§ 39 Ensiaputarvikkeiden lahjoittaminen Kiovan kaupungille

Lataa  Kuuntele 

TRE:951/02.04.02/2025

Päätöspäivämäärä

13.3.2025

Päätöksen tekijä

Pormestari

Valmistelijan yhteystiedot

Kansainvälisten asioiden päällikkö Satu Vuorinen, puh 040 538 8402, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Pormestarin sihteeri Anne Valtakari, puh. 050 484 0040, etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Venäjän Ukrainassa aloittaman täysimittaisen hyökkäyssodan alusta tuli kuluneeksi kolme vuotta 24. helmikuuta 2024. Tampereen kaupunki on avustanut Ukrainaa ja ystävyyskaupunki Kiovaa monin tavoin sodan aiheuttamassa kriisissä. Tukea on kohdennettu erityisesti Kiovan kaupungin esittämien tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tampereen Kaupunkiliikenne päätti helmikuussa 2025 lahjoittaa kaksi käytöstä poistuvaa bussia Kiovan kaupungille.  Bussien mukana on mahdollista lähettää muuta avustusmateriaalia. Pirkanmaan Jätehuolto ja Tampereen Palvelukiinteistöt ovat päättäneet lahjoittaa generaattorit. Kiovan kaupunki esitti Tampereen kaupungille hygienia- ja sairaalatarvikkeita koskevia toiveita. Pulaa on edelleen kiristyssiteistä ja hemostaattisista siteistä. Kiovan kaupunki pyysi myös makuupusseja lahjoituksena. Tuomi Logistiikan kautta kerättävien lahjoitusten, kiristyssiteet, hemostaattoiset siteet, makuupussit, arvo on noin 15 000 euroa.   

Kustannukset maksetaan pormestarin kustannuspaikalta 113121, sisäinen tilausnumero 20043.

Hallintosäännön 31 §:n 11) -kohdan mukaisesti pormestari päättää tarkoituksenmukaisuusharkintaa sisältävien avustusten myöntämisestä konsernihallinnon vuosisuunnitelman rajoissa.

 

Päätös

Tampereen kaupunki lahjoittaa tarpeellisia sairaala- ja avustustarvikkeita Kiovaan noin 15 000 euron arvosta. Lahjoitettavat tarvikkeet hankitaan Tuomi Logistiikalta. Lahjoitukset maksetaan pormestarin kustannuspaikalta 113121, sisäinen tilausnumero 20043.

Allekirjoitus

Pormestari Kalervo Kummola

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

 

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.