

Liitteessä 2 on esitetty jätetaksaesityksen hinnoittelumuutokset verrattuna vuoden 2024 jätetaksaan.

Uusina elementteinä taksaesitykseen on tuotu erilliskerättäville pakkausjätteille (lasi, metalli, muovi ja kartonki) erilliset hinnastot asuinkiinteistöille sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnalle. Muutos johtuu jätelaista. Pakkausalan tuottajayhteisöjen jäteyhtiölle maksamat korvaukset asuinkiinteistöiltä erilliskerättävien pakkausjätteiden keräyksestä tulee jyvittää täysimääräisesti asukkaiden jätemaksuihin. Korvauksia ei saa lain mukaan jyvittää kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöjen jätemaksuihin. Tämän vuoksi vuoden 2025 jätetaksaesityksessä on ensimmäistä kertaa erilliset hinnastot asuinkiinteistöille sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöille. Tuottajayhteisöjen maksamia korvauksia on vuodelta 2024 maksettu jäteyhtiölle kartongin ja pienmetallin kiinteistöittäisen keräyksen osalta ja nämä korvaukset on viety täysimääräisesti vuoden 2025 taksaesitykseen jätelajikohtaisesti. Nämä korvaukset alentavat asukkaiden kartongin ja pienmetallin jätemaksuja vuonna 2025. Muovin ja lasin keräyksestä korvauksia ei ole saatu.

Vuoden 2025 taksaesitykseen on lisäksi tehty pieniä selkeyttäviä tekstitarkennuksia mm. aluejätepisteen käyttäjien osalta. Nimikkeistö on muutettu vastaamaan laskutuskäytäntöä sekä siihen on lisätty tarkennus ympärivuotisesta kompostoinnista/biojätekeräyksestä vakituisen asukkaan alennetun vuosimaksun perusteeksi. Painoperusteisiin maksuihin on lisätty tarkennus vaakapalvelumaksuun liittyen sekä taksan § 7 ”Virheet ja laiminlyönnit” kohtaa on täydennetty ylivoimaisen esteen määritelmän osalta.

Jäteastioiden tyhjennysmaksut

Jäteastioiden tyhjennysmaksut koostuvat noudosta, kuljetuksesta ja käsittelystä. Noudon ja kuljetuksen kustannuksiin vaikuttavat kuljetusmatka ja keräysvälinetyyppi. Lisäksi jäteastioiden tyhjennysmaksu sisältää jätehuoltomääräysten mukaisen jäteastian (140 l, 240 l, 360 l, 660 l ja 770 l). Astioita toimitetaan lakisääteisesti kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluville asiakkaille. Astia toimitetaan kiinteistöittäiseen jätehuoltoon liittyville uusille asiakkaille, joilla jäteastiaa ei ole sekä jätteen kuljettajan tai asiakkaan ilmoitusten perusteella vanhan rikkoutuneen tai muutoin jätehuoltomääräysten vastaisen astian tilalle. Astiat toimitetaan kiinteistöille maksutta.

Vuoden 2025 jäteastioiden tyhjennysmaksuja esitetään muutettavaksi kuljetusurakoiden ja sekajätteen käsittelyn kustannusmuutosten vuoksi. Kuljetuskustannusten arvioidaan nousevan noin 3–4 prosenttia, mutta korotuksissa on kuitenkin alue- ja astiakohtaisia eroja kuljetusten kilpailutuksen takia.

140–660 litran sekajäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään muutoksia kunnasta ja jäteastian koosta riippuen. Esimerkiksi Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Ylöjärven ja Mänttä-Vilppulan sekajäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään astiakoon mukaan ainoastaan hyvin maltillisia, muutamien senttien korotuksia (alv 0 %) per astiatyhjennys. Ikaalisissa, Parkanossa ja Virroilla sekajäteastioiden tyhjennyshintojen esitetään säilyvän samanhintaisina kuin tälläkin hetkellä. Vesilahdelle ja Juupajoelle puolestaan esitetään maltillista hintojen laskua.  Pälkäneellä, Ruovedellä ja Sastamalassa sekajäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään sekä hintojen alenemista että hintojen korotusta kunnasta ja keräysvälinetyypistä riippuen.

Myös syväkeräyssäiliöiden osalta tilanne on koko toimialueella sama. Tyhjennyshintoihin esitetään sekä hintojen laskua että nousua kunnasta ja astiakoosta riippuen.

Vaihtolavasäiliöiden osalta jätetaksassa määrätään säännönmukaisesti ainoastaan vaihtolavasäiliöiden perusmaksu- ja kuljetusosuus. Käsittelymaksuosuus on painoperusteinen, jolloin käsittelymaksu peritään tuotetun jätteen määrän mukaan. Myös vaihtolavasäiliöiden tyhjennyshintoihin esitetään sekä nousua että laskua kunnasta ja astiakoosta riippuen.

140–660 litran biojäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään muutoksia siten, että hinta per tyhjennys laskee enimmillään 1,42 € ja nousee enimmillään 1,10 € kunnasta ja astiakoosta riippuen. Myös biojätteen syväkeräyssäiliöiden tyhjennyshintoihin esitetään sekä hintojen nousua että laskua kiinteistön sijainnin ja astiakoon mukaan.

Astiakohtaiset tyhjennyshinnat kunnittain on esitetty liitteessä 1. Hintojen euromääräiset ja prosentuaaliset muutokset on esitetty oheismateriaalina olevassa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n saatekirjeessä.

Pakkausjätteiden jätemaksut

Asuinkiinteistöillä kartonkipakkausten tyhjennyshintoihin esitetään koko toimialueelle noin 9–26,7 %:n alennusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Hintojen alentuminen johtuu tuottajien maksamista korvauksista Pirkanmaan Jätehuollolle. Nämä korvaukset on jyvitetty jätelajikohtaisesti asukkaiden jätemaksuihin jätelain edellyttämällä tavalla.

Asuinkiinteistöillä pienmetallin keräysastioiden tyhjennyshintoihin esitetään enintään 0,5 %:n korotusta ja enintään 5,1 %:n hinnan alennusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Muutos johtuu kuljetusurakkakustannusten noususta ja toisaalta myös tuottajien maksamien korvausten jyvittämisestä asukkaiden jätemaksuihin.

Asuinkiinteistöillä lasipakkausten keräysastioiden tyhjennyshintoihin esitetään enintään 1,7 %:n korotusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Myös nämä hintamuutokset johtuvat kuljetuskustannuksissa tapahtuneista muutoksista. Lasipakkausten keräyksen osalta tuottajilta ei ole saatu korvauksia, joita voitaisiin hyvittää asukkaiden jätemaksuihin.

Asuinkiinteistöillä muovipakkausjätteiden keräysastioiden tyhjennyshintoihin esitetään enintään 0,4 %:n hinnan alennusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Myöskään muovipakkausten osalta ei ole saatu tuottajilta korvauksia, joita voitaisiin hyvittää asukkaiden jätemaksuihin.

Kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöillä erilliskerättävien pakkausjätteiden tyhjennyshinnat säilyvät lähes ennallaan vuoteen 2024 verrattuna. Lasi- ja muovipakkausten tyhjennyshinnat ovat vuonna 2025 asuinkiinteistöjä vastaavat, mutta kartongin ja pienmetallin tyhjennyshinnat ovat hieman korkeammat johtuen pakkaustuottajien maksamista korvauksista asuinkiinteistöille.

Astiakohtaiset tyhjennyshinnat kunnittain sekä asuinkiinteistöille että kunnan hallinto- ja palvelutoiminnalle on esitetty liitteessä 1. Hintojen euromääräiset ja prosentuaaliset muutokset asuinkiinteistöillä on esitetty liitteessä 2.

Aluejätepisteen käyttäjän vuosimaksut

Kiinteistöille, joilta ei noudeta säännöllisesti yhdyskuntajätteitä, on osoitettu sekajätteen vastaanottopaikaksi aluejätepiste, johon saa viedä kerralla kohtuullisen määrän normaalissa asumisessa syntyvää jätettä. Aluejätepisteitä käyttäviltä kiinteistöiltä peritään vuotuinen jätemaksu kiinteistön käyttötarkoituksen ja asuinhuoneistojen tai vapaa-ajan asuntojen lukumäärän mukaan.

Aluejätepisteen käyttöön oikeuttava maksu on jokaisessa toimialueen kunnassa samansuuruinen. Maksuluokat ovat vakinaisen asuinkiinteistön/huoneiston maksu, yksin asuvan maksu sekä vapaa-ajan asunnon maksu. Kiinteistöjen vuosimaksut ovat alemmat, jos kiinteistön haltija kompostoi biojätteensä ja on tehnyt siitä ilmoituksen jätehuoltoviranomaiselle, tai kiinteistölle on järjestetty biojätteen erilliskeräys.

Aluejätepisteiden vuosimaksua esitetään korotettavan vuodelle 2025 noin 4,8 %. Korotusesityksen taustalla ovat aluejätepisteiden ylläpito- ja kuljetuskustannusten sekä käsittelykustannusten nousu. Esimerkiksi vakituisen asuinkiinteistön vuosimaksun suuruudeksi esitetään 128,58 € (alv 0 %) ja vapaa-ajan asunnon vuosimaksuksi 71,54 € (alv 0 %). Jos kiinteistölle on järjestetty biojätteen lajittelu, vakituisen asuinkiinteistön vuosimaksun suuruus ensi vuonna on 119,27 € (alv 0 %) ja vapaa-ajan asunnon 66,60 € (alv 0 %).

Lisätöistä perittävät maksut

Jätehuoltopalveluihin liittyvistä lisätöistä perittäviin maksuihin esitetään pieniä euromääräisiä korotuksia lähes kaikkien lisätyöluokkien osalta. Muutoksia perustellaan yleiskustannusten nousun mukaisilla indeksikorotuksilla sekä urakkakustannusten muutoksilla.

Pientuojien maksut

Jäteasemilla ja jätekeskuksissa vastaanotettaviin kotitalouksien pientuojamaksuihin esitetään maltillisia korotuksia. Muutoksia esitetään, jotta käsittelyhinnat olisivat entistä kustannusvastaavampia. Enintään 2 m3:n sekajätekuorman vastaanottohintaan esitetään 0,54 € (alv 0 %) korotusta ja enintään 4 m3:n sekajätekuormaan 1,16 € (alv 0 %) korotusta. Uusiksi vastaanottohinnoiksi esitetään enintään 2 m3:n kuormalle 21,51 € (alv 0 %) ja 4 m3:n kuormalle 37,45 € (alv 0 %).   Pientuojien sekajätteen minimimaksuun esitetään 0,71 € korotusta (alv 0 %). Minimimaksu kattaa enintään 500 l vastaavan jätemäärän. Hinnan korotukset johtuvat aliurakointikustannusten muutoksista sekä Tammervoiman porttimaksun korotuksesta.

Puujätekuormien vastaanottohintoihin esitetään maltillisia alennuksia. Kyllästetyn puun vastaanottohintaan puolestaan esitetään muutosta siten, että jatkossa enintään 2 m3 kuormalle on määritelty yksi yhtenäinen vastaanottohinta. Voimassa olevassa jätetaksassa kyllästetyn puun vastaanotto on määritelty siten, että sitä on voinut toimittaa jäteasemille ja jätekeskuksiin enintään yhden kuutiometrin erissä. Muutos johtuu kyllästetyn puun jatkokäsittelyssä tapahtuneista muutoksista. Esitetty hinta on asetettu kustannusvastaavaksi toiminnan kustannuksiin nähden.

Maa-aineksen sekä betoni- ja tiilijätteen pientuojamaksuihin esitetään maltillista hinnanalennusta.

Vuoden 2024 tapaan jäteasemilla ja jätekeskuksissa otetaan velvoituksetta erikseen lajiteltuna vastaan kotitalouksien materiaalina hyötykäyttöön kelpaavaa jätettä kuten paperia, pahvia, kartonkia, metallia ja lasipakkauksia. Veloituksetta otetaan vastaan myös kotitalouksien vaarallisia jätteitä, lukuun ottamatta yli 200 litran eriä öljyjä tai muita nesteitä, ja kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Lisäksi jätekeskuksissa otetaan veloituksetta vastaan erikseen lajiteltuna maatuvaa puutarhajätettä sekä risuja, oksia ja pieniä puunrunkoja enintään 2 m3:n eriä.

Kotitalouksien painoperusteisten jätemaksujen maksuperusteet (€/tonni) yli 4 m3 kuormien osalta on esitetty 54 §:ssä. Painoperusteisiin maksuihin esitetään pieniä euromääräisiä hinnankorotuksia jätelajin mukaan. Hinnankorotukset johtuvat jatkokäsittelyprosessin kustannusten muutoksesta.

Repsikka-noutopalvelun maksuperusteet on esitetty 55 §:ssä. Vuoden 2025 taksaesitykseen Repsikka-noutopalvelulle esitetään yleiseen kustannustason nousuun perustuvia korotuksia.

Jätetaksan ohjaavuus etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon

Jätetaksalla pyritään jätelain 78 §:n mukaisesti kannustamaan etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon. Tämä tarkoittaa sitä, että eri jätelajien jätehuollosta perittäviä maksuja voidaan porrastaa niin, että kierrätettävistä jätteistä peritään suhteessa pienempää maksua kuin energiana hyödynnettävistä jätteistä. Jätemaksujen on kuitenkin kokonaisuudessaan katettava jätteen tuottajien aiheuttamat kustannukset.

Biojätehuollon kustannuksia esitetään edelleen tuettavaksi jätetaksassa. Biojätehuollon tuki sisällytetään täysimääräisesti sekajätteen käsittelyhintaan.

Myös aluejätepisteen käyttäjien hintaohjausta jatketaan biojätteen lajittelun tukemiseksi esittämällä taksaan edullisempaa vuosimaksua niille asiakkaille, jotka lajittelevat biojätteensä erilleen sekajätteestä.

Vuonna 2024 sekajätteen käsittelymaksu on ollut 120,00 €/t. Sekajätteen käsittelymaksuksi vuodelle 2025 esitetään 125,00 €/t sisältäen myös biojätteen käsittelymaksun. Korotusesityksen perusteena ovat yleinen kustannustason nousu sekä käsittelykustannusten nousu.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Toppila Anu, Jätehuoltopäällikkö

Jätetaksaesitys 1.1.2025 alkaen asetetaan julkisesti nähtäville 9.10 – 7.11.2024 toimialueen kuntien ilmoitustauluille julkiseen tietoverkkoon.

Asianosaisille varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta 7.11.2024 mennessä.

Toimialueen kunnilta pyydetään lausuntoa jätetaksaesityksestä 7.11.2024 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Toimialueen kunnat, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Jonna Wahlroos, kuulutus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
-varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaista huomautusta tai huomion kiinnittämistä (Varhaiskasvatuslaki 63 § 2 mom.)