Päätöksen perustelut
Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja Teppo Rantanen:
Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.
Radio Nova -festivaali on ensimmäistä kertaa Tampereella järjestettävä musiikkifestivaali. Se on järjestetty kerran aikaisemmin Helsingissä, kesällä 2023. Tapahtuman yleisötavoite on vähintään 25 000 kävijää, ja se on Santalahden rantapuiston ensimmäinen suurtapahtuma.
Yhteistyöhön osallistuminen tukee kaupungin tavoitetta ottaa Santalahden rantapuisto käyttöön suurtapahtumien alustana, ja kaupunki näkee tärkeänä olla mukana kehittämässä alueen liikennejärjestelyjä, tapahtuma-aikaista opastamista sekä saavutettavuutta. Yhteistyön myötä kaupunki saa arvokasta tietoa uuden alueen soveltuvuudesta suurtapahtumille. Tapahtuma on käsitelty suurtapahtumatyöryhmän kokouksessa 25.4.2024 sekä keskustelutettu ryhmän sisällä uudelleen syksyllä 2024, ja ryhmässä on puollettu osallistumista yhteistyöhön. Tapahtumalla nähdään olevan myönteisiä vaikutuksia uusimman tapahtuma-alueen käyttöönotolle ja aluetaloudelle, mutta arvokkaimpana nähdään nimenomaan yhteistyöstä koituva pidemmän ajan hyöty tapahtumien levittäytymisessä läntisen keskustan ja Santalahden alueelle sekä mahdollisuus Tampereella järjestettävien tapahtumien ja tapahtuma-alustojen kehittymisessä.
Tampereen kaupunki ja Bauer Media Oy solmivat sopimuksen tapahtumayhteistyöstä. Sopimus on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. kohtien 17 ja 20 perusteella.
Sopimusta laadittaessa on huomioitu EU:n valtiotukilainsäädännön sekä hankintalainsäädännön vaikutus sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin osallistuminen yhteistyöhön ei ole kiellettyä valtiontukea, sillä kyseessä on sekamuotoinen kumppanuussopimus, ei vastikkeeton avustus. Kaupunki saa tapahtumasta tarvitsemansa käyttökokemuksen uuden tapahtumapaikan toimivuudesta ja tapahtumallisuudesta, mikä hyödyttää niin kaupungin omaa toimintaa kuin muita alueelle tulevia tapahtumajärjestäjiä. Korvaus jää kokonaisuudessaan hankintalain näkökulmasta liitteen E palveluna kynnysarvon alittavaksi eli pienhankinnaksi. Pienhankinnan kilpailuttamatta jättämisen syynä on uuden tapahtuma-alueen pilotoinnissa vaadittava toimijan luotettavuus ja tunnettuus. Toimijan alueelle esittämä ja tarjoama konsepti vastaa kaupungin pilotoinnille asettamia strategisia tavoitteita, ja hankintakokonaisuus tunnistetaan sen vuoksi laadultaan erityiseksi.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat konsernihallinnon kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän tapahtumapalvelut-yksikkö.
Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja yhteistyötä koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja yhteistyöhön osallistuttaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.
Hallintosäännön (1.5.2024) 36 § 35)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.