§ 12 Kaupungin eräiden sijoitusrahasto-osuuksien myynnit sekä uusien merkitseminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4107/02.04.02/2024

Päätöspäivämäärä

17.9.2024

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti,​ puh. 040 131 9484,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen,​ puh. 050 345 1397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kaupungin sijoitustoimintaa ohjaavat valtuuston hyväksymä rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteet sekä konsernijohtajan hyväksymä vuoden 2024 sijoitussuunitelma. Kummassakin yhtenä tavoiteltavana teemana on sijoitusten vastuullisuuden parantaminen, missä viime vuosien aikana onkin päästy hyviin tuloksiin. Muutoksia sijoituksiin on syytä tehdä myös muista syistä, mm. tuotto/riski suhteen kehittämiseksi. 

Tällä hetkellä sijoitussalkun koko on n. 33,1 milj. euroa ja alkuvuoden tuotto on ollut 7,7 %. Sijoitusraportoinnin ESG-mittari on 18,9 (vertailuindeksi 20,7) ja hiilijalanjälki 126 (vertailuindeksi 155) hiilidioksiditonnia / milj. USD. Molemmat mittarit ovat vertailuindeksin paremmalla puolella jo nyt. Sijoitusten osakepaino on tällä hetkellä 55 % ja korkopaino on 19 %. Allokaatiossa osakesijoitusten osuutta on tänä vuonna hieman pienennetty ja korkosijoitusten nostettu, sijoitussuunnitelman mukaisesti.

Jotta osakesijoitusten vastuullisuus saadaan kehittymään edelleen parempaan suuntaan, esitetään eräiden rahasto-osuuksien myymistä sekä uusien merkitsemistä.

Myytäväksi esitetään Aktia Osakesalkku B -rahasto-osuuksia (arvo noin 1,5 milj. euroa), eQ Kehittyvät Markkinat Osinko 1K -rahasto-osuuksia (1,0 milj. euroa) sekä Seligson & co OMX Helsinki 25 ETF -rahasto-osuuksia 1,5 milj. euron arvosta. Viimeksi mainittuja Seligson & co OMX Helsinki osuuksia jää edelleen sijoitussalkkuun. Myyntien yhteenlaskettu arvo on noin 4,0 milj. euroa ja tämän hetken arvostuksilla myynneistä tuloutuu noin 0,65 milj. euron myyntivoitto kaupungin vuoden 2024 tulokseen.

Uusia rahasto-osuuksia esitetään merkittävän Nordea Global Responsible Enhanced BI- sekä Nordea European Responsible Enhanced BI -rahasto-osuuksia. Kumpikin rahasto parantaa sijoitussalkun vastuullisuusindeksejä, niiden kustannukset (TER) ovat matalammat ja rahastot ovat menestyneet vertailujoukossaan hyvin. Molemmat rahastot ovat osakerahastoja; ensin mainittu sijoittaa maailmanlaajuisesti ja jälkimmäinen Eurooppaan. Rahastot edistävät ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla annetun asetuksen (SFDR) 8 artiklan mukaisesti. Sijoituksen tekeminen edellyttää sijoituspalvelusopimuksen tekemistä Nordean kanssa. Sijoituspalvelusopimus on esityksen liitteenä. 

Hallintosäännön 36 § 26-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää vaihtuvien vastaavien arvopapereiden ostosta ja myynnistä. Tämä päätösvalta on delegoitu konsernihallinnon toimintasäännöllä 1.3.2024 toistaiseksi liiketoiminta- ja rahoitusjohtajalle.

Päätös

Aktia Osakesalkku B -rahasto-osuudet 1 028 877 kpl myydään arvolla noin 1,5 milj. euroa.

eQ Kehittyvät Markkinat Osinko 1K -rahasto-osuudet 4 364 kpl myydään arvolla noin 1,0 milj. euroa.

Seligson & co OMX Helsinki 25 ET -rahasto-osuuksia myydään 22 760 kpl arvolla noin 1,5 milj. euroa.

 

Nordea Global Responsible Enhanced BI -rahasto-osuuksia merkitään 3,0 milj. eurolla.

Nordea European Responsible Enhanced BI -rahasto-osuuksia merkitään 1,0 milj. eurolla.

Liitteenä oleva sijoituspalvelusopimus Nordean kanssa hyväksytään.

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.