§ 41 Kulttuurikasvatusohjelman hankinta Taidekaareen Kaupunkikulttuuriyksikköön v.2024

Lataa  Kuuntele 

TRE:757/02.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

20.12.2024

Päätöksen tekijä

Kulttuuripalvelupäällikkö, kaupunkikulttuuriyksikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Museolehtori Mia Ylä-Nojonen, puh. 040 776 0554, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen, puh. 040-801 6868, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunkikulttuuriyksikössä toteutetaan vakiintunutta perusopetuksen opetussuunnitelmaan sidottua Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelmaa lukuvuonna 2024 – 2025.
Tampereen taidekasvatus ry. on alueella ammattimaisesti toimiva laaja ja monitaiteinen taidekasvattajien verkosto, jonka taiteellinen ja pedagoginen taso vastaa Taidekaaren tavoitteita. Tampereen taidekasvatuksen taidepedagogien osaaminen soveltuu erityisesti nyt tilattaviin sisältöihin. Lisäksi heillä on valmius Taidekaaren sisältöjen vaatimaan volyymiin. Tampereen taidekasvatus ry. koordinoi ohjaajiensa työtä itsenäisesti ja vastaa myös jäsentensä palkanmaksusta ja vakuutuksista.
Kulttuurikasvatusohjelman kokonaisuuksiin kuuluvien työpajojen suunnittelu, toteutus ja raportointi esitetään tilattavan Tampereen taidekasvatus ry:ltä. Työpajat suunnataan esiopetuksen perusopetuksen 7., 8., ja 9. vuosiluokille.

Yhdistyksen kanssa tehdään toimeksiantosopimus suoritettavasta työstä yhteishintaan 16 368 euroa.
Toimeksiannon kuvaus:
Tampereen kaupunkikulttuuriyksikön Taidekaari-ohjelmaan kuuluvien työpajojen suunnittelu, toteutus ja raportointi kevätlukukauden 2025 aikana. 

Kevätlukukausi 2025

Tilausnumerolla 24315:
•    22 kpl työpajaohjauksia 9lk Kulttuurikaiutin-kokonaisuuteen á 120 €/ 90 min= 2640 € ja 2 x ohjaajatapaaminen á 12€/ 60 min = 24 €. Yhteensä 2664 €.
•    12 kpl sirkustyöpajoja 4eo Lavakarsimaa -kokonaisuuteen á 110 €/ 90 min = 1320 € ja sirkustyöpajojen suunnittelutyö 3 x á 12 €/ 60 min= 36 €. Yhteensä 1356 €.
•    60 kpl draamatyöpajoja 8lk. Juonessa mukana -kokonaisuuteen, á 120 €/ 90 min = yhteensä 7200 €.
•    Erityistä erillistä suunnittelutyötä 4x á 34€ / 60 min. = 136 €
•    Erillistä erityistä koordinaatiotyötä 5x á 28 / 60 min. = 140 €

Tilausnumerolla 26486:
•    60 kpl työpajakierroksia Korkojen kanssa -kokonaisuuteen, á 55 €/ 45 min = 4800 € ja 6 x ohjaajatapaaminen á 12€/ 60 min = 72 €. Yhteensä 4872 €.

Toiminnassa toteutetaan samoja teemoja ja sisältöjä kuin kulttuurikasvatuskokonaisuudessa, johon ko. toiminto liittyy. Toimeksiannon saaja toteuttaa toimeksiannon sekä siihen liittyvän raportoinnin 2025 aikana. Tarkempi toteuttamisaika sovitaan erikseen toimeksiantajan kanssa. Korvaus maksetaan toiminnon suunnittelun, toteutuksen ja raportoinnin jälkeen laskua vastaan.

Päätösesitykseen liittyvät kustannukset sisältyvät vakiintuneeseen budjettikehykseen.
 

Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen delegoinnit 1.11.2024 alkaen, toimintasäännön liite, johtaja Lauri Savisaari 31.10.2024 § 91

Päätös

Päätetään, että kulttuurikasvatusohjelman osatoteutukset esiopetuksen perusopetuksen 7., 8., ja 9. vuosiluokan kokonaisuuksiin tilataan Tampereen taidekasvatus ry:ltä yhteishintaan 16 368 euroa ja että kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 137307, sisäinen tilaus 24315 (8.-9.lk) ja 26486 (esiopetus). 

Allekirjoitus

Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.