Päätöksen perustelut
Poikkeamispäätös MRL 171 §:n nojalla MRL 58 § 1 momentin säännöksestä, jonka mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa.
Sijoitetaan kahvilatoimintaa toimistorakennukseen.
HAKIJA ON ANTANUT ERITYISET SYYT POIKKEAMISELLE
”Hiedanrannan suunnittelukonttori -nimisen rakennuksen perusparannus valmistui syyskuussa 2024.
Rakennuksen tunnus on VTJ-PRT 1024801808.
Rakennukseen suunnitellaan kahvilatoimintaa, joka alkaisi vuoden 2025 alussa.
Alueen, jolla rakennus sijaitsee, vielä voimassa oleva asemakaava ei salli kahvilatoimintaa rakennuksessa. Vuonna 2020 haetussa rakennusluvassa (lupatunnus
LP-837-2020-04896) käyttötarkoitus on toimisto. Sen yhteydessä esitettiin, että 1. kerroksessa olisi myös kahvilatoiminta mahdollinen.
Haetaan poikkeamislupaa osittaiselle käyttötarkoituksen muutokselle, joka sallii kahvilatoiminnan rakennuksessa.
Laajuustiedot eivät muutu, eikä rakennuksen rakenteisiin tai julkisivuun esitetä tässä vaiheessa muutoksia. Mahdolliset luvanvaraiset kahvilatoiminnan opasteet ja kyltit käsitellään erikseen.
Kahvilatoiminta toimistoksi määritellyssä rakennuksessa.
Rakennus sijaitsee T-10 Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueella, jonka uusi asemakaava on valmisteluvaiheessa. Asemakaavan vahvistumisen myötä koko alueen käyttö muuttuu sellaiseksi, että kahvilatoiminta rakennuksessa on vähintäänkin luonteva.”
KUULEMINEN
Naapurit on kuultu kaupungin toimesta. Naapurit on kuultu myös rakennuslupaa varten. Hakemus on kuulutettu Aamulehdessä 07.-21.11.2024. Naapureilla ei ollut huomautettavaa hankkeesta.
POIKKEAMINEN
Tontti 837–263–2500–28 on asemakaavassa osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi. Siitä poiketen tontille sijoitetaan kahvilatoimintaa toimistorakennukseen.
Poikkeaminen voidaan erityisestä syystä myöntää, mikäli se ei MRL 171 § mukaisesti
1) aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
ASEMAKAAVOITUS
Tontti sijaitsee Hiedanrannan tehdasalueella ja tontilla on tehdastoimintaan liittyviä rakennuksia sekä Lielahden kartano. Rakennuspaikalla on vireillä asemakaava nro 8893, selluloosatehtaan ja Lielahden kartanon alue.
Kahvilatoiminnan järjestäminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Tampereen kaupungilla olevien tietojen mukaan rakennuspaikalla on arvokkaita luontokohteita, mutta toimenpiteet tapahtuvat olemassa olevan rakennuksen sisällä, joten poikkeaminen asemakaavasta ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.
Rakennuspaikka sijaitsee Lielahden kartanon ja tehdasalueen maakunnallisesti arvokkaalla kulttuuriympäristön alueella, ja alueen rakennukset ovat Pirkanmaan rakennetun kulttuuriympäristön kohteita. Toimenpiteet tapahtuvat olemassa olevan rakennuksen sisällä, joten poikkeaminen asemakaavasta ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Vaikutuksiltaan merkittävänä rakentamisena pidetään ympäristöstään täysin poikkeavaa rakentamista, kuten
kerrostalon rakentamista omakotialueelle tai suuren päivittäistavarakaupan perustamista. Nyt on kyse kahvilatoiminnan sijoittamisesta olemassa olevaan toimistorakennukseen. Poikkeaminen asemakaavasta ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Ottaen huomioon hakijan selvityksen asemakaavayksikkö toteaa, että poikkeaminen käyttötarkoituksesta ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnon tai rakennetun ympäristön arvojen säilyttämistä koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Poikkeamisluvan myöntämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia yritystalouteen.
LIITTEET:
Kartat: Sijaintikartassa on esitetty rakennuspaikan sijainti ja poikkeuslupatilanne. Tontti rajautuu pohjoisessa Sellupuistoon, idässä Sellupuiston suojaviheralueeseen ja Näsijärveen, etelässä Enqvistinpuistoon sekä lännessä teollisuus- ja liikerakennusten tontteihin. Poikkeamislupahakemus sijaitsee osoitteessa Tehdaskartanonkatu 36. Samalle kiinteistölle on haettu toistamiseen aikaisemminkin poikkeamislupaa, toinen lupahakemuksista sijoittuen lähelle nykyistä hakemuspaikkaa sen länsipuolelle, toinen kauemmas, kiinteistörajan etelälaidalle. Näistä molemmille on myönnetty lupa poiketa vuonna 2022. Kohteen eteläsuunnalla on vuonna 2022 myönteisen päätöksen saanut aikaisempi lupahakemus, ja lisäksi kohteen lounaissuunnalla on kolme aikaisempaa lupahakemusta. Näistä yksi on saanut myönteisen päätöksen vuonna 2014, kaksi muuta vuonna 2023. Kohteen länsisuunnalla on lisäksi lupahakemus, joka on saanut myönteisen päätöksen vuonna 1995. Asemakaavassa tontin pääkäyttötarkoitus on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Tonttitehokkuus e= 0,1. Suurin sallittu julkisivun korkeus on 50 metriä. Autopaikkoja tulee osoittaa 1 autopaikka jokaista asuntoa, teollisuus- ja varastotilan kolmea työntekijää sekä toimistotilan kerrosalan 50 m2 kohti. Tontille on osoitettu useampi laaja rakennusala teollisuus- ja varastorakennuksille.
Poikkeamishakemus: Liitteessä on kerrottu hankkeen, rakennuspaikan ja hakijan tiedot.
Suunnitelmat: Kahvila sijoittuu suunnittelukonttori- nimiseen rakennukseen, joka sijaitsee Lielahden entisen sellutehtaan itäpuolella.