Päätöksen perustelut
Pohjola Vakuutus Oy on esittänyt Tampereen kaupungille 10.8.2023 päivätyn takaisinsaantivaatimuksen koskien 25.5.2022 Kalevantiellä sattunutta ajoneuvovahinkoa. Vahingonkärsijä oli törmännyt kaivonkanteen, joka vakuutusyhtiön mukaan oli ollut kääntynyt tai käännetty ympäri. Törmäyksen seurauksena ajoneuvo oli mennyt lunastuskuntoon.
Takaisinsaantivaatimus on suuruudeltaan 41 246,36 euroa perustuen Pohjola Vakuutus Oy:n liitteessä esittämään erittelyyn vahingonkärsijälle maksetuista korvauksista.
Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.
Kunnossapitäjän (Tampereen Infra Oy) selvityksen mukaan kaupungin palvelupiste sai yhteydenoton liittyen kolisevaan kaivonkanteen Kalevantiellä aamupäivällä 25.5.2022. Kohteeseen hälytettiin huoltoauto, joka saapui paikalle noin 10 minuuttia saadun ilmoituksen jälkeen. Kaivon kansi oli ollut pois paikoiltaan ja vahingoittunut ajoneuvo oli myös kohteessa. Kohteessa näytti siltä, että ajoneuvosta olisi vain takarengas vaurioitunut, mutta korjaamon lähemmässä tarkastuksessa todetut vauriot olivat olleet huomattavasti mittavammat. Kaivon kansiston kehässä oli havaittu halkeama, mistä syystä kansi on voinut nousta pois paikoiltaan. Kansisto on korjattu tapahtuman jälkeen.
Kaupunki on selvittänyt vahinkopaikan olosuhteita ja taustoja. Kalevantie on vilkasliikenteinen pääväylä, jolla liikennöi päivittäin henkilöajoneuvoliikenteen ohella joukkoliikenteen sekä raskaan liikenteen ajoneuvoja. Kaupungin sähköiseen kunnossapidon palautejärjestelmään eikä myöskään kunnossapitäjälle ole tullut kohteesta muita vikailmoituksia kuin juuri vahinkotapahtumaa ennen. Kohteessa on suoritettu videotallenteisia tiestötarkastuksia muun muassa 18. ja 19.5.2022. Tiestötarkastuksilla ei ole havaittu mitään poikkeavaa liittyen kyseiseen kaivoon. Kaivonkansiin ei yleisesti liity varsinaisia erillisiä tarkastustoimenpiteitä, vaan mahdolliset korjaustyöt tehdään joko vikailmoitusten tai kunnossapitäjän suorittamien silmämääräisten tiestötarkastusten yhteydessä havaittujen poikkeamien johdosta. Huomionarvoista on myös, että vahinko on sattunut valoisan aikaan ja vahinkoajankohtaa on edeltänyt noin viikon kestoinen selkeä poutasääjakso. Kaupungin tietoon ei ole tullut muita kyseistä kaivonkantta koskevia vahinkoilmoituksia.
Tieliikennelain mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Tieliikennelaissa todetaan myös, että ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että kyseessä ei ole ollut kaupungin tahallisuudesta, huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä aiheutunut vahinko, joka osoittaisi vahingonkorvauslain mukaisen tuottamuksen. Takaisinsaantivaatimus tulee täten hylätä perusteettomana.
Sovelletut säännökset:
Tieliikennelaki (729/2018) 3 § ja 5 §.
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.
Toimivalta:
Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4).