§ 61 Tampereen ja Pirkanmaan uudistettua EU-toimintaa koskevan yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:5496/04.04.00/2024

Päätöspäivämäärä

16.12.2024

Päätöksen tekijä

Johtaja, kilpailukyky ja innovaatiot

Valmistelijan yhteystiedot

Kansainvälisten asioiden päällikkö Satu Vuorinen, puh. 040 538 8402, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja Teppo Rantanen, puh. 040 023 5442, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 8.4.2024 § 150 Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimintamallin uudistamista. Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto käynnistivät vuoden 2023 aikana vuoropuhelun yhteistyön tiivistämisestä EU-toiminnan osalta. Esitetyn uudistuksen mukaisesti EU-toimintamallin Brysselin-toiminta tullaan jatkossa vuodesta 2025 alkaen ostamaan palvelusopimuksella Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere Oy:ltä. Toimintaa on uudistetussa muodossa käynnistetty syksyn 2024 aikana. Uusi toimintamalli käynnistyy täysimääräisesti vuoden 2025 alusta. Yhteistyö laajenee alueellisesti kattaen lähes kaikki Pirkanmaan edunvalvonnan ja TKI-toiminnan kannalta keskeiset kumppanit.

Syksyn 2024 aikana tulevien rahoittajakumppanien kesken käydyissä neuvoitteluissa on sovittu rahoitusosuuksista ja muista käytännön asioista vuosille 2025-2029. Sopimusosapuolten kanssa on valmisteltu yhteistä EU-toimintaa koskeva yhteistyösopimus. Tampereen kaupungin lisäksi yhteisen EU-toiminnan sopimusosapuolia ovat Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan Yrittäjät ry, Tampereen ammattikorkeakoulu,Tampereen korkeakoulusäätiö sr, Tampereen kauppakamari, jonka osuus muodostuu puolesta henkilötyövuodesta sekä Tampereen kaupunkiseudun kunnat (Kangasalan kaupunki, Lempäälän kunta, Nokian kaupunki, Oriveden kaupunki, Pirkkalan kunta, Vesilahden kunta ja Ylöjärven kaupunki), joiden rahoitusosuus EU-toiminnasta suoritetaan osana Business Tampereen kuntarahoitusosuutta ja jotka eivät siten ole sopimuksen allekirjoittajia.

Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen (konsernijohtajan päätös 27.2.2024 § 46) mukaisesti konsernihallinnon ryhmän johtaja päättää johtamansa toiminnan osalta sopimusten hyväksymisestä vuosisuunnitelman rajoissa lukuun ottamatta projekteja.

Päätös

Tampereen ja Pirkanmaan uudistettua EU-toimintaa koskeva yhteistyösopimus vuosille 2025-2029 hyväksytään.

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki oikeutetaan allekirjoittamaan yhteistyösopimus Tampereen kaupungin puolesta.

Sopimus tulee voimaan allekirjoituksista, mutta se sitoo Tampereen kaupunkia lopullisesti vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Allekirjoitus

Johtaja Teppo Rantanen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.