Lausunnot
Väliaikainen toiminta maa-ainesten kierrätys- ja läjitysalueena on suunniteltu kestoltaan 5–10 vuoden ajalle, koska asemakaavan pääkäyttötarkoitukset TY-21 ja KT-9 on tarkoitettu teollisuusrakennusten ja toimisto- ja työpaikkarakennusten alueeksi – ei pääsääntöisesti maa-ainesten varastointi- tai loppusijoitusalueiksi.
Asemakaavan pääkäyttötarkoitus olisi EJ-2, mikäli se olisi suunniteltu pysyvästi nyt esitettyyn maa-ainesten ja rakennusjätteiden kiertotaloutta varten (Tarasten kiertotalousalueen EJ-2 pääkäyttötarkoitus: ”Jätteenkäsittelyn korttelialue. Alueella saadaan käsitellä ja varastoida jätettä, ei kuitenkaan loppusijoittaa vaarallisia jätteitä. Alueelle saadaan rakentaa jätteen käsittelyyn, kierrätykseen ja energian tuotantoon liittyviä rakennuksia, rakenteita ja varastokenttiä sekä tarvittavia yhdyskuntateknisiä rakenteita.”).
Kiertotalouden rakennuksin rakennetun yritystoiminnan ja tonttien esirakentaminen sekä alueen rakentuminen vie Myllypurossa Kolmenkulman alueella vähintään hakemuksessa esitetyn ajan, kun kyse on näin laajasta yli 60 hehtaarin kokonaisuudesta. Tavoitteena on saada toisessa vaiheessa alueelle toimitilarakennuksin rakennettua kiertotalouden yritystoimintaa asemakaavan mukaisesti siinä kohtaa, kun maa-ainesten kiertotaloustoiminnot siirtyvät asemakaavan ulkopuolelle, luoteispuolella olevalle suljetun maanvastaanottoalueen lakialueelle.
Hakemuksen mukainen toiminnan suunniteltu kesto 5–10 vuotta kyseisellä paikalla katsotaan väliaikaiseksi toiminnaksi asemakaavan mukaisen toiminnan mahdollistamiseksi lopputilanteessa.
Vastineessaan Tampereen kaupungin lausuntoon hakija toteaa: ”Hakijalla ei ole kommentoitavaa lausunnossa esitettyihin kaavamääräyksiin. Hakija korostaa, että toiminta kaava-alueella on väliaikaista, kuten lausunnossakin mainitaan. Hakija toteuttaa hankealueelle hakemuksen mukaiset hulevesien hallintarakenteet ja tarkkailee toimintaansa tarkkailuohjelman mukaisesti vesistövaikutusten sekä luontoarvojen osalta.”
Kaavoitusviranomainen toteaa, että vastineessa esitetyt toimenpiteet ovat kaavoituksen näkökulmasta riittävät.
Tampereen kaupungin hallintoisäännön 35 §:n perusteella apulaispormestari päättää johtamiensa lautakuntien osalta lausunnon antamisesta muissa kuin muutoksenhakuun liittyvissä asioissa tai lainsäädännön mukaan viranomaiselle kuuluvissa lupa- ja valvonta-asioissa.