§ 7 Yhteen hiileen Tampereen kaupunkiseudulla -hanketta koskevan yhteistyösopimuksen hyväksyminen 2025

Lataa  Kuuntele 

TRE:1102/12.05.01/2025

Päätöspäivämäärä

7.3.2025

Päätöksen tekijä

Nuorisopalvelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Nuorisopalvelupäällikkö Liisa Hietamaa, puh. 040 778 3818, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti, puh. 040 806 3239, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Yhteistyösopimuksessa sovitaan sopijaosapuolten osallistumisesta Tampereen kaupunkiseudun yhteiseen Yhteen hiileen Tampereen kaupunkiseudulla -hankkeeseen, johon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta. Hankkeen tavoitteena on seurata ja viedä käytäntöön hankkeen ensimmäisessä vaiheessa luodun ohjelman mukaiset toimenpiteet. 

Yhteen hiileen Tampereen kaupunkiseudulla -hanke on jatkohanke tammikuussa 2024 alkaneelle hankkeelle. Hanke on kaksiosainen. Ensimmäinen osa koskee edellisen hankkeen aikana muodostetun nelivuotisen ohjelman toteutumista. Hankkeessa koordinoidaan ensimmäisen vuoden toimenpiteiden viemistä käytäntöön. Toinen osa koskee yhteistyötä kaupunkiseudun osaamisen kehittämispalvelu Osakkeen kanssa.

Jatkohanke aloitetaan helmikuun aikana 2025. Hanke päättyy 31.12.2025 tai kun hankerahoituksella palkatun hankekoordinaattorin työsuhde päättyy. Ylöjärven kaupunki toimii yhteishankkeen koordinaattorina.

Hankerahoituksella palkattava nuorisotyön koordinaattori päivittää seudullisen nuorisotyön ohjelman yhteistyössä kaupunkiseudun hyvinvointipäällikön kanssa sekä kehittää seudullista nuorisotyötä yhdessä Tampereen kaupunkiseudun kuntien, ohjausryhmän jäsenten sekä muiden asiaankuuluvien verkostojen kanssa.

Sopijaosapuolet sitoutuvat sopimuksella yhdessä toteuttamaan Yhteen hiileen Tampereen kaupunkiseudulla -hankkeen tavoitteita hankesuunnitelman mukaisesti, noudattamaan sovittuja aikatauluja ja menettelytapoja sekä raportoimaan koordinoivalle taholle raportointia varten tarvittavat tiedot.

Ohjausryhmä seuraa hankkeen toteutumista ja päättää hankkeen etenemisestä ja rahoituksen käytöstä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston rahoituspäätöksen ja hankesuunnitelman vaatimusten mukaisesti. Ohjausryhmään nimetään yksi edustaja jokaisesta hankkeeseen osallistuvasta kunnasta. Lisäksi ohjausryhmään nimetään yksi edustaja Tampereen kaupunkiseudun vapaa-aikatyöryhmästä ja yhteyshenkilö Tampereen kaupunkiseudun sivistyspalvelutyöryhmästä.

Yhteistyösopimus liitteineen on tämän asian liitteenä.

Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön liitteen (palvelualueen johtajan toimivallan siirtopäätös 10.1.2025 § 1) mukaan nuorisopalvelujohtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa johtamansa toiminnan osalta.

Päätös

Tampereen kaupungin, Ylöjärven kaupungin, Kangasalan kaupungin, Lempäälän kunnan, Nokian kaupungin, Oriveden kunnan, Pirkkalan kunnan ja Vesilahden kunnan välinen yhteistyösopimus Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön jatkohankkeesta hyväksytään vuodelle 2025.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti.

Sopimus tulee voimaan ja sitoo Tampereen kaupunkia vasta, kun sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu.

Allekirjoitus

Nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.