Päätöksen perustelut
Ohjaamon tiimiesihenkilön tehtävänä on koordinoida ja organisoida Ohjaamon kumppanien kanssa toteutettavaa matalan kynnyksen palvelua nuorille. Tiimiesihenkilö vastaa Ohjaamossa avoimien ovien aikana toteutetusta matalan kynnyksen neuvonta- ja ohjauspalvelusta ja toimii Ohjaamossa työskentelevän työllisyys- ja kasvupalvelujen henkilöstön esihenkilönä. Tiimiesihenkilö vastaa myös toiminnan kehittämisestä ja erilaisista projektiluonteisista tehtävistä. Ohjaamossa hoidetaan työvoimaviranomaiselle kuuluvia viranomaistehtäviä. Virkatehtävän menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan hyvää suomen kielen taitoa.
Tiimiesihenkilön viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.
Eduksi katsotaan kokemus esihenkilötyöstä, työllisyys- ja yrityspalvelujen, nuorten palvelujen ja monialaisten palvelujen tuntemus, kokemus asiakaslähtöisestä palvelujen ja toiminnan kehittämisestä, kokemus moniammatillisesta tiimityöstä ja verkostojohtamisesta, kokemus projektinhallinnasta sekä englannin kielen taito.
Tiimiesihenkilön virka on ollut haettavana Tampereen kaupungin internet-sivuilla www.tampere.fi, TE-palvelujen verkkosivuilla ja KuntaRekryssä (hakuavain TRE-01-882-24). Hakuaika oli 4.-18.10.2024.
Virkaa haki määräajassa 116 henkilöä. 104 hakijaa täyttivät kelpoisuusvaatimukset. Yksi hakija peruutti hakemuksensa. Työllistymisen monialaisen tuen palvelujen johtaja ja palvelupäällikkö haastattelivat neljä hakijaa.
Kun otetaan huomioon koulutukseen ja kokemukseen liittyvien asioiden lisäksi haastattelussa saatu vaikutelma, on hakijoista sosionomi (AMK) Tellu Mattila tehtävään soveltuvin.
Tiedot palvelussuhteen alkaessa:
Toimintayksikkö: Työllisyys- ja kasvupalvelut
Vakanssinumero: 50142004
Virkanimike: Tiimiesihenkilö
Asema: Muu
Esihenkilö: Työllistymisen monialaisen tuen palvelujen johtaja
Virkaehtosopimus: Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Hinnoittelu: 01ASI040
Esihenkilöasema: Kyllä
Työaikamuoto: Toimistotyöaika, KVTES
Säännöllinen työaika: 36,25 tuntia/vko
Palkkakustannukset maksetaan tililtä 401100, kustannuspaikalta 154700
Virkasuhteessa noudatetaan edellä mainittua kunnallista virkaehtosopimusta. Muun muassa säännöllinen työaika, vuosiloma ja irtisanomisaika määräytyvät sovellettavan virkaehtosopimuksen mukaan.
Henkilö on velvollinen suorittamaan virkaehtosopimuksen mukaista varallaoloa ja päivystystä tarpeen niin vaatiessa.
Viranhaltija on määrättäessä velvollinen työskentelemään myös muissa työnantajan organisaatioon kuuluvissa toimipaikoissa. Viranhoitopaikka voi muuttua virkasuhteen aikana ja siitä määrääminen kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.
Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Virkasuhteen päättyessä palkka ja muut suoritukset maksetaan normaaleina palkanmaksupäivinä kuitenkin virkasuhteen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Verkkopalkkalaskelma on Tampereen kaupungin ensisijainen palkkalaskelman toimitustapa.
Henkilö on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internet-sivuilla.
Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §:ssä määrätään terveydentilaa koskevan selvityksen antamisesta.
Työllisyysjohtajan päätösvalta asiassa perustuu Elinvoiman palvelualueen toimintasääntöön 19.9.2024 § 83 (henkilöstöasioiden delegointimatriisi).